Konoye Fumimaro
Wikipedia
Konoye Fumimaro (jap. 近衛 文麿, 12. lokakuuta 1891 - 16. joulukuuta 1945) prinssi ja japanilainen valtiomies. Hänet valittiin kolmesti Japanin pääministeriksi.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Alkutaival
Konoye syntyi Tokiossa prinssi Atsumaro Konoyen ensimmäisenä poikana. Konoyet kuuluivat vanhaan ja perinteikkääseen japanilaiseen Fujiwara aatelissukuun. Konoye sai ylähuoneen edustajapaikan vuonna 1916. Valmistuttuaan 1917 Kioton keisarillisesta yliopistosta toimi hän sisäministeriössä. Konoy osallistui ensimmäisen maailmansodan päätteeksi järjestettyyn Pariisin rauhankonferenssiin 1919 ja antautui myöhemmin liikealalle.
Konoyen poliittista uraa edisti 1900-luvun alkuvaiheessa pääministerinä toiminut Saionji Kimmochi, joka piti Kononyeta suojattinaan. Konoyen poliittisen uran alkua pidetään maltillisena ja hänen 1920-luvun kantavana poliittisena linjauksena oli pyrkimys rajoittaa sotilaiden ja militaristismielisten hallinnossa pitämää valtaa. Ylähuoneen varapresidentiksi Konoye nimitettiin 1931 ja ylähuoneen presidentiksi 1933.
[muokkaa] Ensimmäinen pääministerikausi
Japanin pääministeriksi Konoye valittiin ensimmäisen kerran 3. kesäkuuta 1937. Konoyen pääministeriksi valinnan taustalla vaikutti Konoyen aiemmin ansaitsemat kannukset maltillisena poliitikkona. Marco Polo – sillan välikohtaus Kiinassa heinäkuussa 1937 ajoi Konoyen muuttamaan kantaansa sallivammaksi militaristien kannattaman politiikan suhteen. Armeijan poliittisen painostuksen alaisena Konoyen hallitus antoi keisarilliselle armeijalle vapaat kädet Kiinan ongelmien suhteen. Marraskuussa 1937 Konoye ilmoitti Japanin tavoitteeksi uuden järjestyksen luomisen Aasiassa. Tavoitteena oli saattaa Kiina taipumaan nopeasti rauhaan, mutta Konoyen epäonnistuttua rauhanponnisteluissaan luopui hän pääministerin virasta 4. tammikuuta 1939.
[muokkaa] Toinen ja jatkona kolmas pääministerikausi
Konoye valittiin toisen kerran pääministeriksi 21. heinäkuuta 1940. Hänen johtamansa hallitus järjesteltiin uudelleen 18. heinäkuuta 1941. Konoyen kolmas hallitus pyrki aikaansaamaan Yhdysvaltain kanssa neuvotteluratkaisun Yhdysvaltain aloittamaan, pääasiassa öljytuotteita koskevaan kauppasaartoon, mikä uhkasi Japanin sodankäyntikykyä Kiinassa ja mahdollisuutta ylläpitää tehokasta uhkakuvaa pohjoisessa Neuvostoliittoa vastaan. Konojen hallitus valmistautui neuvottelujen epäonnistumisen varalta myös Yhdysvaltain vastaiseen sotaan. Liittyminen kolmen vallan sopimuksella Italian ja Saksan kanssa akselivaltioihin tarjosi Japanille tukea mahdollista Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan Mantšuriassa. Maat olivat käyneet rajasodan Mongoliassa 1939. Akselivallat tarjoisivat Japanille Konoeyn suunnitelmissa diplomaattisen liittolaisen, joten Japani ryhtyi Saksan ja Italian liittolaiseksi.
Toisen pääministeriytensä lopussa Konoje yritti löytää ratkaisua ulkoasiainministerinsä Yusoke Matsuokan kanssa Yhdysvaltain kauppasaartoon olemalla valmis tekemään myönnytyksiä Kiinassa, mitä vastaan Japanilla oli ollut sota käynnissä jo vuodesta 1931 alkaen.
