Suomen Ammattijärjestö
Wikipedia
Suomen Ammattijärjestö (SAJ) oli vuosina 1907–1930 toiminut Suomen ensimmäinen ammatillinen keskusjärjestö.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Perustaminen
Suomen ammattijärjestö perustettiin Tampereella 15.–17. huhtikuuta 1907 pidetyssä kokouksessa. Ammatillinen järjestäytyminen oli muutaman edellisen vuoden aikana lähtenyt nopeaan kasvuun ja keskusjärjestölle nähtiin tarvetta. Läsnä perustavassa kokouksessa oli 365 virallista delegaattia, jotka edustivat monenlaisia työväenyhdistyksiä tai tilapäisiä komiteoita.[1]
SAJ päätti toimia yhteistyössä Suomen sosialidemokraattiseen puolueen kanssa luokkataistelulinjalta. Työnantajat perustivat maaliskuussa 1907 työläisten pyrkimyksille vastineeksi Suomen yleisen työnantajaliiton.[1]
SAJ:n jäsenmäärä nousi heti perustamisvuonna 25 000:een, mutta se laski seuraavina vuosina ja oli alimmillaan vain noin 16 000 vuonna 1910. Järjestäytymisaste teollisuudessa, kaupassa ja liikenteesä oli tuolloin vain noin 10-15 prosenttia.
Vuonna 1909 SAJ liittyi Kansainväliseen ammattiyhdistysliittoon, johon yhteydet kuitenkin katkesivat 1914.
[muokkaa] Sota-ajat
Ensimmäisen maailmansodan aikana SAJ ei sitoutunut työrauhaan, mutta sen toimintamahdollisuudet olivat varsin rajoitetut eikä se kyennyt juuri vaikuttamaan harjoitettuun politiikkaan. Sodan loppuvaiheessa SAJ:n liittojen jäsenmäärä alkoi kuitenkin nousta ja se suorastaan räjähti Helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917. Nopeinta järjestäytyminen oli maaseudun sekatyöläisten keskuudessa.
SAJ:n ylimääräisessä edustajakokouksessa marraskuussa päätettiin aloittaa yleislakko ja se alkoi 14. marraskuuta 1917. Lakon tavoitteena oli kahdeksan tunnin työpäivä sekä yleinen ja yhtäläinen äänioikeus kunnallisvaaleissa. Eduskunta hyväksyi nämä vaatimukset 16. marraskuuta ja lakko loppui 18. marraskuuta, mutta lakon aikana sattuneet yhteenotot osaltaan kärjistivät Suomen sisäistä tilannetta.
Suomen sisällissotaan SAJ:n jäsenet ja aktiivit osallistuivat pääosin punaisten puolella kokien raskaita tappioita. Tuhansia SAJ:n jäseniä kuoli taisteluissa tai sodan jälkeen valkoisen puolen koston ja vankileirien seurauksena. Monet pakenivat Venäjälle. Sodan päätyttyä valkoiset hajottivat kaikki ammatilliset järjestöt, mutta joulukuussa 1918 SAJ sai luvan jatkaa toimintaansa, joskin veturimiesten ja rautatieläisten ammattiliitot pysyivät kiellettyinä.
[muokkaa] 1920-luvun SAJ
Sisällissodan jälkeen uudelleen rakennetussa SAJ:ssa saivat enemmistön kommunistit ja vasemmistososialistit. Näiden ja sosiaalidemokraattien puoluepoliittiset kiistat repivät keskusjärjestöä koko 1920-luvun. Keväällä 1920 SAJ oli perustamassa Suomen sosialistista työväenpuoluetta (SSTP). 1920-luvun alussa valtiovalta käytännössä tunnusti SAJ:n roolin työmarkkinaosapuolena, sillä se esimerkiksi sai joihinkin komiteoihin edustajansa.
Kansainvälinen suuntautuminen oli eräs SAJ:ta jakanut kysymys. Sosialidemokraatit olisivat halunneet järjestön liittyvän ns. Amsterdamin internationaaliin ja asiasta järjestettiin jäsenäänestys 1921. Liittymistä kannatti 4 765 äänestäjää ja riippumattomana pysymistä 10 930. Sosialidemokraattien tullessa kukistetuiksi ehdotti vasemmisto puolestaan liittymistä Punaiseen ammattiyhdistysinternationaaliin (Profintern). Uudessa äänestyksessä näin päätettiinkin, äänin 12 215 - 5 957, mutta SAJ:n johto katsoi silti viisaammaksi olla toteuttamatta päätöstä, joka olisi luultavasti johtanut liiton hajoamiseen. Vasemmisto luopui Profintern-kannastaan 1926, kun aikaan saatiin tilapäinen sopu ja puheenjohtajaksi valittiin sosialidemokraatti Matti Paasivuori ja sihteeriksi kommunisti Arvo Tuominen.
