Kesäolympialaiset 1952

Wikipedia

XV Olympialaiset 1952

Isäntäkaupunki	Helsinki, Suomi
Osanottajamaita	69
Osallistujat	4955 (4436 miestä, 519 naista)
Lajeja ohjelmassa	149 (17 eri urheilumuotoa)
Avajaiset	19. heinäkuuta 1952
Päättäjäiset	3. elokuuta 1952
Kisojen avaaja	Juho Kusti Paasikivi
Urheilijoiden vala	Heikki Savolainen
Tuomareiden vala	ei ohjelmassa
Olympiatulen sytyttäjä	Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen
Olympiastadion	Helsingin Olympiastadion

Vuoden 1952 kesäolympialaiset (19. heinäkuuta 1952 – 3. elokuuta 1952) olivat Suomen ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat olympialaiset ja yksi merkittävimmistä Suomessa koskaan järjestetyistä tapahtumista.

[muokkaa] Historia

Vuoden 1912 olympiakisojen suomalaismenestyksen innoittamana täkäläiset urheilunystävät alkoivat herätellä ajatusta omista olympiakisoista: esimerkiksi Erik von Frenckell esitti 12. syyskuuta 1915 Helsingin Pallokentän avajaisissa julkisesti unelmansa suomalaisista olympiakisoista. Vuonna 1930 päästiin sanoista tekoihin ja ryhdyttiin valmistelemaan vuoden 1936 kisojen hakemista, jota vauhditti Olympiastadionin käynnistynyt suunnitteluprojekti. Helsinki hävisi kisaisännyyden Berliinille jääden äänestyksessä vaille ääniä, mutta ilmoittautui kuitenkin välittömästi ehdokkaaksi vuoden 1940 kisoihin, häviten tällöin Tokiolle (äänet 36-27 Tokion hyväksi, muut 12 ehdokasta jäivät äänittä). Japanin-Kiinan sodan puhjettua 1937 Tokio ilmoitti 14. heinäkuuta 1938 luopuvansa Olympiakisojen järjestämisestä ja neljä päivää myöhemmin KOK tarjosi kisoja Helsingille, joka suostui ottamaan tehtävän hoidettavakseen. Alkoi kiireinen valmistelu ja pian koko kansa oli olympiakuumeessa. 1. syyskuuta 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan ja veti koko Euroopan mukanaan sotaan. Olympiakisojen suomalainen järjestelytoimikunta jatkoi kuitenkin kisoihin valmistautumista optimistisesti tulevaisuuteen luottaen. 30. marraskuuta alkanut sota Neuvostoliittoa vastaan kuitenkin pysäytti toiminnan. 20. maaliskuuta 1940 järjestelytoimikunta päätti luopua kisojen järjestämisestä maailmalla vallinneiden sotatoimien vuoksi ja Suomen Olympiakomitean kokouksessa 20. huhtikuuta 1940 Suomen ensimmäiset olympiakisat ilmoitettiin virallisesti peruutetuiksi.

Toisen maailmansodan päätyttyä Lontoo sai järjestettäväkseen vuoden 1948 olympialaiset, kun kaupungille oli alun perin myönnetty sodan vuoksi peruuntuneet vuoden 1944 kisat. Helsinki jatkoi sitkeästi yritystä saada kisat järjestettäväkseen ja ilmoittautui hakijaehdokkaaksi seuraaviin, eli vuoden 1952 kisoihin. KOK:n Tukholmassa 21. kesäkuuta 1947 pitämässä kongressissa Helsinki valittiin XV olympiakisojen isäntäkaupungiksi, Alankomaiden Amsterdamin sekä Yhdysvaltalaisten Los Angelesin, Minneapolisin, Detroitin, Chicagon ja Philadelphian hävitessä kilpailun. Helsingin valtteina olivat muun muassa varsin valmiit kilpailujen suorituspaikat, jotka olivat valmistuneet jo vuoden 1940 kisoja silmällä pitäen. Syyskuun 8. päivänä 1947 perustettiin XV olympiakisojen järjestelytoimikunta, joka otti hoitaakseen kisojen järjestämisen. Toimikunnan puheenjohtajaksi tuli kaupunginjohtaja Erik von Frenckell, joka oli KOK:n jäsen ja yksi merkittävimmistä vaikuttajista Helsingin olympiahankkeen takana.

Olympiastadionin torni

Kilpailujen suorituspaikoista suurin osa oli jo vuoden 1940 väliin jääneiden olympiakisojen peruja, mutta joitakin laajennus- ja uudistustöitä jouduttiin tekemään, mm. rakentamaan lisäkatsomot olympia- ja uimastadionille. Pääareena oli Helsingin Olympiastadion. Muita kisapaikkoja olivat Helsingin Velodromi, Töölön Pallokenttä, Messuhalli (myöh. Töölön kisahalli), Soutustadion, Uimastadion, Ruskeasuon ratsastushalli ja Tennispalatsi sekä ampumaradat Malmilla ja Huopalahdessa.

