Muammar Gaddafi
Wikipedia
Muammar Gaddafi1 (arab. معمر القذافي, Mu‘ammar al-Qadhāfī, s. n. 1942), oikealta nimeltään Muammar Abu Minyar al-Qaddhāfī, on Libyan de facto johtaja vuodesta 1969 lähtien. Hänellä ei ole virallista virkaa tai asemaa, mutta häntä kunnioitetaan vallankumouksen veljellisensä johtajana ja ohjaajana virallisissa valtion tiedotuksissakin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Varhainen elämä
Muammar Gaddafi syntyi paimentolaisen beduiiniperheen nuorimpana lapsena lähellä Sirteä noin 1942. Hän sai perinteisen uskonnollisen kasvatuksen ja kävi koulua Sabhassa. Jo teini-iässä Gaddafi alkoi suunnitella monarkian kaatamista ja vallankaappausta. Hänen suuri esikuvansa oli arabinationalismin keulakuvana tunnettu Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser. Vuonna 1961 Gaddafi karkotettiin Sabhasta poliittisten aatteidensa takia.
Gaddafi onnistui pääsemään Tripolissa sijaitsevaan Libyan yliopistoon ja opiskeli oikeustiedettä saaden hyviä arvosanoja. Vuonna 1963 meni opiskelemaan sotilasakatemiaan Bengasiin ja valmistuttuaan 1965, hänet lähetettiin jatkamaan sotilaskoulutustaan Isoon-Britanniaan Sandhurstin sotilasakatemiaan. Hän palasi Libyaan vuonna 1966 ja liittyi viestijoukkoihin.
[muokkaa] Valtaannousu
1. syyskuuta 1969 pieni joukkio Gaddafin johtamia upseereja suoritti vallankaappauksen Turkissa hoidossa ollutta kuningas Idris I:stä vastaan. Idris luopui kruunusta, jolloin hänen seuraajakseen tuli kruununprinssi Sayyid Hasan ar-Rida al-Mahdi as-Sanussi. Kuningas Sayyid Hasan ar-Rida al-Mahdi as-Sanussin valtakausi kesti kuitenkin vain vuorokauden, sillä jo seuraavana päivänä Gaddafi julisti Libyan tasavallaksi ja asetti uuden kuninkaan kotiarestiin.
Useimmista sotilasdiktaattoreista poiketen Gaddafi ei ottanut vallankaappauksen jälkeen itselleen suureellista sotilasarvoa, vaan tyytyi symboliseen ylennykseen kapteenista everstiksi. Käytännössä hän on kuitenkin armeijan ylipäällikkö.
[muokkaa] Vallassa
Gaddafin hallinto perustuu aatteellisen järjestelmään, jota hän itse kutsuu "islamilaiseksi sosialismiksi". Se on eräänlainen sekoitus arabinationalismia, hyvinvointivaltiota ja suoraa demokratiaa. Aatteidensa pääkohdat Gaddafi on kirjannut Vihreään kirjaan, joka on tärkeä osa libyalaisten itsekuvaa, itsetuntoa ja itsekunnioitusta. Islamilaisessa sosialismissa pienet yritykset voivat harjoittaa markkinataloutta, mutta suuret ovat valtion hallinnassa. Hyvinvointi, vapaus ja koulutus ovat tärkeitä. Alkoholijuomat ja uhkapeli ovat lailla kiellettyjä.
Ulkopuoliset eivät aina pidä Gaddafin hallintoa yhtä ideaalisena kuin mies itse, ja tämä on johtanut väkivaltaisiin selkkauksiin. 1970- ja 1980-luvuilla Libya tuki avoimesti monia terroristijärjestöiksi luokiteltuja usein islamilaisia ryhmiä. Monien ryhmien ideologia oli kaukana Gaddafin omasta. Erityisen innokkaasti hän tuki Palestiinan vapautusjärjestöä, joka katkaisi suhteet Egyptiin kun maa solmi rauhan Israelin kanssa 1979. Suhteiden katkettua Egyptiin Libya lähestyi Neuvostoliittoa, vaikka maiden suhteet jäivätkin etäisiksi.
