Työn taloustiede
Wikipedia
Työn taloustiede tutkii työmarkkinoiden työmarkkinoiden toimintaa. Työn taloustieteen tunnetuimpia aiheita ovat muun muassa tulonjako, työn tarjonta, työttömyys ja koulutus.
Työmarkkinoita voidaan tarkastella muiden markkinoiden tapaan kysynnän ja tarjonnan kautta. Työntekijät tarjoavat työtä, josta saavat korvaukseksi palkkaa. Työnantajille työ on yksi tuotannontekijöistä. Työmarkkinoiden tasapaino määrää palkkatason sekä työllisyyden. Kun työn tarjonta ylittää työnkysynnän vallitsevalla palkkatasolla, syntyy työttömyyttä. Työttömyydestä aiheutuu monia ongelmia, jonka vuoksi täystyöllisyys on monen hallituksen tavoitteena.
Työmarkkinoita voidaan tarkastella joko mikrotaloudellisesta tai makrotaloudellisesta näkökulmasta. Mikrotaloustiede tarkastelee yksittäisen työntekijän ja yrityksen päätöksiä. Makrotaloustiede taas tarkastelee työmarkkinoiden suhdetta hyödykemarkkinoihin, rahapolitiikkaan sekä kansainväliseen kauppaan aggregoitujen suureiden tasolla. Suurin osa työn taloustieteestä tehdää nykypäivänä mikrotaloustieteen näkökulmasta.
[muokkaa] Mikrotaloustieteen kysymyksiä
Työmarkkinoiden analyysiin voidaan soveltaa tavanomaista kysynnän ja tarjonnan analyysia. Täydellisen kilpailun markkinoilla palkka vastaa työntekijän rajatuottavuutta. Työntekijä tekee päätöksen työntarjonnan määrästä preferenssiensä perusteella. Näin ollen työvoiman ulkopuolelle jättäytyminen voi olla rationaalinen valinta, jos vapaa-ajan rajahyöty on suurempi kuin palkasta saatava hyöty.
Käytännössä on kuitenkin useita syitä, miksi työmarkkinat ovat varsin epätäydellisesti kilpaillut. Työmarkkinat ovat paikallisia, niillä on rajallinen määrä työnantajia ja työntekijöiden liikkuvuus on rajallista. Näin ollen työnantajilla saattaa olla monopsoni voimaa.[1] Tämän näkökulman avulla voidaan perustella työmarkkinoiden säädöksiä kuten minipalkkaa.
Työntarjonta on jäykkää eli se ei mukaudu kovin nopeasti kysynnän muutoksiin. Näin ollen työttömyyttä esiintyy suhdannevaihteluiden yhteydessä myös kilpailullisilla markkinoilla. Lisäksi työn etsinnässä on ongelmana informaation epätäydellisyys, sillä työntekijällä ei ole tietoa kaikista sopivista avoimista paikoista eikä työnantajalla kaikista mahdollisista ehdokkaista. Tämän vuoksi työn etsintä vie aikaa ja aiheuttaa talouteen muutamien prosenttien kitkatyöttömyyden.
Työn etsinnän kuvaamiseen on kehitetty dynaaminen etsintämalli. Siinä työntekijä laskee työtarjouksen todennäköisyyden ja palkka-arvionsa perusteella reservaatiopalkan, joka vastaa siis idealtaan palkkavaatimusta. Näin ollen työttömyyden keskimääräinen kesto määräytyy todennäköisyydestä saada reservaatiotason ylittävä palkkatarjous. Etsintämallista on tehty suosittu laajennus, jossa työpaikkojen syntyminen ja katoaminen määrittää markkinoiden tasapainon.[2]
Työmarkkinoilla on myös epäsymmetristä informaatiota. Työnantajalla on puutellista tietoa työntekijöiden ominaisuuksista. Näin ollen työttömyys voi toimia huonona signaalina työntekijän ominaisuuksista. Lisäksi työmarkkinoilla voidaan ajatella olevan haitallista valikoitumista, jos pitkän työttömyyshistorian arvellaan kuvaavan huonoja ominaisuuksia.
Epäsymmetrinen informaatio vaikuttaa myös palkan määräytymiseen. Jos työnantaja ei pysty erottelemaan ahkeria ja laiskoja työntekijöitä, ei ole myöskään kannustetta olla ahkera. Toisaalta työntekijä voi pyrkiä antamaan signaaleja ominaisuuksistaan työnantajalle. Monilla aloilla koulutuksesta ei ole suoranaista hyötyä, mutta työnantaja voi päätellä tutkinnon heijastavan kyvykkyyttä, jolloin työntekijöillä on kannuste kouluttautua erottuakseen muista.
