Pandemia
Wikipedia
Pandemia on maailmanlaajuisesti levinnyt epidemia. Sana tulee kreikan sanoista pan (kaikki) ja demos (ihmiset).
Tauti ei välttämättä ole pandemia, vaikka siihen menehtyisi paljon ihmisiä. Esimerkiksi syöpiin on menehtynyt erittäin paljon ihmisiä, mutta niitä ei katsota pandemiaksi, koska syöpä ei ole tarttuvaa. Toisaalta tartuntatautikaan ei välttämättä ole pandemia, ellei se ole levinnyt laajalle alueelle.
Maailman terveysjärjestön mukaan pandemia syttyy, kun kolme ehtoa täyttyy:
- uusi tauti ilmaantuu
- taudin vaikuttava tekijä vaikuttaa ihmisiin aiheuttaen vakavaa sairautta
- taudin vaikuttava tekijä leviää helposti ja vahvistuu
Pandemioita ovat olleet esimerkiksi musta surma, kolera ja espanjantauti.
Lintuinfluenssan pelätään laajenevan pandemiaksi tulevaisuudessa. Tämä edellyttää kuitenkin viruksen muuntumista ilmateitse ihmisestä toiseen tarttuvaksi. Toistaiseksi varmistettuja ihmisestä toiseen tapahtuneita tartuntoja ei ole raportoitu.