Edvard Gylling

Wikipedia

Edvard Otto Wilhelm Gylling (30. marraskuuta 1881 Kuopio – 14. kesäkuuta 1938,^[1] Neuvostoliitto) oli filosofian tohtori, tiedemies ja työväenjohtaja. Tilastotieteen dosentti Helsingin yliopistossa ja kansanedustaja. Hän toimi myöhemmin kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Karjalan neuvostotasavallassa.

Sisällysluettelo 1 Elämäkerta 1.1 Tausta 1.2 Ura Suomessa 1.3 Poliittinen toiminta 1.4 Ura Ruotsissa 1.5 Ura Neuvostoliitossa 2 Kuolema 3 Teokset 4 Viitteet 5 Lähteet

[muokkaa] Elämäkerta

[muokkaa] Tausta

Gylling syntyi keskiluokkaiseen perheeseen. Hänen isänsä oli piiri-insinööri Uno Alexander Gylling ja äitinsä Eugenia Viktorina Klotilda Henriette Helsingius. Hän avioitui vuonna 1906 Fanny Elisabeth Achrenin kanssa.

Gylling pääsi ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1900, luokkatovereinaan mm. Otto Wille Kuusinen, Martti Kovero ja muutaman vuoden myös Sulo Wuolijoki. Filosofian kandidaatiksi hän valmistui 1903. Hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1909 aiheesta Suomen torpparilaitoksen kehityksen pääpiirteet Ruotsinvallan aikana ^[2].

[muokkaa] Ura Suomessa

Maisteriksi valmistuttuaan Gylling loi Suomessa monipuolisen yhteiskunnallisen ja tieteellisen uran. Hän toimi heti valmistuttuaan Vanhuus- ja työttömyysvakuutuskomitean tilastotyöntekijänä 1904–1906. Työstä oli hyötyä hänen tulevan väitöskirjansa kannalta. Siitä tehtävästä hän siirtyi Sosialistisen aikakauslehden päätoimittajaksi 1906–1908. Tilastollisen päätoimiston virkaatekevänä toisena aktuaarina hän toimi 1908–1910.

Tilastollisesta päätoimistosta hän siirtyi tullihallituksen tilastollisen konttorin vt. konttorinkirjoittajan tehtävään 1910 ja saman laitoksen virkaatekeväksi aktuaariksi 1911. Helsingin kaupungin tilastokonttorin aktuaarina hän toimi 1911–1918 ja Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja vuonna 1918. Hän oli Suomen kansanvaltuuskunnan jäsen ja sen raha-asiainvaltuutettu 1918, Suomen työväen punaisen kaartin esikuntapäällikkö 1918 ja Viipuriin siirtyneen Kullervo Mannerin esikunnan kansliapäällikkö 1918.

Edellä mainittujen tehtäviensä ohessa hän oli myös Suomen liikemiesten kauppaopiston kansantalouden opettajana 1906–1907 ja vasta valitun eduskunnan maatalousvaliokunnan sihteeri 1907. Tieteellisen uransa hän loi Helsingin yliopiston tilastotieteen dosenttina 1910–1918.

[muokkaa] Poliittinen toiminta

Suomen Sosialidemokraattisen puolueen (SDP) puoluetoimikunnan jäsen Gylling oli vuosina 1913–1917. Saman puolueen toisena varapuheenjohtajana hän toimi 1917–1918. Hän oli myös torpparien keskuskomitean jäsen ja Kustannusosuuskunta Kirjan hallituksen jäsen.

Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kansanedustajana^{[3] [4]} hän toimi kolmeen eri otteeseen: 1908–1909, 1911–1914 ja 1917. Hänet valittiin joka kerran samasta Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä, joka nykyisin on Satakunnan vaalipiiri. Eduskunnassa Gylling erikoistui tietenkin työväestön ja tilattoman väestön ongelmiin, jotka olivat hänelle tieteellisestikin läheisiä. Hän toimi eri edustajakausinaan maatalousvaliokunnan, suuren valiokunnan ja talousvaliokunnan jäsenenä, tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana 1912–1913, toimitusvaliokunnan puheenjohtajana 1914, ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana 1917 sekä eduskunnan pankkivaltuusmiesten puheenjohtajana 1918.