Konoyen hallitus valmistautui etenemiseen etelään ja sotaan Hollannin Itä-Intiassa, Ranskan Indo-Kiinassa, Filippiineillä, Burmassa ja Singaporessa julistamalla liikekannallepanon sekä luomalla perustan sota-aikaiselle hallintokoneistolle Shin Taiseille Konoyen johtaman viimeisen hallinnon erityisenä saavutuksena voidaan pitää Konoyen lokakuussa 1940 luomaa poliittisten puolueiden kattojärjestöä Taisei Yokusankaita, mikä lopetti Japanissa parlamentarismin ja teki yhteishallituksen, sotakabinetin, mahdolliseksi. Etelään hyökkäyksen varmistamiseksi Japani solmi vielä viisivuotisen hyökkäämättömyyssopimuksen Neuvostoliiton kanssa 13. huhtikuuta 1941. Saksan hyökättyä 22. kesäkuuta 1941 Neuvostoliittoon aloitti Japani etenemisensä etelään heinäkuussa 1941.
Rooseveltin hallinnon ulkoasiainministeri Cordell Hull ei pitänyt kompromissia Japanin kanssa mahdollisena, ja Konoyen rauhanyritykset kariutuivat. Tämän seurauksena Fumimaro Konojen oli luovutettava paikkansa pääministerinä ja armeijasta vastaavasta ministeristä, Hindeki Tōjōsta tuli hänen seuraajansa, mikä lopulta johti päätökseen Japanin hyökkäämisestä Pearl Harboriin 7. joulukuuta 1941.
[muokkaa] Pääministerikausien jälkeen
1944 alkoi Konoye kannattamaan rauhanneuvotteluja Yhdysvaltain kanssa Tyynenmeren sodan päättämiseksi Yhdysvaltain ja sen liittolaisten kanssa. Hän vei Moskovaan ulkoasiainkansankomissaari Vjažeslav Molotovin luo rauhanvaltuuskunnan, minkä tarkoituksena oli pyytää Neuvostoliittoa välittämään neuvotteluissa Yhdysvaltain kanssa. Molotov ei ottanut Konoyen johtamaan rauhanvaltuuskuntaa vastaan.
Konoye esitti keisarille helmikuussa 1945, että Japanille olisi suotuisaa pyrkiä pikaisesti solmimaan rauha. Japanilaiset kokivat antautumisehdot hyvin raskaiksi ja sota pitkittyi.
Japanin ilmoitettua antautumisestaan 15. elokuuta 1945 muodostetaan 17. elokuuta 1945 uusi Higashikuni Naruhikon johtama hallitus, minkä varapääministeriksi tulee Konoye. Konoyen tehtäväksi tuli suunnitella Japanin perustuslakiin tarvittavia muutoksia, jotta demokraattiset ajatukset saataisiin juurrutettua Japaniin. Konoeyn tehtävänä oli myös avustaa keisari Hirohitoa Japanin demokratisoimisprosessissa.
Yhdysvaltain miehityshallinnon johtaja, kenraali Douglas MacArthurin halusi Konoyen oikeusteen vastamaan epältynä sotarikoksista ja määräsi hänet kiinni otettavaksi 6. joulukuuta 1945. Kuultuaan tästä Konoye suoritti itsemurhan myrkyttämällä itsensä. Testamentiksi jättämässään kirjeessä hän selitti tekoaan kertomalla ettei hän olisi kestänyt häpeää olla tuomittavana yhdysvaltalaisten johtamassa tuomioistuimessa. Konoye oli Japanin 79. pääministerin Morihiro Hosokawan isoisä.
 |
Edeltäjä: Hayashi Senjuro |
Japanin pääministeri 4. kesäkuuta 1937 – 5. tammikuuta 1939 581 päivää |
Seuraaja: Hiranuma Kiichiro |
|
Edeltäjä: Yonai Mitsumasa |
Japanin pääministeri 22. heinäkuuta 1940 – 18. lokakuuta 1941 454 päivää |
Seuraaja: Hideki Tojo |
