Focke-Wulf Fw 200 Condor

Wikipedia

Focke Wulf Fw 200 Condor

Kuvaus
Tehtävä	Kuljetuskone, pommittaja
Miehistö	5
Matkustajamäärä	30 sotilasta varusteineen (joukkojenkuljetusmalli)
Ensilento	27. heinäkuuta, 1937
Valmistaja	Focke-Wulf Flugzeugbau GmbH
Mitat (Fw 200C-3/U4)
Pituus	23.5 m
Kärkiväli	32.8 m
Korkeus	6.3 m
Siipi pinta-ala	118 m²
Paino
Tyhjäpaino	12 950 kg
Lastattuna	kg
Maksimi lentoonlähtöpaino	22 700 kg
Voimanlähde
Moottori	4 × BMW/Bramo 323R
Teho (yhden)	882 kW	1 200 hv
Suorituskyky
Maksiminopeus	360 km/h @ 4,800 m
Taistelusäde	3,556 km
Siirtosäde	4,440 km
Lakikorkeus	5,800 m
Aseistus
Aseistus	2 × 20 mm MG 151/20-tykki 6 × 7,9 mm konekivääri 1 × 13 mm MG 131 konekivääri
Pommit	3 000 kg

Brittitunnuksilla varustettu sotasaalis-Condor

Focke-Wulf Fw 200 Condor oli saksalaisen Lufthansa-lentoyhtiön 1930-luvun alussa tilaama nelimoottorinen matkustajalentokone. Saksan Luftwaffe käytti koneita toisessa maailmansodassa kuljetus- ja meritiedustelukoneina. Konetta käytettiin myös pommituskäytössä.

[muokkaa] Historia

Lufthansan spesifikaation mukaan suunniteltu kone teki ensilentonsa 27. heinäkuuta 1937, vajaan vuoden kehitystyön jälkeen. Diplomi-insinööri Bansemirin johtaman työryhmän suunnitteleman koneen koelentäjänä toimi Kurt Tank. Condor V-1 (D-ACON) oli ensimmäinen lentokone joka lensi välilaskuitta Berliini–New York-lennon 10. elokuuta 1938 24 tunnissa, 56 minuutissa. Paluumatka 13. elokuuta kesti vain 19 tuntia, 47 minuuttia. Vuoden 1938 marraskuussa koneella lennettiin Berliinistä Tokioon 46 tunnissa 18 minuutissa. Kone tuhoutui 6. joulukuuta 1938 pakkolaskussa mereen Manilan edustalla.

Condor oli kokometallinen, nelimoottorinen yksitaso, joka pystyi kuljettamaan 25 matkustajaa 3 000 km. Japanin laivasto tilasi itselleen Condorin sotilasmuunnoksen, jonka Kurt Tank suunnitteli Fw 200 V-10:stä. Toisen maailmansodan sytytttyä kone kuitenkin jäi Saksaan ja siitä tuli Condorin kaikkien sotilasmallien prototyyppi. Sotilasmuunnoksessa siipiin lisättiin pommiripustimet, runkoa jatkettiin ja vahvistettiin ja rungon päälle ja alle lisättiin konekivääriampumot. Koneen lisääntynyt paino aiheutti useitten varhaisten Condorien rikkoontumisen laskeutumisissa, eikä ongelmaa saatu koskaan täysin poistettua. Myöhemmissä malleissa oli myös tutka.

Konetta rakennettiin kolmena versiona: Fw 200 A, B, ja C. A-malli oli Lufthansan, tanskalaisen Det Danske Luftfartselskab:n (2 kappaletta) ja brasilialaisen Syndicato Condorin (2 kappaletta) käyttämä matkustajakone. Syndicato Condor lensi koneillaan vielä vuonna 1947.

Fw 200 B ja Fw 200 C malleja käytettiin pitkänmatkan pommittajana, tiedustelukoneina ja joukkojenkuljetukseen, sekä valtionjohdon kuljettamiseen. Adolf Hitler käytti Fw 200 V-3-mallia, hänen istuimensa oli varustettu selkäpanssaroinnilla ja automaattisella laskuvarjolla ja se voitiin pudottaa hätätilanteessa koneen pohjaluukusta. "Führermaschinen" nimi oli "Immelmann III" ja sen tunnusnumero oli ensin "D-2600", mikä muuttui "WL+2600":ksi ja lopulta "26+00":ksi.

Luftwaffe käytti Condoreja meritiedusteluun Pohjanmerellä ja Atlantin valtamerellä etsimään liittoutuneiden saattueita ja sotalaivoja ja välitti tiedot Saksan laivastolle Kriegsmarinelle ja sen sukellusveneille. Condorit kuljettivat myös pommeja ja miinoja; kesäkuun 1940 ja helmikuun 1941 välillä ne upottivat 365 000 tonnia liittoutuneitten aluksia. Vuoden 1941 puolivälissä koneet määrättiin tappioitten pelossa välttämään kaikkia taistelutoimia, sillä saattueita alettiin varustaa laivoilta laukaistavilla hävittäjälentokoneilla.

Vuoden 1943 lopulta lähtien Condoreita käytettiin yksinomaan kuljetuskoneina ja Junkers Ju 290 korvasi ne meritiedustelussa. Condoreitten merkittävin huoltokuljetustehtävä oli piiritetyn Stalingradin huoltaminen vuonna 1943. Koneitten valmistus päättyi 1944 jolloin niitä oli valmistettu 276 kappaletta.

[muokkaa] Käyttö Suomessa

Ensimmäinen Suomessa käynyt Condor oli Malmin lentokentän vihkijäisissä 15. toukokuuta 1938 käynyt Fw 200 V-2 D-AETA "Westfalen". Kuuluisin Fw 200 Condorin Suomeen suuntautunut lento oli Adolf Hitlerin käynti Immolassa Mannerheimin 75-vuotisjuhlassa 4. kesäkuuta 1942. Lennolla käytettiin varsinaisen "Führermaschinen" varakoneen varakonetta, jonka rekisteritunnus oli KE+IX. Koneen rullatessa kentällä sen laskutelineen kiinni hirttänyt jarru sytytti laskutelineen renkaan tuleen.

Finnairin edeltäjä Aero Oy oli tilannut kaksi Fw 200 Condor KB-1-konetta 27. tammikuuta 1939. Koneiden pienoismallit olivat esillä New Yorkin maailmannäyttelyssä osoittamassa tulevan kesäolympiaisännän vaurautta. Siksi koneet oli nimetty jo ennen niiden saapumista: ne olivat Karjala, tunnuksella OH-CLA ja Petsamo, OH-CLB. Koneita ei sodan sytyttyä kuitenkaan toimitettu Suomeen, vaan ne menivät saksalaisten omaan käyttöön tyyppimerkinnällä D-1; ensin Lufthansalle ja myöhemmin Luftwaffelle. Molemmat koneet tuhoutuivat sodan aikana.