Maria II

Wikipedia

Maria II (s. 30. huhtikuuta 1662, Lontoo – k. 28. joulukuuta 1694, Lontoo) oli Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuningatar vuosina 1689–1694. Hän oli edellisen kuninkaan Jaakko II:n tytär ja sai vallan mainiossa vallankumouksessa, kun hänen miehensä Vilhelm III Oranialainen kukisti Jaakko II:n. Maria hallitsi miehensä kanssa ainutlaatuisessa yhteishallinnossa. Vaikka Maria olikin tasavertainen hallitsija miehensä kanssa, käytännössä hän antoi Vilhelmin hallita. Maria kuitenkin hallinnoi alueitaan Vilhelmin ollessa sotaretkillä. Marian kuoleman jälkeen Vilhelm jatkoi hallitsijana yksin.

Sisällysluettelo 1 Lapsuus ja nuoruus 2 Mainio vallankumous 3 Valtakausi 4 Perintö 5 Aiheesta muualla 6 Lähteet

[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus

Maria syntyi St. Jamesin palatsissa Lontoossa Yorkin herttuan Jaakon (tuleva Jaakko II) ja hänen ensimmäisen vaimonsa Anne Hyden vanhimpana tyttärenä ^[1]. Marian setä oli kuningas Kaarle II, hänen äidinisänsä Claredonin jaarli Edward Hyde. Hyde palveli pitkään Kaarlen tärkeimpänä neuvonantajana ^[2]. Vaikka Anne Hyde synnytti kahdeksan lasta, vain Maria ja hänen pikkusiskonsa Anna varttuivat aikuisiksi asti. Yorkin herttua kääntyi katolilaisuuteen vuonna 1668 tai 1669, mutta Maria ja Anna saivat Kaarle II:n vaatimuksesta protestanttisen kasvatuksen ^[3]. Marian äiti kuoli vuonna 1671, Jaakko meni uudelleen naimisiin vuonna 1673 naiden katolisen Maria Modenalaisen ^[4], joka tunnettiin myös nimellä Mary Beatrice d'Este.

Viisitoistavuotiaana Maria kihlautui protestanttisen Oranian prinssi Vilhelmin kanssa. Vilhelm oli hänen tätinsä Marian (Kaarle I:n tytär ja Orania-Nassaun prinsessa) ja Vilhelm II Oranialaisen poika. Aluksi Kaarle II oli liittoa vastaan, hän olisi pitänyt Marialle parempana Ranskan kruununperillistä dauphin Louis'ta - myöhemmin kuitenkin parlamentin painostuksen alla ja kun liittoutuminen katolisen Ranskan kanssa ei ollut enää poliittisesti järkevää, Kaarle hyväksyi liiton ^[5]. Parlamentin painostuksesta myös Yorkin herttua hyväksyi liiton, olettaen erheellisesti sen parantavan hänen suosiotaan protestanttien joukossa. Serkukset Maria ja Vilhelm vihittiin Lontoossa 4. marraskuuta 1677, Marian sanotaan itkeneen läpi seremonian ^[1].

Maria muutti Alankomaihin. Vaikka hän oli omistautunut miehelleen, liitto ei ollut onnellinen. Marian kolme raskautta päättyivät keskenmenoon tai lapsi syntyi kuolleena. Lapsettomuudesta tuli Marian elämän suurimpia murheita. Maria oli eloisa ja hauskannäköinen ja niinpä hänestä tuli suosittu uudessa kotimaassaan, mutta hänen miehensä oli hänelle usein kylmä ja väliinpitämätön. Vilhelmillä oli pitkäaikainen suhde Marian hovineiti Elizabeth Villiersiin ^[6]. Aikaa myöden Vilhelm kuitenkin nautti enemmän Marian seurasta ^[1].

