Ahmed Abu Laban
Wikipedia
Ahmed Abu Laban (1946, Jaffa, Palestiina – 1. helmikuuta 2007, Kööpenhamina ) oli Tanskassa asuva palestiinalainen imaami, jolla oli Tanskan noin 180 000 islaminuskoisen piirissä noin 15 000 kannattajaa. Hänen perheensä joutui Israelin itsenäistymistä seuranneissa tapahtumissa muuttamaan vuonna 1948 Egyptiin, missä hän asui ja opiskeli. Hän valmistui 1969 koneinsinööriksi, minkä jälkeen hän on asunut ja työskennellyt Egyptin lisäksi Kuwaitissa, Yhdistyneissä arabiemiraateissa ja Nigeriassa, missä hän opiskeli islamilaista teologiaa.
Laban tuli Tanskaan vuonna 1984. Hän kiersi marraskuussa 2005 islamilaisissa maissa kertomassa, että islaminuskoisia kohdellaan Tanskassa heikosti, ja vaikutti näin siihen, miten niissä alettiin suhtautua Jyllands-Postenin 30. syyskuuta 2005 julkaisemiin kahteentoista profeetta Muhammedista tehtyyn pilakuvaan.
Laban menehtyi syöpään 1. helmikuuta 2007.