Jean-Baptiste Colbert

Wikipedia

Antoine Coysevoxin tekemä Colbertin rintakuva.

Jean-Baptiste Colbert, Seignelayn vapaaherra (29. elokuuta 1619, Reims – 6. syyskuuta 1683, Pariisi) oli ranskalainen valtiomies, talouspoliittisen filosofian ja colbertismin kehittäjä sekä Ludvig XIV:n kaikkivoipa ministeri.

[muokkaa] Elämäkerta

Colbert oli Nicholas Colbertin ja Marie Pussortin esikoinen. Colbert syntyi champagnelaiseen pankkiirisukuun, joka juontui skotlantilaisesta aatelissuvusta, vaikka siitä ei ollut olemassa minkäänlaisia todisteita ja useat tuon ajan tavalliset ihmiset yrittivät korostaa taustaansa kehittämällä aatelisia esivanhempia. Colbertin nuoruudesta ei liiemmälti ole tietoja, mutta hän opiskeli jesuiittojen koulussa. Vuonna 1634 hän työskenteli lyonilaisen pankkiirin, Mascannyn ja sittemmin pariisilaisen notaarin, isä Jean Chapelainin, luona. Tämän jälkeen hän oli korkea-arvoisen virkamiesserkkunsa Jean-Baptiste Colbert de Saint-Pouangen alaisuudessa. Serkku työskenteli Ludvig XIII:n sotaministeriön palveluksessa.

Colbert juhla-asussaan

Vuonna 1640 Colbertin ollessa 21-vuotias, hänen isänsä käytti henkilökohtaisia suhteitaan ja omaisuuttaan ostaakseen pojalleen viran, joka oli lopulta sotaministeriön valtiosihteerin avustajan tehtävä. Tämä tehtävä velvoitti matkustelemaan ja tarkastamaan armeijan yksiköitä. Tehtävä antoi Colbertille kohtuullisen arvovallan. Vuonna 1645 Colbertin serkku Saint-Pouange suositteli nuorukaista Michel Le Telleirille, joka oli sotaministeriön valtiosihteeri. Näin Colbert sai vuonna 1649 valtiosihteerin yksityissihteerin aseman. Vuonna 1651 Le Tellier puolestaan esitteli Colbertin kardinaali Mazarinille, joka uskoi hänelle valtakunnan huomattavimpiin kuuluvan henkilökohtaisen omaisuutensa hoidon. Tämän jälkeen Colbertin virkana oli valtion finanssihallinnon valvonta. Lokakuussa 1659 hän kirjoitti Nikolas Fouquetn, talousasioiden yli-intendentin, varojen väärinkäytöksistä. Hän väitti, että alle 50 % kerätyistä veroista saapui kuninkaalle ja valtion kirstuun.

Ennen kuolemaansa, 10. maaliskuuta 1661 kardinaali Mazarin ehdotti kuninkaalle Colbierin ottamista palvelukseen. Syyskuussa 1661 Colbert vidoinkin onnistui pyrkimyksissään saattaa Fouquet epäsuosioon. Fouquet pidätettiin Nantes'ssa 5. syyskuuta 1661 Artagnain toimesta ja Colbert seurasi häntä finanssihallinnon johdossa, ensiksi valtionvarain intendenttinä ja sittemmin vuodesta 1665 lähtien yleistarkastajana (contrôleur général).

Yleistarkastajan viran pysyessä Colbertin keskeisimpänä tehtävä, hän oli myös kuninkaan hovin valtiosihteeri (secrétaire d'État à la Maison du Roi). Colbert oli vakuuttunut kaupan keskeisestä asemasta kansantaloudessa, ja sai kuninkaan suostumaan vuonna 1669 kauppalaivaston valtiosihteerin viran perustamiseen ollen itse tämän viran ensimmäinen haltija. Kun Colbert lisäksi oli rakentamisen, taiteen ja käsityön yli-intendentti, hän käytännössä johti valtakunnan taiteellista toimintaa, joka oli tarkoitettu kuninkaallisten palatsien, eritoten Versaillesin kalustamiseen. Vuonna 1667 hänet valittiin Ranskan akatemian jäseneksi, tuolille numero 24. Aluksi hän oli jyrkkä ja kaunopuheinen, pukeutui mustaan, oli valtion palveluksessa jo aamulla kello viisi ja Madame de Sévigné kutsui häntä ”Pohjoiseksi” (Le Nord).

