Brigitte Bardot
Wikipedia
Brigitte Bardot tai BB (s. 28. syyskuuta 1934, Pariisi) on maailmankuulu ranskalainen näyttelijätär ja Marilyn Monroen ohella yksi suurista seksisymboleista.
Brigitte Bardot harrasti nuorempana balettitanssia, mutta päätyi lopulta elokuviin. Hänen 18. elokuvansa Ja Jumala loi naisen (1956) ei saanut Ranskassa suurta huomiota, mutta siitä tuli hänen läpimurtonsa Yhdysvalloissa ja maailmalla: hänestä tuli yksi 1950- ja 1960 -lukujen suosituimmista elokuvatähdistä ja seksisymboleista. Bardot ei suostunut koskaan luomaan uraa Hollywoodissa, vaan teki kuuluisimmat roolinsa eurooppalaisissa elokuvissa. Hän oli kuitenkin enemmän julkisuudessa yksityiselämänsä vuoksi, muun muassa lukuisten itsemurhayritysten, kolmen lyhyeen loppuneen avioliiton ja avomielisten seksielämäänsä koskevien haastattelujen vuoksi.
Brigitte Bardot lopetti elokuvien tekemisen 39-vuotiaana 1973 ja on ollut sen jälkeen julkisuudessa lähinnä eläinten oikeuksia puolustavien kannanottojensa vuoksi. Hänen neljäs aviomiehensä Bernard d'Ormale on mukana Jean-Marie Le Penin kansallismielisen Front National -puolueen toiminnassa. Brigitte Bardot on ollut toukokuussa 2004 oikeudessa syytettynä rasismista kirjassaan "Un cri dans le silence" (A Cry in Silence) esittämistä lausunnoistaan homoista ja muslimeista.
Kirjoittanut omaelämäkerran BB (julkaistu suomeksi 1997).
Kuuluisia elokuvia muun muassa Ja Jumala loi naisen (1956), Totuus (1960), Keskipäivän aave (1963) ja Shalako (1968)
[muokkaa] Filmografia
- Manina, la fille sans voile (1952)
- Les Dents longues (1952)
- Le Trou normand (1952)
- Le Portrait de son pére (1953)
- Un acte d'amour (1953)
- Tradita (1954)
- Si Versailles m'était conté (1954)
- La Lumière d'en face (1955)
- Futures vedettes (1955)
- Le Fils de Caroline chérie(1955)
- Lääkäri merellä (Doctor at Sea) (1955)
- Suuret sotaharjoitukset (Les Grandes manoeuvres) (1955)
- Mio figlio Nerone (1956)
- La Mariée est trop belle (1956)
- Helen of Troy (1956)
- Cette sacrée gamine (1956)
- En effeuillant la marguerite (1956)
- Ja Jumala loi naisen (Et Dieu... créa la femme) (1956)
- Pariisitar (Une parisienne) (1957)
- Rakkauden jumalatar (Les Bijoutiers du clair de lune) (1958)
- Rakkaus on kohtaloni (En cas de malheur) (1958)
- La Femme et le pantin (1959)
- Babette s'en va-t-en guerre (1959)
- Voulez-vous danser avec moi? (1959)
- Totuus (La Vérité) (1960)
- La Bride sur le cou (1961)
- Amours célèbres (1961)
- Vie privée (1962)
- Le Repos du guerrier (1962)
- Keskipäivän aave /Sen täytyi tapahtua (Le Mépris) (1963)
- Une ravissante idiote (1964)
- Viva María! (1965)
- À coeur joie (1967)
- Histoires extraordinaires (1968)
- Shalako (1968)
- L'Ours et la poupée (1969)
- Les Femmes (1969)
- Les Novices (1970)
- Boulevard du rhum (1971)
- Öljyä, pimuja, roistoja (Les Pétroleuses) (1971)
- Jos Don Juan olisi nainen (Don Juan ou Si Don Juan était une femme...) (1973)
- L'Histoire très bonne et très joyeuse de Colinot Trousse-Chemise (1973)