[muokkaa] Ura Ruotsissa

Gylling oleskeli Ruotsissa 1918–1920. Oleskeluaikanaan hän toimi Suomen kommunistisen puolueen (SKP) Ruotsissa sijaitsevan toimiston johtajana. Lisäksi hän oli Ruotsissa ilmestyvän vasemmistolaisen Viesti-lehden avustaja sekä toimituskunnan jäsen vuonna 1919. Hän kirjoitti artikkeleita vasemmistososiaalidemokraattiseen Tukholmassa ilmestyneeseen Zimmervald-lehteen.

Vuonna 1919 Gylling edusti Ruotsiin paenneita punaisia sosialisteja Kööpenhaminassa pidetyssä neljän Pohjoismaan sosialististen puolueiden ja ammatillisten järjestöjen kokouksessa.^[3]

[muokkaa] Ura Neuvostoliitossa

Gylling teki valintansa ja valitsi kommunismin rakentamisen sosiaalidemokratian reformien sijaan. Hän muutti vuonna 1920 Venäjälle, Karjalaan. Siellä hän toimi Karjalan autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan (aiemmalta nimeltään Karjalan työkansan kommuuni) kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajana 1920–1935.

Hän toimi myös Petroskoin puoluekoulun opettaja 1921, mutta hänet erotettiin tehtävistään Karjalassa vuonna 1935 ja siirrettiin Moskovaan Maailmantalouden instituutin tieteelliseksi työntekijäksi, ja siinä tehtävässä hän toimi 1935–1937. Hänet vangittiin 1937.

Karjalassa luomansa uran aikana Gylling toimi Neuvostoliiton kommunistisen puolueen (NKP) Leningradin aluekomitean ja SKP:n keskuskomitean jäsenenä.

[muokkaa] Kuolema

Tiedot Edvard Gyllingin kuolinajasta ovat olleet ristiriitaisia. Erkki Salomaan artikkelissa^[3][4] (1967) on tieto 19. elokuuta 1944, joka on myöhäisin arvio ja perustuu Neuvostoliitosta saatuun viralliseen ilmoitukseen. Arvo Ylärakkola mainitsee teoksessaan (1976) kuolinajaksi 13. helmikuuta 1940^[5]. Historioitsija John H. Hodgson esitti (1974) Gyllingin kuolinajaksi vuotta 1942^[6]. Varhaisin kuolinajaksi ilmoitettu ajankohta on 14. kesäkuuta 1938.^[7]

Suomalaisten kohtaloita Stalinin ajan Neuvostoliitossa laajasti arkistolähteistä tutkinut Eila Lahti-Argutina antaa matrikkelissaan (2001) tiedon, jonka mukaan 17. heinäkuuta 1937 vangittu Edvard Gylling olisi Neuvostoliiton Korkeimman oikeuden sotilaskollegion päätöksellä tuomittu 14. kesäkuuta 1938 rikoslain kohtien §58/1a, §58/2, §58/7, §58/8 ja §58/11 nojalla ammuttavaksi. Lahti-Argutinan mukaan Gylling teloitettiin tuomion lukupäivänä Kommunarka-teloituspaikalla Moskovassa.^[1]

Gylling rehabilitoitiin eli hänen maineensa palautettiin Neuvostoliitossa 15. heinäkuuta 1955.^[1]