[muokkaa] Mainio vallankumous

Pääartikkeli: Mainio vallankumous

Kaarle II kuoltua ilman laillisia perillisiä vuonna 1685, Yorkin herttuasta tuli kuningas Jaakko II Englannissa ja Irlannissa sekä Jaakko VII Skotlannissa. Hänen käytäntönsä uskonnollisissa asioissa aiheuttivat ristiriitoja erityisesti parlamentissa: hän suosi katolisia virkanimityksissä muun muassa armeijassa ^[7]. Useat protestanttiset poliitikot ja aateliset lähestyivät Marian aviomiestä jo vuonna 1687. Kun Jaakko pakotti anglikaaniset kirkonmiehet lukemaan "suvaitsevaisuuden julistuksen" (engl. Declaration of Indulgence) - jossa myönnettiin toisinajattelijoille uskonvapaus - kirkoissaan toukokuussa 1688, hänen suosionsa romahti ^[7]. Protestanttien hälytyskellot soivat, kun kuningatar Maria Modenalainen synnytti pojan, James Francis Edwardin kesäkuussa 1688 ja poika kasvatettiin, toisin kuin Maria ja Anna, katoliseksi. Jotkut väittivät pojan olevan vaihdokki, joka oli salaisesti salakuljetettu kuningattaren huoneeseen kuolleena syntyneen lapsen tilalle. Vaikkei väitteelle ollut todisteita, Maria julkisesti kyseenalaisti pojan legimiteetin lähettäen sarjan syntymää koskevia kysymyksiä sisarelleen Annelle ^[8].

30. kesäkuuta "kuolematon seitsikko" (engl. Immortal Seven) pyysi salaa Vilhelmiä (joka asui silloin Marian kanssa Alankomaissa) saapumaan Englantiin armeijan kanssa. Aluksi Vilhelm oli vastahakoinen, hän oli mustasukkainen vaimolleen hänen asemastaan kruununperijänä ja pelkäsi, että Mariasta tulisi häntä vaikutusvaltaisempi. Maria kuitenkin vakuutti aviomiehelleen, että ei ollut kiinnostunut poliittisesta vallasta ja eikä halunnut olla enempää kuin vaimo. Vilhelm päätti hyökätä Englantiin ja julkaisi julistuksen, jossa hän viittasi Jaakon vastasyntyneeseen poikaan "epäaitona Walesin prinssinä". Alankomaiden armeija nousi maihin lopulta 5. marraskuuta, jouduttuaan lokakuussa kääntymään takaisin myrskyn takia ^[9]. Englannin tyytymätön armeija ja laivasto menivät Vilhelmin puolelle ja englantilaisten luotto Jaakkoon oli niin vähäistä, että he eivät yrittäneet pelastaa kuningastaan ^[10]. 11. joulukuuta lyöty kuningas yritti paeta maasta, mutta otettiin kiinni. Toinen yritys 23. joulukuuta onnistui: Jaakko pakeni Ranskaan, jossa hän eli maanpaossa elämänsä loppuun asti ^[7].

Maria oli surullinen isänsä syrjäyttämiseen johtuneista olosuhteista, mutta Vilhelm käski hänen näyttämään onnelliselta pariskunnan saapuessa voitokkaasti Lontooseen. Tuloksena oli, että häntä kritisoitiin kylmäksi isänsä ahdinkoa kohtaan. Jaakko kirjoitti myös häväistyspuheen Mariaa vastaan ja kritisoi häntä petollisuudesta, tämä vaikutti syvällisesti hurskaaseen Mariaan ^[1].

Vilhelm kutsui vuonna 1689 koolle konventtiparlamentin, joka keskusteli kiivaasti miten edetä tästä eteenpäin ^[11]. Vilhem Oranialainen oli epävarma asemastaan, hän halusi mieluummin hallita kuninkaana kuin pelkkänä kuningattaren puolisona. Ainoa ennakkotapaus yhteishallinnosta oli 1500-luvulta, jolloin kuningatar Maria I meni naimisiin espanjalaisen Filip II:n kanssa, jolloin jälkimmäinen sai kuninkaan arvon. Silloin sovittiin kuitenkin, että Filip II:lla olisi kuningas vain vaimonsa elinajan ja hänen valtaansa oli rajoitettu. Vilhelm kuitenkin vaati, että hän pysyisi kuninkaana myös vaimonsa kuoleman jälkeen. Vaikka jotkut merkittävät valtiomiehet ehdottivat Marian nousevan valtaan yksin, tämä lojaalina miehelleen kieltäytyi tästä ^[12].

Parlamentti antoi 13. helmikuuta 1689 julistuksen, jossa se totesi, että Jaakko yrittäessään poistua maasta 11. joulukuuta 1688 luopui valtakunnan hallinnosta ja että näin ollen valtakunnalla ei ollut hallitsijaa ^[13][14]. Parlamentti ei tarjonnut kruunua Jaakon vanhimmalle pojalle James Francis Edward Stuartille, joka olisi ollut kruununperijä normaalioloissa vaan Vilhelmille ja Marialle yhteisesti.