[muokkaa] Colbertin klaani

Colbert avioitui 13. joulukuuta 1648 Marie Charronin kanssa. Vaimo oli kuninkaallisen neuvoston jäsenen tytär ja hänen myötäjäisensä olivat 100 000 livreä. Avioparille syntyi neljä lasta:

Jeanne Marie Colbert
Jean-Baptiste Colbert, Seignelayn markiisi
Jules Armand Colbert, Blainvillen markiisi
Anne Marie Colbert

Kuuluessaan uransa alussa sanottuun Le Tellierin klaaniin, Colbert sai kokemusta nepotismista, ja päätti luoda oman klaaninsa saattamalla kaikki hänelle läheiset henkilöt avainasemiin: veljensä Charles Colbert de Croissyn tai serkkuna Colbert de Terronin. Tosiasiassa hänestä ja hänen klaanistaan tuli kilpailija Le Tellieren klaanille ja erityisesti sotavoimien valtiosihteeri (secrétaire d'État à la guerre) François Michel Le Tellier de Louvoisin klaanille.

Vuonna 1657 Colbert osti Yonnen departementistä Seignelayn vapaaherrakunnan, jolloin arvonimi seurasi kauppaa.

[muokkaa] Colbertin politiikka

Colbertin politiikka ja etenkin talouspolitiikka antoivat Ranskalle sen taloudellisen itsenäisyyden, joka liittyi voimakkaasti ylijäämäiseen vaihtotaseeseen sekä kasvavaan tuotteiden verotukseen. Hän pani pisteen valtiontalouden kavalluksille sekä maksoi valtion velat.
Vuonna 1663 Colbert perusti Kirjoittamisen- ja kirjallisuuden akatemian (Académie des inscriptions et belles-lettres).
Vuonna 1664 hänet nimitettiin rakennusten ja manufaktuurien yli-intendentiksi. Hän päätti kopioida naapurimaiden tuotantoa, jotta Ranska olisi tullut itsenäiseksi niiden tavarantoimituksista. Hän ei epäröinyt houkutella Ranskaan ulkomaista työvoimaa, joka sai manufaktuurit pyörimään. Hän suosi ja käytti säännöllisesti monopolien myöntämistä. Hän paransi aiempia manufaktuureja, ja perusti uusia, eritoten lasinpuhallukseen ja mattojen kudontaan erikoistuneita.
Maaliskuussa vuonna 1667 Colbert nimitti Gabriel Nicolas de la Reynien poliisin kenraaliluutnantiksi ja näin hänestä tuli Ranskan ”ensimmäinen poliisi”, joka toi esille hyvin arvonsa sekä santarmeille ja myös tavallisille poliiseille.
Colbert kannusti kaupankäyntiä, suojeli tieteitä, kirjallisuutta ja taiteita ja suosi tieteellistä tutkimusta perustaen Kuninkaallisen tiedeakatemia (Académie Royale des Sciences) vuonna 1666, sekä Pariisin observatorion vuonna 1667.
Vuonna 1668 tultuaan merenkulun valtiosihteeriksi Colbert rakennuttaa 276 aluksen laivaston ja vuonna 1681 Ranska, joka on voittoisa niin merellä kuin maissakin, omistaa 176 sota-aluksen laivaston, kun sillä muutamaa vuotta aiemmin oli ollut tuskin viittäkymmentäkään alusta.
Colbert kehitti voimakkaasti Ranskan infrastruktuuria kehittääkseen kaupankäyntiä ja näin hän keskittyi kanavaverkoston luomiseen sekä tieverkoston rakentamiseen. Näin hän korjautti aiemman perusverkoston ja rakensi uusia maanteitä. Hän istutti Landesin alueelle metsiä laivanrakennuksen tarpeisiin. Hän rakensi Canal du Midin jatkeeksi Languedocin kanavan, joka lopullisesti yhdisti kaksi merta toisiinsa.
