Unix
Wikipedia
Unix on laitteistoriippumaton käyttöjärjestelmä, jonka kehitys aloitettiin vuonna 1969. Nykyään on olemassa useita alkuperäisestä Unixista polveutuvia käyttöjärjestelmiä (mm. Mac OS X, Solaris, HP-UX ja AIX), joista käytetään nimitystä Unix. Toisinaan "unixeihin" lasketaan kuuluvaksi myös GNU/Linux, joka on Unix-yhteensopiva mutta ei perustu samaan ohjelmakoodiin.
Unix-sukuiset käyttöjärjestelmät ovat perinteisesti olleet suosittuja monen käyttäjän keskuskoneissa, palvelimissa ja tehokkaissa työasemakoneissa. 1990-luvulta alkaen niitä on käytetty yhä enemmän myös harrastajien ja peruskäyttäjien keskuudessa tavallisilla PC:n kaltaisilla koneilla ilmaisten ja vapaiden varianttien kuten Linuxin, NetBSD:n ja FreeBSD:n ilmestymisen myötä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Unixin pääarkkitehteina toimivat Ken Thompson ja Dennis Ritchie, joista jälkimmäinen kehitti myös C-ohjelmointikielen järjestelmän pohjaksi. Kehitystyön aikana he olivat töissä AT&T -yhtiön tutkimuskeskuksen Bell Labsin Computer Research Groupissa (CRG). Yhdysvaltain kilpailuviranomaisten kanssa tehdyn sopimuksen mukaan AT&T ei saanut kuitenkaan laajentaa liiketoimintaansa telealan ulkopuolelle. Niinpä AT&T tarjosi Unix-järjestelmän lähdekoodia yliopistoille ja tutkimuslaitoksille käytännössä ilmaiseksi. CRG:n julkaisemat Unixit tunnetaan manuaalien painoksen mukaan: manuaalien 7. painos eli 7th Edition mukainen versio oli versio 7, UNIX V7.
Innokkaimpana Unix-järjestelmän kimppuun kävi Berkeleyn yliopisto Kaliforniassa, joka porttasi Unixin DECin uudelle VAX-arkkitehtuurille ja laajensi järjestelmää radikaalisti. Berkeleyn muutokset ja lisäykset jaettiin muille Unixin käyttäjille nauhoilla, joille annettiin nimi Berkeley Software Distribution, BSD. BSD:hen lisättiin monia uusia ominaisuuksia, kuten TCP/IP, ja se sai suuren suosion yliopistoissa ja muissa VAX-tietokoneita käyttävissä organisaatioissa.
Sen jälkeen kun monopolioikeudenkäynnin seurauksena AT&T:n paikallispuhelutoiminta pilkottiin seitsemään erilliseen yhtiöön, AT&T saattoi laajentua uusille aloille. Yhtiö perusti vuonna 1982 Unix-liiketoimintaa varten Unix System Group -yksikön, joka julkaisi Unix System III -järjestelmän. Kehitystyötä jatkettiin, ja AT&T julkaisi 1983 Unix System V -järjestelmän. AT&T:n Unix-liiketoiminta yhtiöitettiin 1980-luvun lopulla, Unix-tytäryhtiö nimeltä Unix Systems Laboratories (USL) myytiin vuonna 1992 Novellille.
Tästä syntyi vielä nykypäivänäkin selvästi näkyvä ero kahden Unix-päähaaran välillä. Osa nykyisistä Unix-järjestelmistä polveutuu Berkeleyn yliopiston Berkeley Software Distribution (BSD) -haarasta, osa taas System V Release 4 (SVr4) -haarasta.
Näiden lisäksi useat eri tahot ovat kehittäneet Unix-yhteensopivia käyttöjärjestelmiä. Nämä ns. Unix-kloonit eivät sisällä AT&T:n lisensoimaa UNIX-koodia. Bob Swartz kehitti ja julkaisi kaupallisen järjestelmän nimeltä Coherent vuonna 1983. Andrew Tanenbaum kehitti käyttöjärjestelmäkurssiaan ja oppikirjaansa varten järjestelmän nimeltä MINIX vuonna 1986. Tunnetuin näistä Unix-klooneista on kuitenkin GNU/Linux, jonka kehityksen aloitti Richard Stallman vuonna 1984 ja jonka kernelin suomalainen Linus Torvalds kehitti 1990-luvun alussa.
[muokkaa] Unixin standardointi
Unixin ja C-ohjelmointikielen suosio ja niiden monet eri versiot ja kloonit aiheuttivat tarpeen standardoida Unix ja sen C-kirjasto. POSIX-standardeilla pyritään siihen, että ohjelmoijat voivat kehittää skriptejä ja ohjelmia, jotka toimivat kaikissa POSIX-yhteensopivissa käyttöjärjestelmissä. Ensimmäinen POSIX-standardi, IEEE std 1003.1, julkaistiin 1990-luvun alussa. Unix-yhtiöiden yhteenliittymä, X/Open, nykyiseltä nimeltään Open Group, alkoi myös julkaista POSIXia laajempia X/Open Portability Guide eli XPG-määrittelyjä vuodesta 1985 alkaen. Novellin luovutettua UNIX-tavaramerkin X/Open-konsortiolle, se alkoi julkaista Single UNIX Specification-standardeja. Vuodesta 1999 lähtien IEEE:n POSIX- ja Open Groupin SUS-määrittelyjä on kehitetty yhteisessä työryhmässä nimeltä Austin group.
[muokkaa] Unix-versiot tänään
BSD-tyylisiä kaupallisia Unixeja:
- Applen Mac OS X
- Digital Equipment Corporationin (nyk HP) Ultrix ja Tru64 UNIX
- Sun Microsystemsin SunOS 4 ja sitä varhaisemmat versiot
- BSD/OS
BSD-tyylisiä ilmaisia ja vapaita Unixeja:
- FreeBSD: keskittynyt suorituskykyyn
- OpenBSD: keskittynyt turvallisuuteen
- NetBSD: keskittynyt portattavuuteen, toimii useilla kymmenillä tietokonetyypeillä
SVR4-tyylisiä Unixeja edustavat seuraavat Unix-järjestelmät:
- Hewlett-Packardin (HP) HP-UX
- IBM:n AIX
- SCO:n OpenServer ja Unixware
- Silicon Graphicsin IRIX
- Sun Microsystemsin Solaris
Unix-klooneja:
Useimmat niin kutsutut kaupalliset Unixit ovat tietokonevalmistajien kehittämiä ja tarkoitettu käytettäviksi nimenomaan valmistajan omilla laitteilla. Esimerkiksi Sun Solaris on tarkoitettu käytettäväksi Sunin omilla SPARC-pohjaisilla koneilla, vaikka siitä onkin versioita myös X86-laiteympäristölle. Linux, FreeBSD ja muut sen kaltaiset vapaat käyttöjärjestelmät eroavat tässä suhteessa kaupallisista Unixeista. Ne on tarkoitettu nimenomaan PC:n kaltaisille koneille, joille ei ole "omaa" Unix-käyttöjärjestelmää.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Suomen Unix-käyttäjäin yhdistys FUUG ry
- (englanniksi) Unixpower, hieno perinteisiin unix-järjestelmiin keskittynyt sivusto
- (englanniksi) Unixguide, oppaita eri unix-järjestelmiin
- (englanniksi) Historiaa: aikajana
- (englanniksi) The UNIX-HATERS Handbook, kritiikkiä, huumoria