Pertsa ja Kilu
Wikipedia
Pertsa ja Kilu ovat joidenkin Väinö Riikkilän lastenkirjojen sankarit ja Oy Yleisradio Ab:n TV2:n 1975-76 tuottama neliosainen televisioelokuvasarja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] TV-sarja
Kyseiset TV-elokuvat on ensin esitetty TV-sarjoina. Sittemmin, 1989, ne on levitetty videona, lähinnä kirjastojen kautta. Sarjan sitoo ei-kaupallisuuteen sen haitarivoittoinen taustamusiikki.
TV-elokuvat ovat nimeltään "Viimeiset kaanit", "Pertsa ja Kilu ja trokarit", "Pertsa ja Kilu kippareina" ja "Pertsa ja Kilu ja Timanttirosvot". Ne perustuivat Väinö Riikkilän nuorisoromaaneihin, joista sarjan ohjaaja Vili Auvinen on tehnyt käsikirjoituksen TV-sarjaa varten. Sarjan keskeiset tekijät ovat Auvisen, Thilin ja Pasasen perheet, jotka miehittävät liki kaikki roolit filmeissä. Pääosin näyttelijät tulivat elokuviin Tampereen työväen teatterista.
Kirjoille uskollisesti tarinat tapahtuvat 1940- ja 1950-lukujen taitteessa eli aikana, jolloin myytiin verokahvia, monissa puisissa omakotitaloissa oli pihanperällä puuvessa, jossa paperina käytettiin vanhoja sanomalehtiä, keittiössä oli puuhella ja juokseva vesi kannettiin ämpäreissä. Kierrätystä edusti keittiön biojätteen talteenotto ja usein syöttäminen liiterissä kasvavalle sialle. Ekologista kulutusta on myös äidin kauppakassi, jota ei ostettu muovisena versiona kaupasta joka käynnillä.
Elokuvien lavastuksessa on käytössä esim. vanha poliisin 1950-luvun lopun Renault-pakettiauto nk. mustana maijana, mutta paljon uudempia ajoneuvojakin esiintyy tarinoissa. Setelit ovat erimallisia kuin euroa edeltäneet Suomen setelit. Neljännessä filmissä on selkein ajoitusvihje: Pertsan isä (Ahti Haljala) lukee "Kansan lehteä", jossa on artikkeli "Zatopek on ihme" - tällainen artikkeli on voinut ilmestyä Suomessa vuosien 1948 ja 1952 välissä. Jos tarinoiden tapahtumat ovat Lontoon kesäolympialaisten ajalta, niin ensimmäisen tarinan seikkailu tapahtuu 1946 tai 1947. Sodan likeisyys ei kuitenkaan näy mitenkään tarinoissa, joka ovat muuten samankaltaista kuin Enid Blytonin tarinoissa, joissa poissa olevat, kuolleet, vanhemmat ovat kuitenkin jonkinlainen viittaus sotaan. Elokuvissa työmieskin menee töihin seitsemäksi salkun kanssa - salkussa on eväät, koska työpaikkaruokailua ei ole vielä tuotu lainsäädäntöön. Pikkupoikien kesäpipot ovat lasten versio lippalakeista ja lakeista, joita jokainen mies tuolloin käytti. Pipot vaihtuvatkin lakeiksi kolmannessa elokuvassa.
Tarinoiden satama on hieman Rauman kaltainen, mutta näyttelijöiden Tampereen murre, näkymät Tampereen Pispalasta ja Väinö Riikkilän Kotka-tausta antavat viitteitä muistakin paikoista. Myös venematka kaupungista Ruotsiin alkaa paljon Hangosta itään päin.
[muokkaa] Työläisperheen lapset satamakaupungissa
Pertsa (Tommi Auvinen) on perheensä nuorin lapsi, noin 10 vuotta nuorempi kuin klubilla tarjoilijana työskentelevä siskonsa ("Likka", jota esitti Marjukka Halttunen) ja tämän jo pysyvässä työssä käyvä isoveli Frantsu (Esko Raipia). Vanhemmat ovat yli 50-vuotiaita. Perheen sahalla töissä käyvä äiti (Eila Roine) purkaa talouteen liittyviä huoliaan pojalle. Toisin kuin aktivoiva nykyäiti, Petrsan äiti kehottaa poikaansa alati "lepäämään" projisoiden oman työnsä alla nääntymisen poikaansa. Perheen isä on sahalla töissä ja aktiivisesti mukana ammattiyhdistystoiminnassa.
Työpäivän jälkeen perhe syö yhdessä, jonka jälkeen perheen pää lukee sanomalehden keittiön sohvalla ja ottaa nokoset. Äiti jatkaa kotitöitten rutiinin loppumatonta työsarkaa. Televisio ei ole perheeseen saapunut, joten harrastuksiin kuuluu esim. kutominen ja puutyöt. Talo on sen kokoinen, että lapsilla on oma huone tai omia huoneita, mutta vanhemmat nukkuvat keittiössä sohvalla/vetolaverilla. Poikien kotityöt kuten saunan lämmitys vesienkantoineen ja keittiön astioiden pesu, kahvin keitto kotiin tuleville vanhemmille, keittiöpuiden hakkuu ja kantaminen antavat heille toimeliaan roolin perheessä. Tämä tuo uimaretkille ym. hauskalle lisää arvoa.