Helsingin ulkopuolellakin oli tapahtumia: jalkapallon alkusarjoja Kotkassa, Lahdessa, Tampereella ja Turussa sekä Espoon Westendissä miekkailua ja Hämeenlinnassa nykyaikaisen 5-ottelun kilpailu.

Kisavieraiden majoitusta varten rakennettiin Käpylän Koskelantielle Kisakylä-niminen asuntoalue, joita vastapäätä kadun toisella puolella sijaitsivat vuoden 1940 Olympiakylä-talot, jotka olivat jo silloin helsinkiläisten asuintaloina. Juuri avajaisten alla saatiin vielä asuinalueen taakse Kumpulan maauimala valmiiksi kisavieraiden käyttöön. Naiset saivat oman kisakylänsä vasta valmistuneesta Meilahden Sairaanhoitajataropistosta. Neuvostoliiton johtaman itä-blokin urheilijat majoittuivat muusta maailmasta eristyksiin Otaniemen Teekkarikylään. Suomen joukkue asusti Santahaminan Maasotakoulun (sittemmin Kadettikoulu, nyk. Maanpuolustuskorkeakoulu) tiloissa. Helsingin kaupunki laittoi kaupunkia samanaikaisesti kisakuntoon rakentamalla uuden lentokentän Seutulaan (nyk. Helsinki-Vantaa), Olympialaiturin Eteläsatamaan ja vetämällä kymmeniä kilometrejä asfalttia tienpintaan. Myös kaupungin ensimmäiset liikennevalot nousivat Aleksanterinkadun ja Mikonkadun risteykseen lokakuussa 1951. Kisavieraiden tarpeisiin valmistuivat mm. Palace- ja Vaakuna-hotellit. Kaupungin kuitenkin melko pienen hotellimäärän lisäksi rakennettiin turisteille telttakyliä mm. Lauttasaareen ja Seurasaareen.

Kisakutsuun vastasi kaikkiaan 70 kansakuntaa, Haitin osallistuessa vain kisojen yhteydessä järjestettäviin taidekilpailuihin. Kisoihin ilmoittautui kaikkiaan 5 868 urheilijaa varamiehet mukaan lukien, joista 4 955 nähtiin kilpailuissa mukana. Suurimmat osanottajamaat olivat olympiakisojen ensikertalainen Neuvostoliitto sekä Yhdysvallat, Suomi, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Saksa ja Ruotsi - kaikilla yli 200-henkiset urheilijaryhmät mukanaan. Kisojen pienimmät osanottajamaat olivat Kiina ja Brittiläinen Guyana yksimiehisine joukkueineen. Saksa oli myös vapautunut "sotaboikotista" ja kilpaili Saksan liittotasavallan urheilijoista koostuvalla ryhmällä ensi kertaa Berliinin kisojen jälkeen.

[muokkaa] Avajaiset

Paavo Nurmi sytyttämässä olympiatulta

Olympiatulen sytyttivät juoksijasankarit Paavo Nurmi (stadionille) ja Hannes Kolehmainen (stadionin torniin). Kun Paavo Nurmen ilmoitettiin saapuvan stadionille, osallistujamaiden urheilijat poikkesivat muodostelmasta nähdäkseen legendan paremmin. Vain Neuvostoliiton ja Suomen rivit pysyivät ruodussa. Kisat avasi virallisesti presidentti Juho Kusti Paasikivi. Puheen jälkeen puhujakorokkeelle nousi "kisojen valkeaksi enkeliksi" nimetty saksalainen Barbara Rotbraut-Pleyer, joka yritti julistaa rauhansanomaa. Järjestäjät poistivat hänet nopeasti ja hän ehti sanoa mikrofoniin vain "ystäväni". Urheilijoiden puolesta olympiavalan vannoi viidensissä olympialaisissaan kilpaileva mestarivoimistelija 44-vuotias Heikki Savolainen. Avajaisissa soitettiin Aarre Merikannon Olympiafanfaari sekä Olympiahymni, jonka Jaakko Linjama oli säveltänyt Toivo Lyyn sanoihin.

[muokkaa] Tilastot

Kisoihin osallistui 4 955 urheiljaa 69 eri maasta, mukaan lukien Neuvostoliitto ensimmäistä kertaa koskaan ja Saksa ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan. Kilpailuja järjestettiin 17:ssä eri urheilulajissa yhteensä 149.