Uudestaan riidat nousivat pintaan, kun SAJ:n johto oli maaliskuussa 1928 mukana neuvottelemassa ns. Kööpenhaminan sopimusta yhdessä Norjan ja Neuvostoliiton ammatillisten keskusjärjestön kanssa. Sosialidemokraatit vastustivat yhtenäisyydestä puhunutta, mutta poliittisesti hyökkäävää, sopimusta ja saivat estetyksi sen vahvistamisen. SAJ:n puheenjohtaja Paasivuori kieltäytyi 1929 jatkamasta, kun kommunistit painostivat sosialidemokraattisen taloudenhoitajan eroamaan ja samankaltaista kehitystä tapahtui SAJ:n suurissa jäsenjärjestöissä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kommunisti Iisak Heikka. Kommunistien jyrkentyneen linjan takana olivat Kominternin (ja Profinternin) ns. kolmannen vaiheen kannanotot, joissa sosialidemokraatit yksiselitteisesti tuomittiin mm. porvareiksi ja sosiaalifasisteiksi, minkä katsottiin oikeuttavan ammatillisten järjestöjen sääntöjen rikkomiseen.
Loppuvuodesta 1929 SAJ ryhtyi tukemaan poliittisten vankien nälkälakkoa mahdollisimman järein keinoin. Järjestö julisti yleislakon alkavaksi 16. marraskuuta, mutta päätös osoittautui epäonnistuneeksi. Vain noin 5% työläisistä noudatti lakkokehotusta mm. sosialidemokraattisten johtamien liittojen kieltäytyessä kokonaan tukemasta lakkoa. Sosialidemokraattien hallitsemat ammattiliitot alkoivat tämän jälkeen erota SAJ:sta yksi toisensa jälkeen ja SAJ jäi keväällä 1930 kommunistien ja näiden liittolaisten haltuun. Järjestö joutui myös nousevan Lapuan liikkeen vaatimusten johdosta entistä enemmän viranomaisten silmätikuksi.
SAJ:n ja sen jäsenjärjestöjen toiminta kiellettiin heinäkuussa 1930 Lapuan liikkeen talonpoikaismarssin aattona. Myöhemmin kiellettiin lisäksi kaikki SAJ:n jäsenjärjestöinä olleet sekä joitakin jo aiemmin eronneita osastoja. Kommunistit perustivat tämän jälkeen pieneksi jääneen salaisen Punaisen ammattijärjestön. Sosialidemokraatit ja vasemmistososialistit puolestaan perustivat lokakuussa Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton (SAK).
SAJ:n jäsenmäärä kehittyi 1920-luvulla epätasaisesti ja sitä verotti mm. keskinäinen riitely. Vuoteen 1928 mennessä se kuitenkin oli noussut 90 000:een, osin teollisuuden kasvun seurauksena.
Lopullisesti SAJ ja 1200 siihen kuulunutta järjestöä lakkautettiin 1933. Korkeimman oikeuden päätöksen mukaan kyse oli vaarallisista vallankumouksellisista järjestöistä.
[muokkaa] Organisaatio
| Eero Haapalainen | 1907-1911 |
| Matti Paasivuori | 1911-1912 |
| Oskari Tokoi | 1912-1918 |
| Johan Lumivuokko | 1917-1918 |
| Matti Paasivuori | 1918-1920 |
| Matti Väisänen | 1920-1923 |
| Edvard Huttunen | 1923-1925 |
| Erkki Härmä | 1926 |
| Matti Paasivuori | 1926-1929 |
| Edvard Jokela | 1926-1927 |
| Iisakki Heikka | 1929-1930 |
| vuosi | jäseniä | vuosi | jäseniä | vuosi | jäseniä |
|---|---|---|---|---|---|
| 1907 | 25 197 | 1915 | 31 134 | 1923 | 48 146 |
| 1908 | 40 009 | 1916 | 39 814 | 1924 | 47 312 |
| 1909 | 19 928 | 1917 | 160 695 | 1925 | 50 472 |
| 1910 | 15 995 | 1918 | (-) | 1926 | 62 058 |
| 1911 | 19 640 | 1919 | 40 677 | 1927 | 75 846 |
| 1912 | 20 989 | 1920 | 59 470 | 1928 | 90 231 |
| 1913 | 28 031 | 1921 | 48 589 | 1929 | 70 435 |
| 1914 | 30 871 | 1922 | 48 176 | 1930 | 36 767 (6/30) |