Kilu (Jyrki Thil) on ilmeisesti perheensä ainoa lapsi, jolle hieman kateellinen, ylihuolehtiva äiti (Sylvi Salonen paitsi 4. elokuvassa Eila Thil) kertoo "Kun minä olin tuon ikäinen, annettiin vain kuiva leivänkannikka käteen ja sanottiin: 'Pure siitä'. Nyt on leivät ja makkarat mutta mistään ei olla kiitollisia." Kilun yleisin repliikki on pelästynyt "Mennään kotiin!", joka tosin laimenee ja poistuu sarjan myöhemmissä osissa.
Topi (Lasse Tuorila), Väinö (Juha Kalliolahti) ja Iikka (Seppo Nieminen) ovat naapurin poikia, joista Iikalla on ilmakivääri. Ajankuvaan kuuluu, että konnia vastaan on lapsillakin lupa käyttää tarvittaessa väkivaltaa (ampua ilmakiväärillä, heittää kivellä).
[muokkaa] Konnat
Arpinaama (Kari Kihlström) on psykoottisen ammattirikollisen arkkityyppi, joka nauttii päästessään pakoon poliisilta, joka ampuu häntä kohti luoteja. Hän uhkailee hänet merestä pelastaneita lapsia hengenmenolla, jos he kertovat asiasta kenellekään. Hän ei paljoa ihmettele, kun kylkeen osuu ilmakiväärin luoti, enemmänkin häpeää omaa pelästymistään. Hänen tyttöystävänsä Liisa (Maija-Liisa Majanlahti) on kotoaan mielenkiintoisen miehen mukaan karannut, mutta on vielä kiinni normaalielämässä, johon ilmeisesti luuli pääsevänsä. Arpinaama piileskelee ensimmäisessä tarinassa Puumala-matkustajakodissa, jota ylläpitää "Ämmä" (Hellin Auvinen-Salmi), jolla itselläkin on lain rajalla olevia liiketoimia. Arpinaaman arpi olla sotavamma?
Robert Manki (Veijo Pasanen) on narsistinen pikkurikollinen, on jotakuinkin kleptomaani. Hän on kohtelias, hänellä on aina puku päällä (vaikka onkin ammatiltaan merimies, josta on perua sekava kielitaito), hän on aina pulppuavan puhelias. Hän pyrkii aina vetämään välistä tovereiltaankin, on tietävinään kaikesta mutta tekee aina virheen toisen jälkeen. Hän on eräänlainen comic relief-hahmo vaikka onkin toisen elokuvan pääkonna. Hänen erikoisosaamisensa on salakuljetus, jota hän harjoitti jo kieltolain aikana, ja eräänlainen "verkottuminen".
Miljoona-Blink (Tenho Saurén) on jalokivivaras manner-Euroopasta. Hän saapuu rahtilaivalla Pertsan ja Kilun kotisatamaan. Pojat vahingossa auttavat hänet poliisin ratsian ohi. Hän on Interpolin etsintäkuuluttama. Hänen apunaan toimivat Arpinaama ja Manki. Isolla rahalla hän pyrkii ostamaan tarvitsemansa tuen. Hän osaa olla mukava ja uhkaava tarpeen mukaan.
[muokkaa] Poliisi
Etsivä Paavola (Erkki Thil) on rauhallinen ja pohtiva, osin kuin 1980-luvun Reinikainen-TV-sarjan Esko Roineen näyttelemä päällikkö - työ ei juuri paina päälle.
Hänen apunaan toimivat virkapukuiset poliisit (Erkki Pirinen, Pentti Kauppinen) ovat jäykkiä, muotoja seuraavia, kuten Peppi Pitkätossun maailmaa vahtivat kaksi ruotsalaispoliisia. Näiden poliisien hyvä huumorintaju ja suhteellisuudentaju kuitenkin tekevät heistä muuta kuin pellejä.
[muokkaa] Tarinat
"Viimeiset kaanit"-tarinassa Pertsa ja Kilu lainaavat Pertsan isän soutuveneen ja paluumatkalla kalareissulta he pelastavat uppoavasta veneestä Arpinaaman ja tämän tyttöystävän. Tästä alkaa pankkiryöstäjän etsiminen muutaman kaverin ydinryhmän - eli kaanien - avulla. Poliisi tutkii samaa rikosta ja rikollinen etsii uponnutta venettään. Pettersonin hylätty venevaja on keskeinen paikka, jossa yhteenotot poikien, poliisin ja rikollisten välillä tapahtuvat. Lopussa Pertsa ja Kilu tietenkin ratkaisevat rikoksen.