Lontoon piispa, Henry Compton kruunasi Vilhelmin ja Marian yhdessä Westminster Abbeyssa 11. huhtikuuta 1689. Tavallisesti kruunauksen olisi suorittanut Canterburyn arkkipiispa, mutta tuolloinen viranhaltija William Sancroft, vaikka oli anglikaani, kieltäytyi tunnustamasta Jaakon syrjäyttämistä ^[15]. Kruunajaispäivänä Skotlannin parlamentti, joka oli paljon jakautuneempi kuin Englannin parlamentti, lopulta julisti ettei Jaakko ollut enää Skotlannin kuningas. Vilhelmille ja Marialle tarjottiin Skotlannin kruunua ja he hyväksyivät sen 11. toukokuuta.

Kruunajaisten jälkeenkin Skotlannissa Jaakolla oli yhä kannatusta. Dundeen varakreivi John Graham kokosi jakobiittiarmeijan ja voitti oranialaiset rojalistit Killiecrankien taistelussa 27. heinäkuuta. Voiton hinta oli kuitenkin kova, varakreivin joukot kärsivät suuria tappioita ja John Graham itse kuoli haavoituttuaan taistelun alussa. Kapinalliset kukistettiin lopullisesti Dunkeldin taistelussa 21. elokuuta 1689 ^[16].

[muokkaa] Valtakausi

Vilhelm ja Maria antoivat jälkikäteen hyväksyntänsä laille, jota tavallisesti kutsutaan nimellä Bill of Rights ("perusoikeuksien asiakirja"). Laki vahvisti aikaisemman oikeuksien julistuksen, jolla konventtiparlamentti oli julistanut Jaakon karkumatkan vallasta luopumiseksi ja että Maria ja Vilhem III oli kuningatar ja kuningas. Bill of Rights myös syytti Jaakkoa valta-asemansa väärinkäytöstä, muun muassa se kritisoi seitsemän piispan syytteeseenpanoa, pysyvän armeijan perustamista ja julmien rangaistuksien käyttämistä. Laki myös määräsi, että yksikään katolinen ei voisi nousta Englannin valtaistuimelle eikä yksikään Englannin kuninkaallinen saisi naida katolista. Laki edelleen selvensi kysymystä kruununperijöistä. Ensimmäisenä perimysjärjestyksessä olivat Vilhelmin ja Marian lapset (jos niitä olisi), sitten prinsessa Anna ja hänen lapsensa ja lopulta Vilhelmin lapset myöhemmistä avioliitoista.

Vuodesta 1690 Vilhelm oli usein poissa Englannista, aluksi taistellessaan jakobiitteja vastaan Irlannissa. Aviomiehensä poissa ollessa Maria huolehti valtakunnan hallinnosta. Maria osoittautui lujatahtoiseksi hallitijaksi, hän muun muassa määräsi oman enonsa Clarendonin jaarlin Henry Hyden pidätettäväksi juonittelusta Jaakko II:n palauttamiseksi valtaan. Vuonna 1692 hän vangitsi ja karkotti samoilla perusteilla vaikutusvaltaisen Marlborough'n jaarlin John Churchillin: karkottaminen vähensi jonkin verran hänen suosiotaan ja vahingoitti Marian suhdetta siskoonsa Annaan, johon Churchillin vaimolla Sarahilla oli vaikutusvaltaa. Anna ilmestyi oikeuteen yhdessä Sarahin kanssa, ilmeisesti kannustaakseen epäsuosioon joutunutta Churchillia. Tämä johti siihen, että Maria raivostuneena vaati Annaa hylkäämään Sarahin. Maria ei vieraillut Annan luona hänen raskautensa aikana ja suhde pysyi viileänä aina Marian kuolemaan asti.

Vilhelm oli lyönyt jakobiitit Irlannissa vuonna 1692, mutta jatkoi sotimistaan Alankomaissa tarkoituksenaan ryhtyä sotaan Ranskaa vastaan. Aviomiehensä poissa ollessa Maria toimi omiin nimiinsä, mutta miehensä neuvojen mukaisesti. Kun Vilhelm oli Englannissa, Maria ei osallistunut poliittiseen toimintaan. Sen sijaan kaikki kirkolliset asiat kulkivat hänen kauttaan ^[17].

