Halogeeni
Wikipedia
Halogeenit ovat jaksollisen järjestelmän 17. ryhmän, 7. pääryhmän, alkuaineet eli fluori, kloori, bromi, jodi ja astatiini. Halogeenien reaktiokyky kasvaa ryhmässä ylöspäin mentäessä. Fluori on siis halogeeneista reaktiokykyisin.
Halogeenien uloimmalta kuorelta puuttuu vain yksi elektroni oktetista. Elektronirakenteensa vuoksi halogeenien yleisin hapetusluku on -I, mutta fluoria lukuun ottamatta ne esiintyvät yhdisteissään muillakin hapetusluvuilla: +I - +VII.
Halogeeneistä ihmiselle välttämättömiä ovat fluori, kloori ja jodi. Kloridi-ioneita tarvitaan solunesteissä positiivisten natrium- ja kaliumionien vastapainoksi. Fluoridi-ionia löytyy hammaskiilteestä ja jodia tarvitaan kilpirauhasten tyroksiini nimiseen hormoniin.
Puhtaat halogeenit esiintyvät kaksiatomisina molekyyleinä, joissa on yksinkertaiset, kovalenttiset sidokset. Halogeenit ovat epämetalleista herkimmin reagoivia ja voimakkaita hapettimia. Luonnossa halogeenit esiintyvätkin erilaisissa suoloissa, mistä myös nimitys "suolanmuodostajat". (kreik. halos = suola, gennan = synnyttää)
[muokkaa] Halogeenien käyttö
Kaikki halogeenit tappavat hyvin bakteereja. Tästä syystä halogeenejä, erityisesti klooria, käytetään desinfiointiaineina. Tosin ilmassa yli 30 ppm:n (miljoonasosan) klooripitoisuus tappaa ihmisen puolessa tunnissa, eli halogeeneillä on omat vaaransakin. Kemianteollisuudessa halogeenejä liitetään hiilivetyihin. Halogeenien happiyhdisteiden suuren hapetuskyvyn takia niitä käytetään esimerkiksi ilotulitusaineissa ja rakettien polttoaineseoksissa. Halogeenejä käytetään myös muun muassa titaanin jalostuksessa ja PVC-muovin valmistuksessa.
