Klodvig
Wikipedia
Klodvig (myös Klodovig, Chlodovech tai Clovis, 465 – 27. marraskuuta 511), oli frankkilaisvaltakunnan ja merovingi-dynastian perustaja, joka hallitsi 481–511. Ranskalaiset pitävät häntä myös Ranskan kuningaskunnan perustajana.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Taustaa
Klodvigin alkuperäinen nimi oli frankkien kielen Hlodowig, joka koostuu sanoista hlod = kuuluisa ja wig = taistelu. Nimestä ovat muodostuneet eurooppalaiset nimet: latinan Ludovic, Ranskan Louis ja Saksan Ludvig ja mm. Ranskassa Louis (Ludvig) nimisten kuninkaiden järjestys aloitetaan hänestä. Suurin osa merovingikuninkaista käytti nimessään hlod-käsitettä: ranskan Clotair ja saksan Lothar, kuin myös Clodomir ja Clotilde.
Klodvigista tiedetään melkoisen paljon. Keskeinen lähde hänen hallitusajastaan on säilynyt piispa Gregorius Tourslaisen teoksessa Historia francorum.
[muokkaa] Gallia 400-luvun lopulla
Viidennellä vuosisadalla Gallia on jakautunut useisiin pieniin "barbaariruhtinaskuntiin", jotka olivat jatkuvassa sodassa keskenään.
Koillis-Ranskaan asettuneet frankit olivat palvelleet Rooman keisarikuntaa Reinin rajalla, avustaen rajan puolustamisessa. Toisaalta burgundit olivat asettautuneet Savoin (Sapaudia) alueelle ja Lyonin (Lugdunum) seudulla. Länsigootit puolestaan asuttivat Loiren laakson ja Languedocin. Näin lukuisat paikalliset tai alueelliset sotilaalliset vallanpitäjät olivat ottaneet haltuunsa tyhjiön, joka oli syntynyt kun viimeinen Länsi-Rooman oli vuonna 476 pantu viralta. Näiden alueruhtinaiden joukossa oli myös Pariisista pohjoiseen sijaitsevan Soissons’in alueen kuningas Syagrius.
Vuonna Klodvig, Childeric I:n ja Basinen poika, otti haltuunsa nykyisen Belgian Tournain seudulla asuvien saalilaisten frankkien johdon. Kuninkaan (latinaksi ”rex”) titteli ei ollut uutuus, se oli ollut paljon käytössä Rooman palveluksessa olleiden barbaariheimojen keskuudessa sotapäällikön arvona. Klodvig oli vasta viidentoista kun hän otti vallan, ja mikään ei estänyt tätä muiden barbaarihallitsijoiden tavoin pääsemästä eroon kilpailijoistaan. Hänen kruunauksensa loi alun ensimmäiselle frankkidynastialle: merovingeille, nimi tuli hänen legendaarisesta isoisästään Mérovéesta. Myöhemmin tarkasteltuna hänen voittonsa, niin kiistaton kuin se olikin sotilaallisella tasolla, oli paljon enemmän seurausta roomalaisten opettamasta sotataidosta, kuin hänen aikalaisensa osasivat edes aavistaa. Tästä on hyvänä todisteena hänen sotilaittensa joukossa vallinnut kuri, joka tuli hyvin esiin Soissons’in taistelussa. Tietenkin oman lisänsä tähän tuo hänen liittonsa Gallian kirkon kanssa ja sitä kautta gallialais-roomalaisen eliitin kanssa.
Klodvigin kausi voidaan myös nähdä yhtä lailla myöhäisantiikkina kuin varhaiskeskiaikanakin. Tietenkin tämä hallinto antoi omaperäisen panoksensa keskiajalle juuri uuden kristillisten kuninkaiden dynastian perustamisella. Myös aiemmin mainitun galloroomalaisen eliitin hyväksyntä antoi oman panoksensa tähän piirteiden luomiseen ja samalla omaperäisen gallialaisen vallankäyttöperinteen rakentamiseen.
[muokkaa] Valtakunnan laajeneminen itään
Koko ikänsä Klodvig pyrki säilyttämään valtakuntansa pojilleen germaanisen perinteen mukaisesti ja samalla kasvattamaan tätä mahdollisimman paljon paremman perinnön jättääkseen. Tämän tavoitteen saamiseksi hän ei epäröinyt kovienkaan keinojen käyttämistä ja uhkaavien vaarojen eliminointia. Hän murhautti kaikki kilpailevat saalilaishallitsijat, joista osa oli hänen taistelutovereitaan, kuin myös sukunsa jäseniä. Näin hän takasi perinnön tulevan oikeille perillisille.