[muokkaa] Teokset

• Gylling, Edvard: Väestö-, invaliditeetti- ja tulosuhteet Tuusulan, Humppilan, Kymin, Räisälän ja Vihannin kunnissa vuonna 1903: tilastollinen tutkimus, osa I Teksti. Invaliditeettivakuutuskomitea. Invaliditeettivakuutuskomitean julkaisu ; 2. Helsinki, 1907.
• Gylling, Edvard: Väestö-, invaliditeetti- ja tulosuhteet Tuusulan, Humppilan, Kymin, Räisälän ja Vihannin kunnissa vuonna 1903 : tilastollinen tutkimus, osa II Taululiitteitä. Invaliditeettivakuutuskomitea. Invaliditeettivakuutuskomitean julkaisu ; 3. Helsinki, 1906. (résumé en français)
• Kuusinen, Otto Wille, Gylling, Edvard: Työkyvyttömyys ja vanhuusvakuutus: arvostelua valtion komitean lakiehdotuksesta. Suomen sos.-dem. puolue. Helsinki. 1916.
• Gylling, Edvard; Syntyneisyydestä ja väestön lisääntymisestä Helsingissä. Työväen sanomalehti-oy. Helsinki. 1915.
• Gylling, Edvard: Suomen torpparilaitoksen kehityksen pääpiirteet Ruotsinvallan aikana: tutkimus. Taloustieteellisiä Tutkimuksia 9. Helsinki. 1909. (väitöskirja)
• Gylling, Edvard: Statistiska bidrag till svenska folkstammens historia i Finland. Helsingfors. 1911.
• Gylling, Edvard: Maanviljelystyöväen taloudellisista oloista Ikaalisten pitäjässä v. 1902. Taloustieteellisiä tutkimuksia 3. Otava. Helsinki. 1907.
• Gylling, Edvard: Köyhälistö metsäolojen uudistusta ajamaan. Sosiaalidemokratisia vaalijulkaisuja; n:o 7. Sos.-dem eduskuntaryhmä. Helsinki. 1908
• Gylling, Edvard ja Mäki, Jaakko: Karjalan työtätekevälle kansalle. Karjalan vallankumouskomitea. Ilman julkaisuaikaa ja –paikkaa.
• Gyllingin, E.: Päivän iskutehtäviä. Teoksessa: Kräkin, P.; Heinän korjuu ja säilytys. Valtion kustannusliike Kirja. Leningrad. 1931.

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ ^{1,0 1,1 1,2} Eila Lahti-Argutina: Olimme joukko vieras vaan. Siirtolaisuusinstituutti 2001, s. 95.
2. ↑ Gylling, Edvard 1909. Suomen torpparilaitoksen kehityksen pääpiirteet Ruotsinvallan aikana: tutkimus. Taloustieteellisiä Tutkimuksia 9. Helsinki
3. ↑ ^{3,0 3,1 3,2} Erkki Salomaa: Edvard Gylling, Tiedemies ja työväenjohtaja. Teoksessa Tiennäyttäjät, toim. Hannu Soikkanen. Tammi, 1967.
4. ↑ ^{4,0 4,1} Eduskunnan kansanedustajamatrikkeli 1907–2000
5. ↑ Arvo Ylärakkola; Edvard Gylling, Itä-Karjalan suomalainen rakentaja. Helsinki. Otava, 1976. ISBN: 91-7428-002-3.
6. ↑ Hodgson, John H.; Edvard Gylling ja Otto W. Kuusinen asiakirjojen valossa 1918–1920. Tammi. Helsinki. 1974
7. ↑ Tieto on esitetty TV-ohjelmassa "Syytteitä utopisteille"[1][2]. Tieto sisältyy myös Liina Suvannon kirjoittamaan artikkeliin Gyllingin Karjala[3].

[muokkaa] Lähteet

• Eila Lahti-Argutina: Olimme joukko vieras vaan. Siirtolaisuusinstituutti 2001,
• John H. Hodgson: Edvard Gylling ja Otto W. Kuusinen asiakirjojen valossa 1918–1920. Tammi. Helsinki 1974,
• Erkki Salomaa: Edvard Gylling, Tiedemies ja työväenjohtaja. Teoksessa Tiennäyttäjät, toim. Hannu Soikkanen. Tammi, 1967,
• Liina Suvantoo; Gyllingin Karjala. teoksessa Seppo Rustanius: Syytteitä utopistille. Edvard Gylling ja punainen Karjala 1920 –1935.[4]
• Arvo Ylärakkola: Edvard Gylling, Itä-Karjalan suomalainen rakentaja. Otava. Helsinki 1976. ISBN 91-7428-002-3,
• Eduskunnan kansanedustajamaterikkeli.