Kisojen suurimmaksi sankariksi kohosi Tšekkoslovakian Emil Zátopek, joka voitti kolme juoksukultaa. Eniten mitaleita kahmi Yhdysvallat (40 kultaa, 19 hopeaa, 17 prossia). Suomen tulos oli 6 kultaa, 3 hopeaa ja 13 pronssia.

Tarkemmat tulokset löytyvät kisojen mitalitaulukosta.

[muokkaa] Vaikutukset

Kisat muuttivat Helsingin katukuvaa monella tavalla. Kisoja varten rakennettiin mm. Olympiastadion, Olympialaituri, Helsinki-Vantaan lentoasema ja iso osa Otaniemen Teekkarikylästä urheilijoiden majoittamiseksi. Kisojen vieraita varten Suomeen tuotiin ensimmäistä kertaa Coca-Colaa ja purukumia. Oy Hartwall Ab lanseerasi Gin Long Drink -juomansa.

[muokkaa] Triviaa

Olympialaisten julisteina käytettiin Ilmari Sysimetsän vuoden 1940 kisojen julistekilpailuun (järjestettiin 1938) piirtämää voittojulistetta. Vuoden 1952 kisoihin julisteeseen muutettiin päivämäärät ja taustalla näkyvän Suomen rajat. Olympiasoihdun kahva oli visakoivua. Sen suunnitteli Aukusti Tuhka.

Olympialaisten yhteydessä lyötiin erityinen 500 markan arvoinen olympiaraha, joka oli laatuaan ensimmäinen maailmassa.

[muokkaa] Suomalaiset mitalistit

[muokkaa] Kultaa

Kelpo Gröndahl (Kreikkalais-roomalainen paini 87 kg)
Pentti Hämäläinen (Nyrkkeily 54 kg)
Thorvald Strömberg (Melonta - kajakkiyksiköt 10 000 m)
Kurt Wires ja Yrjö Hietanen 2 kultamitalia (Melonta - kajakkikaksikot 1000 m ja 10 000 m)
Sylvi Saimo (Melonta - kajakkiyksiköt 500 m)

[muokkaa] Hopeaa

Kalervo Rauhala (Kreikkalais-roomalainen paini 79 kg)
Thorvald Strömberg (Melonta - kajakkiyksiköt 1 000 m)
Vilho Ylönen (Pienoiskivääriammunta 3 x 40 laukausta)

[muokkaa] Pronssia

Toivo Hyytiäinen (Keihäänheitto)
Leo Honkala (Kreikkalais-roomalainen paini 52 kg)
Tauno Kovanen (Kreikkalais-roomalainen paini yli 87 kg)
Erkki Pakkanen (Nyrkkeily 60 kg)
Erkki Mallenius (Nyrkkeily 63,5 kg)
Harry Siljander (Nyrkkeily 81 kg)
Ilkka Koski (Nyrkkeily yli 81 kg)
Onni Lappalainen, Berndt Lindfors, Paavo Aaltonen, Kaino Lempinen, Heikki Savolainen, Kalevi Laitinen, Kalevi Viskari, Olavi Rove (Voimistelu - joukkuekilpailu)
Veikko Lommi, Kauko Wahlstén, Oiva Lommi, Lauri Nevalainen (Soutu - perämiehettömät neloset)
Olavi Ojanperä (Melonta - kanadalaisyksiköt 1 000m)
Ernst Westerlund, Paul Sjöberg, Ragnar Jansson, Adolf Konto, Rolf Turkka (Purjehdus - 6 m luokka)
Tauno V. Mäki (Hirviammunta)
Olavi Mannonen, Lauri Vilkko, Olavi Rokka (Nykyaikainen viisiottelu - joukkuekilpailu)

[muokkaa] Lähteitä

Tietopaketti YLE:n sivuilla, luettu 26.11.2006

[muokkaa] Aiheesta muualla

	Olympialaiset
	Kesäolympialaiset 1896 \| 1900 \| 1904 \| 1906 \| 1908 \| 1912 \| (1916) \| 1920 \| 1924 \| 1928 \| 1932 \| 1936 \| (1940) \| (1944) \| 1948 \| 1952 \| 1956 \| 1960 \| 1964 \| 1968 \| 1972 \| 1976 \| 1980 \| 1984 \| 1988 \| 1992 \| 1996 \| 2000 \| 2004 \| 2008 \| 2012
	Talviolympialaiset 1924 \| 1928 \| 1932 \| 1936 \| 1948 \| 1952 \| 1956 \| 1960 \| 1964 \| 1968 \| 1972 \| 1976 \| 1980 \| 1984 \| 1988 \| 1992 \| 1994 \| 1998 \| 2002 \| 2006 \| 2010 \| 2014