Sekä panarabialaisuuden että panislamismin innokkaana kannattajana Gaddafi on yrittänyt luoda kaikki maailman muslimimaat käsittävän yhteisön. Hän on myös yrittänyt muodostaa kaikista arabivaltioista yhtä suurta jättiläisvaltiota. Vuonna 1972 hän julisti Libyan, Egyptin ja Syyrian "Arabitasavaltojen federaatioksi", mutta lopulta suunnitelma jouduttiin hylkäämään maiden välisen kiistelyn seurauksena. Vuonna 1974 hän yritti yhdistää Libyan ja Tunisian, mutta myös tämä suunnitelma epäonnistui. Gaddafia kuitenkin pidetään nykyisin yhtenä merkittävimmistä arabinationalismin edustajista. Gaddafi pyrki myös Libyan vaikutusvallan lisäämiseen islamilaisissa valtiossa, pyrki Afrikan islamilaisten maiden yhteinäisyyteen ja tuki hallitusten vastaisia kapinaliikkeita Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Tämän politiikkansa takia Gaddafi hämmensi maailmaa. 1980-luvun puolessavälissä häntä pidettiin lännessä laajalti kansainvälisen terrorismin tärkeimpänä rahoittajana. Libyan ja länsimaiden suhteet olivat kireimmillään Ronald Reaganin hallintokaudella. Yhdysvallat kielsi Libyan öljyn tuonnin maaliskuussa 1982. Vuonna 1984 poliisi Yvonne Fletcher ammuttiin Libyan edustajiston ulkopuolella Lontoossa Gaddafin vastaisen mielenosoituksen yhteydessä, mikä katkaisi diplomaattisuhteet Britanniaan yli vuosikymmeneksi. Yhdysvallat hyökkäsi Libyan partioveneitä vastaan tammikuusta maaliskuuhin 1986 Sidran lahdella, jonka Libya oli julistanut aluevesikseen. 15. huhtikuuta 1986 Reagan määräsi suuren pommitusiskun, "Operaatio El Dorado Canyon", Tripoliin ja Bengasiin syytettyään Libyaa pommi-iskusta La Belle -diskoon Länsi-Berliinissä 5. huhtikuuta. Libyassa kuoli 60, mukaan lukien Gaddarin tytär. Suuren osan 1990-lukua Libya oli kauppasaarrossa kieltäydyttyään luovuttamasta Lockerbien pommi-iskusta syytettyä kahta libyalaista.
1990-luvun puolesta välistä lähtien Gaddafi on radikaalisti muuttanut politiikkaansa ja parantanut suhteitaan moniin valtoihin, aluksi Lähi-idän maihin. Hänestä on vähitellen tullut kunnioitettukin afrikkalaisjohtaja, jota mm. Nelson Mandela on ylistänyt. Hän on ollut aina esillä Afrikan maiden järjestöissä ja lahjoittanut suuria summia humanitaarisiin tarkoituksiin. Libya suostui korvauksiin Lockerbien iskusta elokuussa 2003. Gaddafi on tuominnut syyskuun 11. päivän terrori-iskut, ja purkanut Irakin sodan jälkeen joukkotuhoaseohjelmansa ja avannut suhteita useimpiin maihin. Tony Blairista tuli ensimmäinen Libyassa vuosikymmeniin vieraillut länsijohtaja maaliskuussa 2004.
[muokkaa] Lapset
Gaddafilla on kahdeksan lasta, joista seitsemän on miespuolisia. Hänen vanhin lapsensa, Muhammad Gaddafi, johtaa Libyan olympiakomiteaa. Toiseksi vanhin lapsi, Al-Saadi Gaddafi, on ammattilaisjalkapalloilija. Kolmanneksi vanhin lapsi, Saif al-Islam Gaddafi, on taidemaalari. Hänen ainoa tyttärensä, Ayesha Gaddafi, on asianajaja ja oli mukana Saddam Husseinin oikeudenkäynnissä. Gaddafin kolme muuta lasta, Al Moatassim, Hannbil ja Khamees, eivät ole yhtä vaikutusvaltaisia kuin sisaruksensa.
Gaddafilla oli myös adoptiotytär Hanna, joka kuoli Yhdysvaltain pommittaessa Libyaa vuonna 1986. On kuitenkin epäilty, että Gaddafi "adoptoi" Hannan vasta tämän kuoleman jälkeen.
[muokkaa] Nimen kirjoittaminen
Muammar Gaddafi on suomen kieleen vakiintunut nimen muoto (SFS 5755). al-Qaddhāfī olisi virallinen translitterointitapa. Monissa beduiiniperäisissä murteissa "Q" lausutaan "G":nä. Gaddafin nimeä voi kuitenkin nähdä ulkomaisissa lähteissä kirjoitettuna monilla eri tavoin. Yhdysvalloissa suositeltu kirjoitustapa on "Qaddafi, Muammar".
