Irlanti (saari)
Wikipedia

Irlanti (iiriksi Èire) on Euroopan kolmanneksi suurin saari. Se sijaitsee Atlantin valtameressä ja koostuu Irlannin tasavallasta, joka muodostaa viisi kuudesosaa saaren pinta-alasta, sekä saaren koillisosassa sijaitsevasta Pohjois-Irlannista, joka on osa Yhdistynyttä kuningaskuntaa.
Saaren pinta-ala on 84 079 km² ja sen väkiluku noin 5,8 miljoonaa (2001). Näistä 4,1 miljoonaa asuu Irlannin tasavallassa ja loput 1,7 miljoonaa Pohjois-Irlannissa. Saaren suurin kaupunki on Dublin (iiriksi Baile Átha Cliath), jonka alueella on yhteensä 1,6 miljoonaa asukasta.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Irlanti
-
Pääartikkeli: Irlannin historia
[muokkaa] Politiikka
Vaikka Irlanti on jaettu kahden valtion kesken, toimii se monissa yhteyksissä omana, yhtenäisenä entiteettinä. Esimerkiksi monissa urheilulajeissa, kuten rugbyssä ja hurlingissa Irlanti kilpailee yhteisellä maajoukkueella. Lisäksi saaren suurimpien uskontokuntien katolisuuden ja presbyteerisyyden kirkot kattavat koko saaren alueen. Irlannin tasavallan asukkaista 86 % ja Pohjois-Irlannin asukkaista 44 % on katolisia.
[muokkaa] Kulttuuri
Kulttuuri on koko saaren alueella varsin yhtenäinen, eivätkä alueelliset erot erityisesti noudattele poliittisia rajoja. Irlanti tunnetaan maailmalla hyvin musiikistaan, niin perinteisestä kansanmusiikistaan kuin nykyaikaisista maailmankuuluista artisteistaan ja yhtyeistäänkin.
[muokkaa] Katso myös
- Luettelo Irlannin saarista
- Irlannin maantieto