Eliel Saarinen
Wikipedia
Gottlieb Eliel Saarinen (s. 20. elokuuta 1873, Rantasalmi – k. 1. heinäkuuta 1950, Cranbrook, Michigan, Yhdysvallat) oli jugend-rakennuksistaan tunnettu suomalainen arkkitehti. Vanhemmat: kirkkoherra Juho Saarinen ja Selma Saarinen (os. Broms). Eliel Saarinen on haudattu Hvitträskiin Kirkkonummelle.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Arkkitehtitoimisto Gesellius-Lindgren-Saarinen
Opiskellessaan teknisessä korkeakoulussa Eliel Saarinen tutustui kahteen muuhun nuoreen arkkitehtiin, Herman Geselliukseen ja Armas Lindgreniin. Kolmikko perusti 1896 arkkitehtitoimisto Gesellius, Lindgren & Saarisen. Valmistuttuaan koulusta 1897 kolmikko osallistui arkkitehtikilpailuun, joka järjestettiin Pariisin v. 1900 maailmannäyttelyyn tulevasta Suomen paviljongista. Gesellius, Lindgren ja Saarinen voittivat kilpailun kansallisromanttisella ehdotuksellaan. Linnamainen, kansallisilla aiheilla koristettu paviljonki, jonka suurta hallia hallitsivat Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-freskot, sai valtavan julkisuuden. Rakennuksesta tuli kansallisromanttisen arkkitehtuurin suunnannäyttäjä ja arkkitehtitoimistolle alkoi tulvia työtarjouksia.
Herman Geselliuksen, Armas Lindgrenin ja Eliel Saarisen yhteiset työt kuuluvat Suomen kansallisromanttisen arkkitehtuurin mestariteoksiin. Näihin kuuluivat muun muassa vakuutusyhtiö Pohjolan talo (1901) ja Kansallismuseo (1905–10) Helsingissä, Suur-Merijoen kartano Viipurin maalaiskunnassa (1904, tuhoutui sodassa) sekä arkkitehtikolmikon oma "erämaa-ateljee" Hvitträsk (1902) Kirkkonummella. Toimisto suunnitteli myös useita asuintaloja Helsinkiin ja kehitti kokonaisvaltaista kansallisromanttista sisustustaidetta etenkin Suur-Merijoen kartanossa ja Hvitträskissä.
[muokkaa] Itsenäinen ura Suomessa
Arkkitehtitoimisto hajosi 1905, ja Saarinen alkoi toimia itsenäisenä arkkitehtinä. Samalla hänen tyylinsä alkoi muuttua rönsyilevästä kansallisromantiikasta rationaalisempaan ja klassillisempaan suuntaan. Tämä näkyy selvästi Saarisen tunnetuimmasta työstä, Helsingin rautatieasemasta (1905–14). Samoja arkkitehtonisia ideoita Saarinen käytti myös muissa saman ajan töissään, kuten Viipurin rautatieasemassa (1913, tuhoutui sodassa) sekä Lahden (1912) ja Joensuun (1913) kaupungintaloissa.
[muokkaa] Toteutumattomat suunnitelmat
1910–20-luvuille sijoittuvat Saarisen kuuluisat toteutumattomat kaupunkisuunnitelmat, joissa hän hahmotteli Helsingin kasvamista eurooppalaisen luokan suurkaupungiksi. Saarinen teki kuitenkin mittavia kaupunkisuunnitelmia myös ulkomaille. Vuonna 1911 Saarinen osallistui Canberran asemakaavasta järjestettyyn kansainväliseen arkkitehtuurikilpailuun, sijoittuen toiseksi. Seuraavana vuonna hän laati kunnianhimoisen Suur-Tallinnan yleiskaavaehdotuksen, joka sisälsi mm. tarkat väestöennusteet.
Näiden töiden ajatuksia Saarinen kehitteli edelleen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelmassa (1915), jossa hän luonnosteli valtavan esikaupunkimetropolin Munkkiniemen ja Haagan alueelle kantakaupungin luoteispuolelle. Pro Helsingfors -suunnitelmassa (1918) hän kaavaili Helsingin ympärille vyöhykemäisesti leviäviä esikaupunkeja, joilla oli jokaisella oma keskuksensa, sen ympärillä olevat huvila-alueet, joita erottivat toisistaan viheralueet ja joita yhdisti raideliikenneverkko. Saarisen esikaupungit, joiden esikuvana oli tuohon aikaan Englannissa muodissa ollut puutarhakaupunkiajattelu, ennakoivat lähiörakentamisen aikaa, joka alkoi Helsingissä vasta puoli vuosisataa myöhemmin.
Saarinen voitti vuonna 1908 arkkitehtikilpailun uudesta eduskuntatalosta. Hänen ehdotuksessaan monumentaalinen, kansallisromanttinen eduskuntatalo oli sijoitettu Tähtitorninmäen huipulle. Suunnitelmaa ei kuitenkaan toteutettu, ja eduskuntatalosta järjestettiin myöhemmin uusi kilpailu, jonka voitti J. S. Sirén. 1921 hän suunnitteli Kalevala-seuran tilauksesta Kalevala-talon, josta oli tarkoitus tulla kansanperinteeseen ja kansanrunouteen keskittyvien tieteiden ja taiteiden tyyssija. Saarisen piirtämä temppelimäinen jättirakennus, joka oli koristeltu kansallisromanttisella symboliikalla ja joka oli tarkoitus sijoittaa Munkkiniemeen, ei koskaan edennyt suunnitelmaa pitemmälle.
Vuonna 1917 Saarinen laati ehdotuksen Turun uudeksi raatihuoneeksi, koska vanha raatihuone oli tuhoutunut Turun suuressa palossa vuonna 1827. Saarisen suunnittelema uusi raatihuone olisi edustanut jugendtyyliä ja olisi torneineen muistuttanut paljon Helsingin nykyistä päärautatieasemaa. Ehdotusta ei kuitenkaan koskaan toteutettu, eivätkä lukuisat muutkaan suunnitelmat ja pyrkimykset uuden raatihuoneen rakentamiseksi Turkuun ole tähänkään päivään mennessä tuottaneet tulosta.
[muokkaa] Ura Yhdysvalloissa
Saarisen kansainvälinen läpimurto oli Chicago Tribune -lehden pilvenpiirtäjän suunnittelua koskenut kilpailu. Saarinen sijoittui kilpailussa toiseksi. Saarinen laati myös Chicagon tuolloin joutomaana olleelle ranta-alueelle mittavan parannussuunnitelman. Vuodesta 1923 Eliel Saarinen asui Yhdysvalloissa, jossa hän työskenteli arkkitehtipoikansa Eero Saarisen kanssa.
[muokkaa] Töitä
- Suomen pavilonki Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900, Pariisi
- Hvitträsk, Kirkkonummi
- Helsingin rautatieasema, Helsinki
- Suomen kansallismuseo, Helsinki
- Lahden kaupungintalo, Lahti
- Joensuun kaupungintalo (1913)
- Viipurin rautatieasema, Viipuri