Toisaalta hän aloitti ja suoritti mittavaan allianssien ja sotilaallisten valloitusten politiikan ja aluksi hänellä oli tässä apunaan vain muutama tuhat miestä. Kuten jo tavallaan todettiin, niin tärkeämpää kuin aseiden ja aseellisten miesten lukumäärä, vaikka ne frankeilla olivatkin tehokkaita, niin ratkaisevaa oli taito taistella, joka oli hankittu keisarikunnan palveluksessa, sodittaessa muita barbaariheimoja vastaan. Tämä eittämättä mahdollisti Klodvigin aseiden menestyksen. On myös heitettävä syrjään vanha teoria, että germaanit alistivat roomalaisen Gallian. Kyseessä oli kuitenkin germaanisten ja latinalaisten elementtien fuusioituminen, joka muodostui jatkuvaksi prosessiksi. Jos Klodvig pystyi melko nopeasti ottamaan vallan ja alistamaan uudet alueen, niin eittämättä syynä tähän oli se, että hän oli vähiten huono monista huonoista vaihtoehdoista. Lisäksi hän oli myös kristitty, jolla oli oma poliittinen merkityksensä.
Vähitellen Klodvig siis valloitti puolet nykyisestä pohjoisesta Ranskasta. Aluksi hän liittoutui Reinin frankkien kanssa 484. Sen jälkeen Klodvig kohdisti sotatoimen etelään vuodesta 486 lähtien. Hän aloitti syrjäyttämällä Soissons’in hallitsija Syagriuksen, joka oli kaatuneen keisarikunnan viimeinen edustaja. Klodvig voitti taisteluissa itselleen Senlis’n, Beauvais’in, Soissons’in ja Pariisin (Lutetia) kaupungit. Eli ne alueet, joille myöhemmin keskittyvät mm. Ranskan keskeiset hiippakunnat.
[muokkaa] Kääntyminen ja kaste
Reimsin piispa, myöhempi Pyhä Remigius, etsi itselleen ja hiippakuntansa asukkaille todennäköisesti vahvan vallanpitäjän suojelusta. Kuninkaan ja piispan välillä oli runsaasti yhteydenpitoa. Aluksi piispa toivoi kuninkaan suojelevan oman alueensa kristittyjä. Ehkäpä kristinuskonsa ja sen oman kansan keskuudessa antaman auktoriteettinsa turvin Remigius sai Klodvigin kunnioittamaan itseään ja käyttämään häntä jopa neuvonantajanaan. Rémi ehdotti Klodvigia naimaan kristityn burgundiprinsessan Clotilden. Burgundit olivat frankkien naapureita ja asuttivat nykyisten Savoien ja Dauphinen maakuntien alueilla. Avioliitto solmittiin Soissons’issa vuonna 493.
Gregorius Toursilaisen mukaan tuon tapahtuman jälkeen Clotilde teki kaikkensa saadakseen puolisonsa kääntymään kristinuskoon. Mutta aluksi Klodvig oli erinomaisen vastahankainen, hän epäili yhden ainoan jumaluuden olemassaoloa ja toisaalta hänen vanhimman kasteen saaneen poikansa varhainen kuolema vahvistivat tätä epäuskoa asiaan. Toisaalta Klodvig pelkäsi mahdollisen kääntymisensä kristinuskoon vähentävän pakanallisen kansan hänelle antamaa tukea. Kuitenkin hän tarvitsi samalla yhä enemmän roomalaisen Gallian papiston tukea, sillä tämä ryhmä oli kasvattanut valtaansa kristinuskon vaikutuksen levitessä gallien keskuuteen. Piispat olivat ottaneet keskeisimmän hallinnollisen roolin kaupungeissa sen jälkeen kun roomalaiset virkamiehet olivat niistä kaikonneet ja tulleet siis näin todellisiksi hallinnollisiksi johtajiksi entiseen roomalaiseen Galliaan. Lisäksi kirkolla oli hallussaan ainoa hyvin organisoitu hallinnollinen rakenne, ja se levisi paljon laajemmalle kuin vain barbaariset pikkuvaltiot.
Lopullinen kääntyminen tapahtui Tolbiacin taistelun (496) seurauksena kun joko kohtalo tai sattuma poisti Klodvigin epäilyt kristinuskon suhteen. Taistelussa Klodvig taisteli alemanneja vastaan ja tarkoituksena oli valtakunnan laajentaminen itään, nykyisen Elsassin, Moselin ja Reinin alueelle. Hänen armeijansa oli häviämässä taistelun. Gregorius Toursilainen kertoo edelleen, että Klodvig ei tiennyt minkä pakanallisen jumalan puoleen olisi ollut viisasta kääntyä. Silloin Klodvig päätti rukoilla Kristusta ja lupasi hänelle kääntyvänsä kristinuskoon jos saisi voiton taistelussa. Tämä tosin voidaan nähdä keisari Konstantinus I:n suuren kääntymyksen toistona. Taistelun raivotessa ja juuri kun Klodvig itse oli piiritettynä ja joutumaisillaan vangiksi, osui nuoli alemannien päällikköön ja surmasi tämän. Tämän jälkeen alemannien armeija lähti pakoon taistelusta. Voitto siis kuului Klodvigille ja kristittyjen jumalalle. Klodvig otti vastaan kasteen yhdessä 3 000 sotilaansa kanssa - olivathan tuolloin kollektiiviset kasteet hyvin yleisiä – Reimsissä Remigiuksen antamana 25. joulukuuta 496 tai 498. Päivä oli antiikin Roomassa keisareiden kruunauspäivä. Tämä kaste muodostui merkitykselliseksi Ranskan historiassa, sillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Ranskan kuninkaat, aina Kaarle X 1825, saakka on kruunattu ja voideltu Reimsin katedraalissa.