Hänen toimestaan Pariisin kadut kivettiin ja valaistiin öisin ja hän rakennutti myös Seinen rantakadut sekä lukuisin julkisia toreja ja aukioita. Hän rakennutti Pariisin kaupungin kehämuuriin riemukaaren käsittäviä portteja (Saint-Dennis ja Saint-Martin). Hänen ansiotaan on myös Louvren pylväskäytävät sekä Tuileries-puisto.
Poikansa Jean-Baptiste Colbertin, Seignelayn markiisin kanssa hän sai hansakaupungeista Ranskaan käsityöläisiä, rakentajia ja köydenpunojia, jotka sijoittuivat laivanrakennustelakoille tai arsenaaleihin, joita oli valtakunnan keskeisissä satamakaupungeissa. Kun Colbert halusi varmistaa merivoimien henkilöstötarpeen, niin hän ei englantilaisten tavoin turvautunut lehdistöön tai kauppalaivastoon merenkulkijoiden pakottamiseksi sotalaivaston palvelukseen, josta käytettiin nimitystä ”laivastoon värväytyminen”. Colbert sitä vastoin varmistaakseen kaleerilaivojen miehistötarpeen, kehotti tuomareita tuomitsemaan niin paljon miehiä laivastoon kun vain oli mahdollista. Tuolloin myös syrjäytyminen eli kulkurielämä oli myös kaleerituomion peruste.
Colbertin toiminnan tuloksena syntyivät kauppakomppaniat: Compagnie des Indes Orientales (Intian valtameren alueelle), Compagnie des Indes Occidentales (Amerikan alueelle), Compagnie du Levant (Välimeren ja ottomaanisen keisarikunnan alueelle) sekä Compagnie du Sénégal (Afrikan alueelle) ja kolmikantakauppa orjien välittämiseen ja myymiseen. Hänen aloittestaan luotiin myös kauppa-asemien verkosto: Pondichéry (1670) ja Uuden Ranskan kauppa-asema, joka mahdollisti ranskalaisen asutuksen Kanadassa (Québec).
Colbert vastusti sotaministeri Louvoisin liikaa vartion varoja tuhlailevaa politiikkaa. Tämä vehkeili Colbertia vastaan, jopa niin voimakkaasti, että Colbert oli joutumassa epäsuosioon kun han 6. syyskuuta 1683 kuoli. Hän oli järjestänyt seuraajakseen valtiovarain ylivalvojana Claude Le Peletierin.
Colbertin tunnus oli : «Pro rege, saepe, pro patria semper» («Kuninkaan puolesta usein, isänmaan puolesta aina»).
Colbertin jälkimaineen mukaisesti hän oli erinomainen hallintomies, vaikka tulokset jäivätkin hivenen heikoiksi, erityisesti Ludvig XIV:n suurien sotilasmenojen tähden.
Hänen nimensä yhdistetään vielä tänäänkin colbertismiin, joka tarkoittaa talouspolitiikkaa, jonka mukaan valtiolla tulee olla keskeinen rooli taloselämän interventioissa. Tämä erotti hänen talouspolitiikkansa Ranskassa muiden naapurimaiden poliitikoista.

[muokkaa] Lähteet

Jean-Louis Bourgeon, Les Colbert avant Colbert;
Pierre Clément, Histoire de Colbert et de son administration. 1846;
François de Colbert, Histoire des Colbert du XVe au XXe siècle. Grenoble, 2000;
Daniel Dessert, Colbert ou le serpent venimeux. (Complexe, 2000);
Dokéo, l'encyclopédie. Nathan, sivut 244, 245 ;
Félix Joubleau, Études sur Colbert, ou Exposition du système d'économie politique suivi en France de 1661 à 1683. 1856.