Franco Modigliani
Wikipedia
Franco Modigliani (s. 18. kesäkuuta 1918 – 25. syyskuuta 2003) oli italialais-yhdysvaltalainen ekonomisti. Modigliani voitti taloustieteen Nobel-palkinnon vuonna 1985 työstään säästämisen ja rahoitusmarkkinoiden tutkimuksessa. Hän toimi vuodesta 1962 kuolemaansa asti professorina MIT:ssä.
Modigliani syntyi Italiassa, josta hän muutti Yhdysvaltoihin koska hänen juutalainen syntyperänsä ja antifasistiset mielipiteensä aiheuttivat hänelle ongelmia Italiassa. Modiglianista tuli Yhdysvaltain kansalainen vuonna 1946.
Akateemisesti Modiglianin tärkeimmät tutkimukset liittyvät rahoitusteoriaan ja säästämiseen. Rahoitusteoriassa hän kehitti yhteistyössä Merton Millerin kanssa Modigliani-Miller teoreeman, jonka mukaan tietyjen ehtojen vallitessa yrityksen arvo ei riipu siitä, että rahoitetaanko yritystä omalla pääomalla (eli laskemalla osakkeita liikenteeseen) vai vieraalla pääomalla (eli lainaamalla yritykselle rahaa).
Säästämiskäyttäytymistä kuvaamaan Modigliani kehitti nk. elinkaarihypoteesin, jonka mukaan ihmiset pyrkivät saavuttamaan vakaan tulotason koko elämänsä aikana esimerkiksi säästämällä työvuosiensa aikana ja kuluttamalla säästönsä eläkeaikanaan.
[muokkaa] Aiheesta muualla
.
1969: Frisch, Tinbergen 70: Samuelson 71: Kuznets 72: Hicks, Arrow 73: Leontief 74: Myrdal, Hayek 75: Kantorovich, Koopmans 76: Friedman 77: Ohlin, Meade 78: Simon 79: Schultz, Lewis 80: Klein 81: Tobin 82: Stigler 83: Debreu 84: Stone 85: Modigliani 86: Buchanan 87: Solow 88: Allais 89: Haavelmo 90: Markowitz, Miller, Sharpe 91: Coase 92: Becker 93: Fogel, North 94: Harsanyi, Nash, Selten 95: Lucas 96: Mirrlees, Vickrey 97: Merton, Scholes 98: Sen 99: Mundell 2000: Heckman, McFadden 01: Akerlof, Spence, Stiglitz 02: Kahneman, Smith 03: Engle, Granger 04: Kydland, Prescott 05: Aumann, Schelling |