Formalismi

Wikipedia

Formalismi oli Venäjällä 1910-1930 vaikuttanut kulttuurikriitikoiden koulukunta. Sen lähtökohta oli tieteellisyys ja se pyrki kielitieteiden pohjalta rakentamaan omaa kirjallisuudentutkimuksen haaraansa. Erityisesti he mullistivat tekstintutkimuksen kehittämällä dualistisen teorian kielen kahdesta merkityksestä, kommunikatiivisena sekä esteettisenä ilmiönä. Tällainen käsitys on koko nykystrukturalismin pohjanakin. Formalistit tutkivat silloista runoutta, proosaa ja myös jonkin verran elokuvia teksteinä.

Formalismi on myös sellainen taideteoksen tarkastelun ja arvioinnin lähestymistapa, joka perustuu ainoastaan teoksen esittämiin viivan, värien, massan tai volyymin ominaisuuksiin. Lähestymistavan vahvuus on siinä, että se kohtaa teoksen ilman takautumia muihin ominaisuuksiin. Formalismi ei selvitä esimerkiksi teoksen aiheen uskonnollisia merkityksiä, viittaa sen kriittisiin ominaisuuksiin, sen sosiaalisiin yhteyksiin tai selvitä teoksen symboliikan esteettistä vetoavuutta.

Formalismi oli käyttökelpoinen esimerkiksi 1900-luvun alussa, kun taidehistoriassa etsittiin kaikkien visuaalisten artefaktien analyysin keinoja, huolimatta niiden tekoajasta tai tekopaikasta. Esimerkiksi taidehistorioitsija Heinrich Wöllflin kehitti näitä lähestyymistapoja. Myös Roger Fry ja Clive Bell toivat esiin lähinnä postimpressionismia laajalti formalistisin perustein. Toisen maailmansodan jälkeen amerikkalainen taidekriitikko Clement Greenberg käytti formalistista kritiikkiä osoittaakseen abstraktin ekspressionismin ylivoimaisuutta aikaisempaan esittävään taiteeseen verrattuna. Suosiessaan abstraktia ekspressionismia Greenberg jätti pois valinnoistaan muun muassa American Scene -suuntauksen realistisia taiteilijoita, kuten Edward Hopperin ja Charles Burchfieldin.

Roger Fry, Clive Bell sekä Clement Greenberg mainitaan myös formalistisen taidekritiikin edustajina. Formalistisen taidekritiikin ominaisuuksina on pidetty usein selkeyttä ja jyrkkyyttä, joka tavallisesti puuttuu sitä seuranneesta deskriptiivisestä eli kuvailevasta taidekritiikistä.

[muokkaa] Formalistinen metodi

Formalistinen koulukunta oli epäyhtenäinen, koska se pyrki nimenomaan karttamaan dogmaattisuutta ja tiettyihin tieteellisiin metodeihin tarttumista. Hyvä formalisti käytti jokaiselle teokselle parhaiten sopivia työkaluja ja sopeutui tilanteisiin.

Pääsääntöisesti formalistiset kulttuurikriitikot yrittivät etsiä lainalaisuuksia ja yhteyksiä vallitsevasta kulttuuristaan omia tieteellisiä metodejaan käyttäen. He kehittivät oman formalistisen metodologiansa, jossa mm. runousopin lainalaisuudet määritettiin tarkasti.

[muokkaa] Henkilöt ja piirit

Formalismin alkuperäisiä ydinhenkilöitä olivat Viktor Sklovski, Juri Tynjanov sekä Boris Eichenbaum. Monet formalismin ydinteesejäkin hyljeksineet kriitikot hyväksyttiin formalisteiksi laajemman kuvan perusteella, ja toisaalta monet valtavirrasta kimpaantuneet kriitikot kääriytyivät formalismin huopaan esittäen sisällöllisesti varsin heikkoa ja kärjistettyä tekstiä.

[muokkaa] Historia

Nimitys formalisti oli alun perin formalistikriitikkojen rienaava nimitys uuden koulukunnan edustajille. Termi kuitenkin vakiintui ja kuvaa kohtalaisen näppärästi formalisteja senaikaisen kulttuuriparadigman näkökulmasta.

Formalisteja kritisoitiin usein siitä, että he asettivat muodon sisällön edelle; runossa ei ollut tärkeätä se, mitä sanottiin, vaan se, miten sanottiin. Tosiasiassa tämä on kärjistämistä, koska formalistit lähinnä yrittivät vain tuoda teoksen rakenteelliset seikat yhtä tärkeiksi kritiikin aiheiksi kuin perimmäiset sanojentakaiset ideatkin, ja he pikemmin pyrkivät rikkomaan muodon ja sisällön välisen vastakkainasettelun. Tämä vain oli niin erilaista symbolistien näkemyksiin verrattuna, että heitä pidettiin "muotoanalyytikkoina".

Formalistien kulttuurikäsitys oli yhtäläinen useiden modernistien kanssa. Runous oli heidän mielestään itsenäinen kieli, jonka perustehtävä oli itsensä toteuttaminen, runollisuus. Kaikenlainen luonnontieteisiin tai yhteiskunnallisiin arvoihin sitominen oli heidän mielestään hölmöä. Teoksia tuli lähinnä tarkastella itsenäisesti, vaikka tietyille piirteille tai tyyleille löytyikin usein sosiaalisia tai historiallisia perusteita. Tällainen kulttuurikäsitys oli vahvasti ristiriidassa senaikaisen nousevan Marxilaisen esivallan kanssa. Formalismi oli keskeinen sana, kun Neuvostoliiton bolsevikkijohtajat perustivat sosialistisen realismin venäläisen avantgarden tilalle.

Formalismi aatteena katosi yhä etenvissä määrin neuvostohallituksen painon alla. Suurin osa ydinhenkilöistä sulautui pikkuhiljaa kulttuurin valtavirtaan kasvavien formalistivainojen myötä. He oppivat lieventämään formalistisia äänenpainojaan ja piilottamaan mielipiteitään verhottujen sanojen taakse, muuntuen tavallisiksi kulttuurikriitikoiksi.

Formalistivastaisuus oli kuitenkin olennainen osa Neuvostoliiton kulttuuriperinnettä sen hajoamiseen asti. Strukturaalinen kielitiede ja eritoten Geneven koulukunta ottivat näkyviä vaikuttimia formalistisen metodin tieteellisestä pohjasta.