Maria kuoli 32-vuotiaana isorokkoon Kensingtonin palatsissa 28. joulukuuta 1694 ja haudattiin Westminster Abbeyhin ^[18]. Hautajaisia varten barokkisäveltäjä Henry Purcell sävelsi hautajaismusiikin (Music for the Funeral of Queen Mary) ^[19]. Kuolinvuoteen ääressä loppuun asti valvonut Vilhelm, joka oli kasvanut yhä enemmän luottamaan Mariaan, oli järkyttynyt kuolemasta. Hänen sanotaan "olleen kaikista iloisin", mutta "nyt muuttuneen surkeimmaksi olennoksi maan päällä". Vilhelmin vanhemmat olivat myös kuolleet isorokkoon. ^[20]

[muokkaa] Perintö

Maria II:n kuoleman jälkeen Vilhelm III jatkoi kuninkaana. Prinsessa Annan viimeinen lapsi, Gloucesterin herttua William kuoli heinäkuussa 1700 ja kun oli selvää, ettei Vilhelm III voinut enää saada lapsia, parlamentti sääti vuonna 1701 lain, jolla päätettiin kruunun siirtyvän lähimmälle protestanttiselle sukulaiselle ja hänen perillisilleen. Tämä sukulainen oli Sofia Pfalzilainen, Hanoverin vaaliruhtinatar. Kun Vilhelm III kuoli vuonna 1702 ja häntä seurasi valtaistuimelle Anna. Annaa seurasi jo siinä vaiheessa kuolleen Sofian poika Yrjö I.

Maria ja Vilhelm perustivat William & Maryn collegen (nykypäivän Williamsburgissa, Virginiassa) vuonna 1693 ^[21]. Hän perusti myös Greenwichin sairaalan (silloin Royal Naval Hospital for Seamen).

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Vuoden 1689 Bill of Rightsin teksti (englanniksi)

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ ^{1,0 1,1 1,2 1,3} http://www.englishmonarchs.co.uk/stuart_6.htm
2. ↑ http://www.thehistorychannel.co.uk/site/search/search.php?word=ClarendoE
3. ↑ http://www.englishmonarchs.co.uk/stuart_4.htm
4. ↑ http://jacobite.ca/kings/james2.htm
5. ↑ John Pollock: The Policy of Charles II and James II (1667-87)
6. ↑ http://www.litencyc.com/php/stopics.php?rec=true&UID=655
7. ↑ ^{7,0 7,1 7,2} http://www.englishmonarchs.co.uk/stuart_4.htm
8. ↑ Enquiry of the Princess of Orange into the Birth of the Prince of Wales
9. ↑ http://www.thegloriousrevolution.org/document.asp?doc=chron
10. ↑ http://www.royal.gov.uk/output/Page97.asp
11. ↑ [http://www.british-history.ac.uk/report.asp?compid=37644 King James' Parliament The succession of William and Mary]
12. ↑ http://www.british-history.ac.uk/report.asp?compid=37644
13. ↑ 'King James' Parliament: The succession of William and Mary; The History and Proceedings of the House of Commons: volume 2
14. ↑ http://www.royal.gov.uk/output/Page100.asp
15. ↑ Encyclopædia Britannica. (2006). Encyclopædia Britannica Online.
16. ↑ [http://www.britannica.com/eb/article-9031466/John-Graham-of-Claverhouse-1st-viscount-of-Dundee Encyclopædia Britannica. (2006). Encyclopædia Britannica Online.
17. ↑ http://www.nndb.com/people/219/000102910/
18. ↑ http://www.bbc.co.uk/history/historic_figures/mary_ii_of_orange_queen.shtml
19. ↑ http://www.cincinnatilibrary.org/spotlight/feature.asp?id=7882
20. ↑ http://www.englishmonarchs.co.uk/stuart_7.htm
21. ↑ http://www.wm.edu/vitalfacts/seventeenth.php

Edeltäjä: Jaakko II

Englannin kuningatar 1689–1694

Seuraaja: Vilhelm III

Edeltäjä: Jaakko VII

Skotlannin kuningatar 1689–1694

Seuraaja: Vilhelm II