Vainajien palvonta
Wikipedia
Vainajien palvonta on uskonnollinen riitti, joka perustuu siihen käsitykseen, että edesmenneillä on yli-inhimillisiä voimia. Kaikissa kulttuureissa on rituaaleja joilla kunnioitetaan kuolleiden omaisten muistoa, mutta tämä ei ole sama asia kuin vainajien palvominen. Palvominen pitää sisällään samantapaisten odotusten kohdistamista vainajiin, joita toisissa tilanteissa kohdistetaan jumaliin, enkeleihin tai pyhimyksiin. Vaikka vainajien palvonta ei ole osa kaikkia uskontoja, sitä esiintyy hyvin eri tasoilla olevissa kulttuureissa.
Tyypillisiä vainajien palvontaan liittyviä menoja on tarve-esineiden (ruoan, viinan, rahan) tuominen vainajalle käytettäväksi tuonpuoleisessa. Usein palvotusta vainajasta tuli lopulta jumala tai haltija, kun unohtui hänen olleen joskus ihminen.
[muokkaa] Suomessa
Suomessa vainajien palvonta on ollut osa muinaisuskoa. Vainajille uhrattiin ja heiltä pyydettiin apua ongelmiin. Vainajien sieluja on kutsuttu esimerkiksi syntyisiksi, omakuntaisiksi tai luonnoiksi. Luonto oli ihmisen henkilökohtainen suojelushaltija. Luontoa saatettiin pitää suvun kantavanhempana. Kansantarinoissa on säilynyt kuvauksia matkoista vainajien maahan Tuonelaan kuolleiden ikiviisautta hakemaan.
Vainajien palvonta hävisi kristinuskon tultua varsinkin Länsi-Suomesta. Ortodoksinen kirkko suhtautui ehkä suopeammin vainajien kunnioittamiseen, ja karjalaisilla on ollut pitkään tapana viedä hautausmaalle riisiä ja viinaryyppy.
