Marcus Hahnemann
Wikipedia
Marcus Hahnemann (s. 15. kesäkuuta 1972, Seattle, Washington) on yhdysvaltalainen jalkapallomaalivahti, joka pelaa Englannin Valioliigassa Reading FC:ssä.
Hahnemann aloitti ammattilaisuransa vuonna 1994 Seattle Sounders -joukkueessa. Kolme vuotta myöhemmin hän siirtyi Major League Soccer -liigan Colorado Rapidsiin. Vuonna 1999 hän teki sopimuksen Englannin 1. divisioonassa pelanneen Fulham FC:n kanssa. Fulhamissa Hahnemann ei saanut peliaikaa, vaan lainattiin vuonna 2000 ensin Rochdale AFC:een ja sitten Readingiin, jonne hän myöhemmin siirtyi pysyvästi. Hahnemann on ollut Readingin ykkösmaalivahti siitä lähtien. Hän on noussut Readingin kannattajien suosioon muun muassa heittämällä pelipaitansa joka ottelun jälkeen katsojille. Kun joukkueen johto kielsi Hahnemannia tekemästä tätä säästösyihin vedoten, hän alkoi ostaa paitansa omilla rahoillaan ja jatkoi tapaansa. Vuonna 2006 kauden päätteeksi hänet valittiin Mestaruussarjan tähdistökentälliseen Readingin noustessa Englannin Valioliigaan.
Hahnemann on pelannut kuusi ottelua Yhdysvaltain jalkapallomaajoukkueessa (tilanne toukokuu 2006). Hänet on nimitetty maajoukkueeseen Saksan MM-kisoihin 2006.
Yhdysvaltain joukkue - Jalkapallon MM-kilpailut 2006 | ||
---|---|---|
1 Howard | 2 Albright | 3 Bocanegra | 4 Mastroeni | 5 O'Brien | 6 Cherundolo | 7 Lewis | 8 Dempsey | 9 Johnson | 10 Reyna | 11 Ching | 12 Berhalter | 13 Conrad | 14 Olsen | 15 Convey | 16 Wolff | 17 Beasley | 18 Keller | 19 Hahnemann | 20 McBride | 21 Donovan | 22 Onyewu | 23 Pope | Valmentaja Arena |