Koaksiaalikaapeli
Wikipedia
Koaksiaalikaapeli on siirtolinja, joka siirtää korkeataajuuksista sähkömagneettista värähtelyä paikasta toiseen.
Kaapelin lieriömäisen rakenteen keskustassa on keskijohdin, jonka ympärillä on eristeainekerros. Tämän ympärillä on putkimainen ulkojohdin ja sen ympärillä muovinen ulkokuori. Koaksiaalikaapelissa edetessään sähkämagneettinen värähtely on sitoutuneena keskijohtimen ja ulkojohtimen väliseen eristeaineeseen, jonka eristeen ominaisuudet ovatkin ratkaisevat kaapelin laatua arvioitaessa. Koaksiaalikaapelin kapasitanssi ja induktanssi muodostavat yhdessä siirtoimpedanssin, joka on tietylle kaapelille ominainen ja määräytyy paljolti kaapelin dimensioiden perusteella. Ilmaeristeisen koaksiaalikaapelin siirtoimpedanssi eli ominaisimpedanssi on 138 * log 10 D/d, jossa D on ulkovaipan sisähalkaisija ja d on sisäjohtimen halkaisija. Eristemateriaalia sisältävän koaksiaalikaapelin impedanssi on 138 / 
* log 10 D/d, jossa e on eristevakio. Tutuin käyttökohde koaksaalikaapelille on television antennijohto. Muita käyttökohteita ovat mm. elektroniikka- ja tietotekniikka-sovelluksissa.
Oikein päätetyn koaksiaalikaapelin kumpaankin päähän kytkettävän laitteen impedanssin on oltava samakuin koaksiaalikaapelin ominaisimpedanssi, muussa tapauksessa syntyy yleensä haitallisia vaimentavia seisovia aaltoja. Tästä syystä vanhanaikaisessa koaksiaalikaapeliä käyttävissä ethernet -verkossa kaapeli päätettiin päätevastuksella.
Koaksiaalista rakennetta käytetään paljon myös heikon pientaajuuksisen signaalin siirtämiseen (esim. mikrofonikaapeli). Tällöin putkimaisen ulkojohtimen maadoittaminen antaa signaalia siirtävälle keskijohtimelle hyvän häiriösuojauksen. Tällaisissa sovelluksissa ei kaapelin impedanssilla ole juuri merkitystä, vaan kaapeli kannattaa valita mekaanista kestävyyttä ja käyttömukavuutta silmällä pitäen.
