Lihaskudokset

Wikipedia

Ihmisen lihaksia selkäpuolelta, pohkeissa sijaitsevat Gastrocnemius -lihakset punaisella

Lihaskudos on yksi neljästä kudostyypistä. Muut kudostyypit ovat epiteeli-, tuki- ja hermokudos. Lihaskudoksen tärkein tehtävä on supistuminen. Lihassupistusta tarvitaan kaikissa kehon liikkeissä kuten käsien nostamisessa ylös, hengittämisessä ja sydämen lyönnissä.

[muokkaa] Lihaskudostyypit

Lihaskudoksia on olemassa kolmenlaisia:

• Sileää lihasta on pääasiassa sisäelinten seinämissä. Sitä hermottaa autonominen hermosto, joten lihasten tahdonalainen liikuttaminen ei ole mahdollista.
• Sydänlihas, jota on ainoastaan sydämessä.
• Poikkijuovaiset lihakset eli luustolihakset tai luurankolihakset ovat tahdonalaisesti ohjattavia lihaksia, jotka mahdollistavat kehon ja sen eri osien liikkeet. Ne kiinnittyvät yleensä jänteiden välityksellä luihin.

Sileän lihaksen solut ovat yksitumaisia ja muodoltaan sukkulamaisia. Supistumiseen vaadittava signaali tulee pääosin autonomisesta hermostosta. Yksi lihassupistus voi kestää huomattavasti pidempään kuin poikkijuovaisissa lihaksissa — jopa 5s. Sileitä lihassoluja on esimerkiksi suolistossa, verisuonissa, sappitiehyissä, virtsajohtimessa ja kohdussa. Sileästä lihaskudoskesta voi muodostua myös erillisiä lihaksia kuten karvankohottajalihas.

Sydänlihaksen solut ovat kiinnittyneet toisiinsa ohuiden ns. kytkylevyjen avulla, muodostaen verkkomaisen rakenteen. Sydänlihassolut supistuvat ilman hermoja tahdistinsolujen avulla. Tahdistinsoluista impulssi leviää kytkylevyjen aukkoliitosten kautta kaikkiin soluihin. Sydänlihasta voi pitää tavallaan poikkijuovaisen ja sileän lihaksen välimuotona, koska rakenteeltaan sydänlihassolut muistuttavat poikkijuovaisia lihassoluja, mutta se on sileiden lihassolujen tapaan hyvin väsymätön.

Poikkileikkauskooste luustolihaksesta

Luustolihakset ovat rakentuneet pitkistä sylinterimäisistä lihassoluista eli lihassyistä. Supistuminen tapahtuu tahdonalaisesti. Tästä lihastyypistä käytetään myös nimitystä poikkijuovainen lihas mikroskoopilla selvästi näkyvien juovien takia.

Lihassolut ovat monitumaisia, pituudeltaan 1 - 40mm ja paksuudeltaan 0,01 - 0,1mm. Lihassolujen tumat sijaitsevat solun pinnassa solukalvon alla. Jokaista lihassyytä ympäröi pehmeästä sidekudoksesta muodostunut verkkomainen tukirakenne, endomysium. Endomysiumin tehtävänä on välittää lihassyiden supistumisvoima eteenpäin. Solut ovat ryhmittyneet solukimpuiksi eli lihassyykimpuiksi, joita ympäröi myös sidekudoskalvo, perimysium. Perimysiumin keskeinen tehtävä on antaa lihakselle rakenne, sekä välittää edelleen jänteille perimysiumista tuleva lihassyiden supistusvoima. Useat rinnakkaiset lihassolukimput muodostavat itse lihaksen ja myös tätä kokonaisuutta ympäröi paksu kalvomainen sidekudos, epimysium. Lihasolujen sanotaan kuuluvan samaan motoriseen yksikköön silloin kun niiden saama supistuskäsky tulee samalta liikehermolta.

Sarkomeerin rakenne:
S = Sarkomeeri, lihaksen toiminnallinen yksikkö
A = A-nauha, osa jossa on myosiinia
I = I-nauha, osa, jossa on vain aktiinia
H = H-vyöhyke, osa, jossa on vain myosiinia
Z = Z-linja, sarkomeerin rajapinta
M = M-linja, sarkomeerin keskus

Lihassolujen sisällä on aktiini- ja myosiinifilamenttien muodostamia pitkittäisiä myofibrillejä. Myofibrilleissä ovat peräkkäin asettuineina ns. Z-levyjen välissä n. 2,5μm pitkiä sarkomeerejä. Yksi lihassupistus voi kestää vain n. 0,1s.

Lihaksen supistuessa yksittäiset sarkomeerit lyhenevät, kun aktiini- ja myosiinifilamentit liukuvat toistensa lomitse. Hermoimpulssi aiheuttaa lihassolun supistumiseen johtavan reaktion. Lihassolun lepopotentiaali häviää ja solukalvon jatkeina olevat T-putket kuljettavat sähköisen viestin syvemmälle lihassoluun. Tämän seurauksena solulimaan vapautuu kalsium-ioneja solulimakalvostosta, jotka reagoivat aktiinin pinnalla olevan säätelijäproteiinin kanssa ja siirtyvät sen jälkeen syrjään myosiinin sitoutumiskohtien päältä. Näin myosiini ja aktiini pääsevät reagoimaan keskenään ja lihas supistuu.

Poikkijuovaisia lihaksia on kahta tyyppiä:

• Tyypin yksi lihassolut sisältävät paljon mitokondrioita, ne ovat ohuempia ja hitaampia. Energia tulee aerobisesti. Soveltuvat parhaiten pitkäkestoiseen suoritukseen. Väri on yleensä punainen, koska lihassoluissa on korkea myoglobiinipitoisuus. Muun muassa selän ojentajalihas kuuluu tyypin yksi lihassoluihin.

• Tyypin kaksi lihassoluissa on vähän mitokondrioita ja ne ovat paksuja sekä nopeita. Lihaksen käyttämä energia tulee anaerobisesti pääosin glykogeenista. Sopivat lyhytkestoiseen räjähtävään toimintaan. Tämän vuoksi ne painavat vähemmän kuin muut yleisimmät solut, esimerkiksi rasva- ja aivosolut. Väriltään yleensä valkoisia. Näitä lihaksia ovat mm. silmänliikuttajalihakset.

Useimmissa lihaksissa on sekaisin sekä hitaita että nopeita lihassoluja.

[muokkaa] Katso myös

• Kreatiini