Sigtunan tuho
Wikipedia
Vuoden 1187 kesällä Sigtunan piispankaupunkiin Keski-Ruotsissa kohdistui meren takaa tullut yllätyshyökkäys, jonka yhteydessä Upsalan arkkipiispa sai surmansa Almarnastekissa [1]. Vaikka tapahtumasta on hyvin vähän konkreettista tietoa, historiankirjoitus on kiinnittänyt siihen suurta huomiota.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Perimätietoja ja tulkintoja Sigtunan tuhosta
1300-luvun alussa kirjoitettu Eerikinkronikka ilmoittaa Sigtunan hävittäjien olleen karjalaisia, kun taas eräät muut keskiaikaiset lähteet puhuvat epämääräisemmin "pakanoista". On täysin mahdotonta sanoa, pitääkö Eerikinkronikan tieto paikkansa vai ei. Suomessa elää vahva mielikuva siitä, että Sigtunan tuhosi "suomalainen" sotajoukko. Eerikinkronikkaa kirjoitettaessa Karjalan valloitus oli kuitenkin Ruotsissa ajankohtainen asia, mikä saattoi vaikuttaa kronikan kuvaukseen Sigtunan kohtalosta. On mahdollista, että tuho pantiin karjalaisten syyksi propagandistisista syistä. Toisaalta ajatuksessa karjalaisten merisotaretkestä ei sinänsä ole mitään erityisen epäuskottavaa.
Karjalaiset olivat myöhemmin Novgorodin alaisina. 1600-luvulla muistiin merkityn ruotsalaisen perimätiedon mukaan mukaan he veivät sotalahjana Sigtunan kirkon oven, jonka vieläkin kerrotaan olevan Novgorodin vanhan kirkon ovena. Taru kuitenkin on perätön.
Muita mahdollisia ehdokkaita Sigtunan hävittäjiksi ovat virolaiset (varsinkin Saarenmaan asukkaat) tai Latvian alueen kuurilaiset. Näitä vaihtoehtoja tukee se, että Suomenlahden eteläpuolella asuneiden ihmisryhmien tekemistä merisotaretkistä on muutakin tietoa. 1100-luvulla Itämerellä tehtiin paljon sotaretkiä, eikä Sigtunan hävitys suinkaan ollut ainoa Ruotsin alueelle kohdistunut isku.
Arkeologiset kaivaukset osoittavat, että Sigtuna jatkoi kasvamistaan ja vaurastumistaan hävityksen jälkeenkin, aina 1300-luvun puoliväliin saakka. Kaupungin polttamisesta kertovaa noki- ja tuhkakerrosta ei ole havaittu lainkaan. Tuhon laajuutta on siis liioiteltu.
[muokkaa] Eerikinkronikan kuvaus tapahtumista
"He [karjalaiset] purjehtivat mereltä ylävirtaan Mälarille oli tyyni, sade tai myrsky, salaa tulivat Ruotsin saaristoon. Kerran heille tuli sellainen halu että he polttivat Sigtunan, ja niin he polttivat sen perustuksiaan myöten ettei kaupunki ole vieläkään ole toipunut. Jon arkkipiispakin sai siellä surmansa, ja siitä monet pakanat saivat iloita, että kristityt sellaiseen ahdinkoon joutuivat, siitä karjalaisten ja venäläisten maa iloitsi."
[muokkaa] Tutkimuskirjallisuutta
- Saskolskij, I. P. 1948: Sigtunskij Pohod 1187.
- Tarvel, Enn 1992: Sigtunan tuhoaminen 1187. Julku, Kyösti (toim.): Suomen varhaishistoria. Studia historica septentrionalia 21. Rovaniemi, 587 - 594.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Saskolskolskij 1948; Annales Sigtuaensis Chronicon, alaviite 37 s. 1344; Chronicon de Episcopis et Archiepiscopis eccelesie Upsalensis, alaviite 39 s. 145-146.
