Kavalakärpässieni

Wikipedia

Kavalakärpässieni
Kavalakärpässieni Etelä-Ruotsissa
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Sienet (Fungi) Kaari: Varsinaiset sienet (Mycota) Alakaari: Kantasienet (Basidiomycotina) Luokka: Avokantaiset (Hymenomycetes) Alaluokka: Kokokantaiset (Homobasidiomycetediae) Lahko: Helttasienet (Agaricales) Heimo: Kärpässienet ja limalakit (Amanitaceae) Suku: Kärpässienet (Amanita) Laji: phalloides

Kavalakärpässieni (Amanita phalloides) on yksi myrkyllisimmistä kärpässienistä ja kuolemantapauksilla mitaten luultavasti maailman vaarallisin sieni. Se on väriltään haalean vihreä tai vihertävän harmaa, sen heltat ovat aluksi valkoiset, mutta alkavat myöhemmin vihertää. Kavalakärpässienen lakki on nuorena munamainen ja kupera, vanhempana laakea. Sen malto on valkoista.

Kavalakärpässieni sisältää amatoksiineja, jotka ovat myös valkokärpässienen sisältämiä solumyrkkyä. Amatoksiinit vaikuttavat tuhoisasti erityisesti maksaan ja munuaisiin ja arviolta jo 50 gramman sienimäärän syöminen johtaa hoitamattomana kuolemaan. Sienen syönnin jälkeen oireet ilmenevät 6-24 tunnin kuluessa.

Kavalakärpässieni sisältää myös fallotoksiineihin kuuluvaa falloidiinia, joka vaikuttaa sitomalla ja stabiloimalla eläinsolujen aktiinifilamenttiverkostoja. Vasta-aineeksi tähän vaikutukseen voi nauttia suuria määriä raakaa lihaa, missä on runsaasti aktiinia.^[1]

Kavalakärpässienen tekee erityisen vaaralliseksi sen "ruokasienimäinen" ulkonäkö ja väri, ja erään arvion mukaan jopa 90% maailman kuolemaan johtaneista sienimyrkytystapauksista on kavalakärpässienen aiheuttamia. Suomessa sienen aiheuttamia kuolemantapauksia ei sen rajoitetun levinneisyyden ja harvinaisuuden takia kuitenkaan juuri tunneta. Kavalakärpässieni elää Suomessa harvinaisena vain Turun seudun tammilehdoissa, ja hieman yleisempänä Ahvenanmaalla.

Paavi Klemens VII kuoli kavalakärpässienimyrkytykseen. Jan Guillou kuvaa kirjassaan "Pohjoinen valtakunta" Ruotsin kuningas Eerik X:n kuolemaa, joka muistuttaa suuresti kavalakärpässienimyrkytystä ja sen oireita.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Alberts, B., Johnson, A., Lewis, J., Raff, M., Roberts, K. & Walter, P. (2002): Molecular Biology of the Cell, 4^th edition. Garland Science. ISBN 0-8153-4072-9. [1] , s. 927