Kääpiö
Wikipedia

Kääpiö on pienikokoinen ihmisenmuotoinen, yleensä miespuolinen taruolento.
Lähes maailmanlaajuisesti eri mytologiat tuntevat pieniä ihmisiä, jotka asuvat maan alla tai veden alla. Suomalaisessa mytologiassa nämä olivat esimerkiksi maahisia. Tiedetään myös monta kertomusta vedestä nousevista "pienistä miehistä", jotka tulivat usein suorittamaan jonkun tärkeän teon. Eräällä niistä oli vaskiset vaatteet ja parta, sekä kirves, jolla kaadettiin iso tammi. Monissa myyteissä pienet ihmiset elivät maan alla ylösalaisin, ja saattoivat jopa houkutella ihmisiä nurinkuriseen maailmaan. Edellä mainittujen lisäksi lukuisat muutkin taruolennot ovat kuin pienikokoisia ihmisiä.
Fantasiakirjallisuus käytti kääpiötarinoiden raaka-aineena lähinnä skandinaavisia myyttejä, joista se jalosti ja muokkasi kääpiöitä huomattavasti. Fantasiakirjallisuus vakiinnutti kääpiöistä rodun tai lajin, jonka kaikki jäsenet ovat parrakkaita, ja asuvat vuorten alla harjoittaen kaivostoimintaa. Kääpiöiden yhteys kaivostoimintaan on tosin vanhempaa kansanperinnettä. Naiskääpiöitä esiintyy tarinoissa vähän ja nekin ovat usein parrakkaita. Jos kääpiö on aseistettu, aseena on yleensä kirves. Jos kääpiöllä on hattu, se on suippopäinen, huppumainen tai kypärä. Usein kääpiön nenänpää on pyöreähkö ja posket pyöreät. Nykykäsitysten kääpiöt muistuttavat huomattavasti nykykäsityksiä tontuista.