Näin Klodvigin kaste merkitsi alkua papiston ja Ranskan kuninkuuden välisen vahvan siteen syntymiselle. Hallitsijan tuli hallita Jumalan nimissä, ja ainoastaan hänen suorat jälkeläisensä saattoivat vaatia kruunua itselleen. Tämä kaste myös mahdollisti Klodvigin entistä tiukemman otteen kansasoihin, jotka jo olivat hänen valtansa alla. Kasteen avulla hän saattoi ottaa tuekseen valtakunta laajenemisessa myös kirkonmiesten roolin.
[muokkaa] Valtakunnan laajeneminen etelään
Roomalaisten keisarin Anastasius I:n tuen avulla Klodvig hyökkäsi länsigootteja , jotka asuttivat suurinta osaa Iberian niemimaasta (Septimanie) ja Gallian lounaisosia Loiren laaksoon pohjoisessa Cévannesiin idässä.
Keväällä vuonna 507 frankit aloittivat etelään suuntautuneen offensiivinsa, ylittivät Loire-joen matkalla kohden Toursia. He kohtasivat Alarikin armeijan tasangolla lähellä Poitiers'n kaupunkia. Historioitsijoiden mukaan kohtaaminen johti mielettömään taisteluun ja länsigootin antautuivat päällikkönsä kuoleman jälkeen. Tämä voitto mahdollisti frankeille kaikkien aiemmin länsigooteille Loiren, valtameren ja Pyreneiden välisellä alueella kuuluneiden maa-alueiden liittämisen omaan valtakuntaansa.
[muokkaa] Pariisi, uusi pääkaupunki
Tournain ja Soissons'in jälkeen Klodvig vuonna 508 valitsi lopullisesti Pariisin valtakuntansa pääkaupungiksi. Valinnan syyt lienevät olleet puhtaasti strategisia, silla Citén saari oli varuskuntakaupunki ja hallinnon residenssi keisariajan lopulla. Valinnalla ei ollut kuin symbolista merkittävyyttä, sillä valtakunnalla ei ollut hallintoa ja Klodvigin seuraajat eivät juuri arvostaneet kaupungin kuulumista valtakunnan yhteyteen.
Klodvigin hallinnon aikana ei Pariisi kokenut mitään merkittävää muutosta, ja näin asiantila jatkui koko merovingikauden ajan. Kaupunki ei kokenut suuria muutoksia rakennustensa suhteen, vaan antiikin perintöä säilytettiin ja joskus rakennettiin uudelleen. Ainoastaan uudet kirkolliset rakennukset muuttivat vähän kaupungin maisemakuvaa ja niiden rakentamisen kustansi useimmiten joku kuninkaallisen perheen tai muun aristokratian jäsen. Mutta Klodvigin kuoleman jälkeen kuningatar Clotilde oli innokas kaupungin uusien rakennusten rakennuttaja.
[muokkaa] Kuninkaallinen kuolema
Klodvig kuoli 45 vuoden ikäisenä Pariisissa 27. marraskuuta 511. Perinteen mukaisesti hänet haudattiin Saint-Apôtres-basilikaan, tulevaan Sainte-Geneviève-kirkkoon, joka oli rakennettu tämän kaupungin nimikkopyhimyksen haudan päälle. Paikalla on nykyisin rue Clovis-katu ja se sijaitsee Saint-Etienne-du-Mont kirkon ja Henri IV lyseon välissä.
[muokkaa] Valtakunnan jako 511
Klodvigin kuoltua hänen poikansa (Klotar I, Klodomir, Teoderik I ja Kildebert I) jakoivat isänsä valtakunnan, jonka yhdistämiseen ja rakentamiseen oli mennyt yhden ihmisen koko ikä. Mutta jako oli perimystradition mukainen tapahtuma. Nykyisen Ranskan alueista vain Provence, Septimanie ja Burgundien kuningaskunta pystyivät vastustamaan ensimmäisten merovingien valloituksia. Valtakunta jaettiin siis neljään osaan. Kolme niistä oli lähes yhtä suuria, mutta vanhimmalle Klodvigin pojalle, Thierrylle, annettiin Reinin ja Loiren väliltä kaikkein suurin alue, joka käsitti lähes kolmanneksen aiempaa roomalaista Galliaa.
Gregorius Toursilainen kertoo, että valtakunnan jako tapahtui sen korkeimman aristokratian, täysi-ikäisen Theodorikuksen ja leskikuningatar Clotilden läsnä ollessa. Lähtökohtana oli yksityisomaisuutta koskeva lainsäädäntö, jonka Klodvig oli kirjoituttanut saalilaiseen lakiin 511, ja sen mukaan perilliset jakoivat kuninkaan valtakunnan tämän omaisuutena. Näin frankeilla ei ollut käsitystä ns. julkisesta omaisuudesta, kuten ei myöskään käsitteestä valtio (lat. res publica). Valtakunta, joka tosiasiallisesti oli ollut olemassa ,katosi perinnönjaon myötä.
