Andreas Thorkildsen
Wikipedia
Kesäolympialaiset | ||
Kultaa | 2004 | keihäs |
Andreas Thorkildsen (s. 1. huhtikuuta 1982 Kristiansandissa, Norjassa) on norjalainen keihäänheittäjä, olympiavoittaja ja euroopanmestari. Thorkildsenin avopuoliso on 2006 junioreiden MM-kilpailuissa sadanmetrin aitajuoksussa hopeaa voittanut Christina Vukicevic.
Kaikkien yllätykseksi Thorkildsen voitti kultamitalin omalla ennätyksellään 86,50 Ateenan olympialaisissa vuonna 2004 ja on sen jälkeen vakiinnuttanut paikkansa keihäsmaailman huipulla. 2005 MM-kisoissa Helsingissä Thorkildsen sai hopeaa. Saman vuoden syyskuussa Monacossa IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän heitti silloisen henkilökohtaisen ennätyksensä 89,60, joka oli samalla myös Norjan ennätys.
Toukokuussa 2006 Dohassa Qatarissa Thorkildsen paransi ennätystään heitettyään ensimmäisen kerran urallaan yli 90 metriä tuloksen ollessa 90,13. Tulos oli samalla uusi Norjan ennätys. Nykyisen keihäsmallin tilastoissa hän oli kymmenes 90 metrin ylittäjä. Thorkildsen jatkoi hyviä heittojaan kesäkuussa Kultaisen liigan ensimmäisessä osakilpailussa Oslossa voittamalla kilpailun ja parantamalla jälleen omaa ja Norjan ennätystään tulokseen 91,59. Kaikkien aikojen tilastossa hän kohosi kuudennelle sijalle. Saman vuoden elokuussa hän voitti kultamitalin Göteborgin EM-kisoissa tuloksella 88,78.
Thorkildsen pitää hallussaan myös nuorten maailmanennätystä 83,87, jonka hän heitti vuonna 2001.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kauden parhaat heitot
- 1999 - 72,11
- 2000 - 77,48
- 2001 - 83,87
- 2002 - 83,43
- 2003 - 85,72
- 2004 - 86,50
- 2005 - 89,60
- 2006 - 91,59 (2.6.2006)
[muokkaa] Parhaat tulokset
- 10 parhaan keskiarvo 89,26
- 91,59 (1) Oslo 2.6.2006
- 90,34 (1) Rooma 14.7.2006
- 90,13 (1) Doha 12.5.2006
- 89,78 (1) Tukholma 25.7.2006
- 89,60 (2) Monaco 10.9.2005
- 89,50 (1) Stuttgart 10.9.2006
- 88,78 (1) Göteborg 9.8.2006 (EM)
- 87,75 (3) Berliini 4.9.2005
- 87,66 (3) Oslo 29.7.2005
- 87,43 (1) Berliini 3.9.2006
[muokkaa] Saavutukset
- 1. Ateena, Olympialaiset (86.50)
- 2. Helsinki, MM-Kilpailut
- 1. Göteborg, EM-Kilpailut
[muokkaa] Aiheesta muualla
Miesten keihäänheiton olympiavoittajat |
1908: Eric Lemming (tavallinen) - Eric Lemming (vapaa tyyli) | 1912: Eric Lemming (yhden käden) - Julius Saaristo (molemmat kädet) | 1920: Jonni Myyrä | 1924: Jonni Myyrä | 1928: Erik Lundkvist | 1932: Matti Järvinen | 1936: Gerhard Stöck | 1948: Tapio Rautavaara | 1952: Cyrus Young | 1956: Egil Danielsen | 1960: Viktor Tsybulenko | 1964: Pauli Nevala | 1968: Jānis Lūsis | 1972: Klaus Wolfermann | 1976: Miklós Németh | 1980: Dainis Kūla | 1984: Arto Härkönen | 1988: Tapio Korjus | 1992: Jan Železný | 1996: Jan Železný | 2000: Jan Železný | 2004: Andreas Thorkildsen |