Väinö Valve

Wikipedia

Väinö Valve (ent. Vähätupa) (s. 28. joulukuuta 1895, Lappeenranta - k. 11. maaliskuuta 1995, Helsinki) oli suomalainen jääkärikenraali ja viimeinen elossa ollut jääkäri. Hän sai jääkärikoulutuksen Saksassa jääkäripataljoona 27:ssä ja osallistui Suomen sisällissotaan valkoisten puolella mm. Tampereen ja Viipurin taisteluissa. Hän toimi rannikkopuolustuksen ja merivoimien komentajana 1920-luvulta jatkosodan jälkeiseen aikaan saakka. Valve toimi puolustusministerinä 1. joulukuuta 1944 - 17. huhtikuuta 1945 ja oli perustamassa Sotaveteraanien veljesliittoa toimien sen puheenjohtajana 1943-56.

Sisällysluettelo 1 Perhe ja nuoruus 2 Jääkärikoulutus 3 Paluu kotimaahan ja Suomen sisällissota 4 Triviaa 5 Viitteet 6 Kirjallisuutta

[muokkaa] Perhe ja nuoruus

Väinö Vähätupa syntyi seppämestari Matti Vähätuvan ja hänen puolisonsa Matilda Lehtisen perheeseen. Hän sai yleissivistävän koulutuksensa Lappeenrannan yhteiskoulussa, jota kävi viisi luokkaa. Sen jälkeen hän siirtyi Tampereen teknillisen opiston oppilaaksi. Nämä opinnot katkesivat hänen lähtiessään jääkäriksi Saksaan. Nimi oli tällä välin vaihtunut Vähätuvasta patrioottiseksi Valveeksi.

[muokkaa] Jääkärikoulutus

Valve lähti Suomesta Ruotsiin hiihtäen Merenkurkun yli vievää etappireittiä yhdessä Toivo Winqvistin (myöh. Veistaro) kanssa yhtenä viimeisistä tätä reittiä käyttäneistä kelirikon ollessa jo meneillään. ^[1]

Valve kirjattiin Jääkäripataljoona 27:n täydennyskomppanian rulliin 1. toukokuuta 1916, mistä hänet siirrettiin jääkäritykistöön, haupitsipatteriin 17. marraskuuta. Valve oli mukana Riianlahden rannikon asemasodassa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hänet ylennettiin vuoden 1917 aikana hilfsgruppenführeriksi ja edelleen gruppenführeriksi.^[2]

[muokkaa] Paluu kotimaahan ja Suomen sisällissota

Valve kuului 25. helmikuuta 1918 Suomeen saapuneeseen jääkäripataljoonan pääjoukkoon ja toimi Suomen sisällissodassa tulenjohtajana jääkäritykistössä.

[muokkaa] Triviaa

• Väinö Valveen syntymäkaupungissa Lappeenrannassa on Rakuunamäen varuskunta-alueella Valveelle omistettu Väinö Valveen katu.

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Lauerma 1966, 230; tästä matkasta kertoo kaunokirjallisessa muodossa Valveen haastattelujen pohjalta Eino Pohjamon romaani Hukkunut latu
2. ↑ Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938: Valve, Väinö

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Onttonen, Markku (1994): Väinö Valve : viimeinen jääkäri. Porvoo Helsinki Juva : WSOY. ISBN 951-0-19863-3.
• Pohjamo, Eino (2001): Hukkunut latu : kun nuoret miehet hiihtivät jääkäreiksi Merenkurkun yli 1916. Hämeenlinna : Karisto. ISBN 951-23-2401-6.
• Puolustusministeriön sotahistoriallinen toimisto (toimittanut) (1938): Suomen jääkärien elämäkerrasto. Porvoo, Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö. ISBN puuttuu kirjasta.
• Anonyymi (1957): Suomen jääkärien elämäkerrasto : I täydennysosa. Jääkäriliitto r.y. ISBN puuttuu kirjasta.
• Uola, Mikko (2001): Jääkärikenraalin vuosisata: Väinö Valve 1895-1995. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. ISBN 951-746-292-1.

Tämä henkilöstä kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.