Ylä-Valtimo
Wikipedia
Ylä-Valtimo on kylä Valtimolla, Valtimo-, Kallio- ja Ylä-Valtimojärven rannoilla. Järvet kuuluvat Valtimonjoen vesistöalueeseen. Kylän asukasluku on noin 300 eli se on Valtimon suurimpia ja elnvoimaisimpia. Kyläkoulu on lakkautettu. Sodan jälkeen kylälle muutti siirtolaisia Karjalasta. Ylä-Valtimo kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin. Maisemalle leimaa-antavia ovat järvien rannoilla olevat viljelysaukeat tiloineen, järvet ja korkeat vaarat. Noin sata vuotta sitten tehty järvien lasku toi kylälle lisää viljelysmaata. Kylän nähtävyyksiä ovat Porttivaaran ja Pertunvaaran näköalapaikat sekä Pertunvaaran hiidenkirnu. Kylällä on mm.puusepänteollisuutta, hirsirakennuksia valmistava yritya sekä kehitysvammaisia hoitava Tiukula.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
V. (1886) Ylä-Valtimon järviä laskettiin 90 senttiä, jolloin saatiin hedelmällistä rantamaata viljelyksille. Sodan jälkeen kylälle asutettiin karjalaisia siirtolaisia ja heille perustettiin Konttimäen ja Pertunjoen asutusalueet, yhteensä 27 uutta tilaa. Alkuun kylään kuulunut Sivakkajoki muotoutui Rauhalan koulunsa myötä omaksi kyläyhteisökseen. Kylälle valmistui ensimmäinen koulu v. 1926. Koululla oli 1950-luvun alussa niin paljon koululaisia, että osan piti käydä koulua tilapäisesti muualla. Kun 1957 rakennettiin uusi Ylä-Valtimon koulu, toimi vanha koulu alkuun Valtimon vanhainkodin mielisairasosastona ja myöhemmin Erähotelli-ravintola Susenpesänä. Tiukulassa toimi orpokoti.
[muokkaa] Yrityksiä
- Hoitokoti Tiuku Oy
- Pajuniemen Lomamökit
- Valtimon Hirsi Oy
- Valtimon Rakennuspalvelu Oy
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Lähteet
- Lions Club Valtimo ry. (1994): Valtimo: Kotiseututeos Karjalan ja Kainuun kauniista rajakunnasta. Lions Club Valtimo ry. ISBN 952-90-6060-2.