Toisessa tarinassa "Pertsa ja Kilu ja trokarit" pojat saavat kunnian ja löytöpalkkion edellisen tarinan vuoksi. He ostavat keskimoottoriveneen edellisen tarinan palkkiorahoilla. Tämä kuten soutuveneet on ehtaa puuta. Pertsan isä ilmaisee kateutensa pojan ostovoimalle käskemällä tämän viemää pihalta liiteriin kuorma-autolavallisen polttopuita, joita ei itse jaksanut edellisenä kesänä kuljettaa. Pertsa saa Kilulta ja kaaneilta apua ja selvittää täten urakan kuin Mark Twainin Tom Sawyer konsanaan. Pertsan äiti alkaa pitää pojan puolta ja Kilun isä vielä voimallisemmin oman poikansa kurittavaa vaimoaan vastaan. Kilu on itsekin oppinut antamaan äitinsä kyselyihin epämääräisiä vastauksia. Tämä on merkki poikien siirtymisestä kontrolloitavien pikkupoikien luokasta isoiksi pojiksi. Muut Pertsan perheen, jo aikuiset, lapset ovat poistuneet tarinasta. Tarina kuitenkin alkaa Kilun syylien poistolla "hevosen häntäjouhi ja hautausmaa"-menetelmällä. Kummitus-teema on parikin kertaa esillä, mutta sitäkin pojat pystyivät analysoimaan "tieteellisesti". Kahvin ja tupakan salakuljetuksen pariin pojat joutuvat alkaessaan myydä veneestään kuumaa kahvia ja pullaa satamassa. Verokahvin rinnalla esiintyi vielä sikuria, eli sodanaikaista kahvinkorviketta. Pojat pohtivat olisiko osuuskauppa edullisempi kahvin myyjä kuin yksityiskauppias. Trokareina ovat laivamiehet Manki, joka on entinen viinatrokari kieltolain ajalta, ja tämän apuri Grönlund. Ämmä on kahvin ja tupakan välittäjä maissa. Poliisi Paavola seurustelee Liisan kanssa ja selvittää poikien asiaa. Pojat tietenkin ratkaisevat rikoksen omin nokkinensa.
Kolmannessa tarinassa "Pertsa ja Kilu kippareina" pojat ostavat kesätyö- ym. rahoilla ison veneen, jota kunnostetaan maalla kaanien toimesta pitkin kevättä ja laiturissa kesää kesätyön ohessa. Kesätyötä tehdään konepajasta, jossa aihioiden sahaamista, puolivalmisteiden kuljetusta ym. aputöitä löytyy. Vene saa nimen Adventure. Iso vene oli äitien mielenrauhan turva kunnes selviää, että sillä aiotaan mennä Helsinkiin asti. Kilun äiti protestoi, kun perheen pää (Reino Kalliolahti) lupaa maksaa poikien veneretkien purkkiruoat, mutta isä ei ollut ostanut rouvalleen pölynimuria. Pojat ovat nyt keskikoululaisia, joiden tulevaisuutta heidän vanhempansa suunnittelevat omaansa turvallisemmiksi ja vauraammiksi. Tämä läksynlukemisen ja sen lopputulemaksi arvioidun loppuelämän tylsyys uhkaa poikien nykyhetkeäkin vaatimuksena "praktiseerata" tulevaisuutta varten. Tarinasarjan alussa pojat unelmoivat karkaamisesta merimiehiksi laivaan, mutta tämä unelma muuttuu joksikin muuksi unelman säilyessä omana veneenä, jonka koko kasvaa iän mukana. Vankilasta ehdonalaiseen vankeuteen vapautuvat Eino "Arpinaama" Suokko ja Robert Manki toteuttavat kaupungissa varkauskierteen. Poliisi tutkii arkistoistaan, ovatko ne tavanomaisten epäiltyjen tekemiä. Suokko pohtii jopa kostoa pojille. Kilun isältään saama kartta on venäjänkielinen ja Kilun mukaan "Se on hyvä kartta" - ilmentääkö tämä Kilun isän olevan kommunisti vai sodan ajan armeijan päällystöä - molemmat selittäisivät ehkä Kilun isän mainitseman "illan tärkeä kokouksenkin". Kilun isä on myös elokuvien kertojaääni. Ruotsiin pakoa aikovat konnat varastavat poikien veneen eräänä iltana tietämättään, että kajuutassa nukkuvat Persa ja Kilu. Poliisi alkaa etsiä kadonnutta venettä, mutta pojat nujertavat konnat kuten konsanaan Enid Blytonin lapsisankarit "Salaisuus"-sarjassa. Konnat tuodaan Maarianhaminaan.
Neljäs tarina "Pertsa ja Kilu ja Timanttirosvot" koskee Suomessa poliisia pakoilevaa, hieman suomeakin puhuvaa, jalokivivarasta Miljoona-Blinkiä. Tarina on ainoa värillisenä kuvattu. Sen alussa Pertsan kotona on uusi alle kouluikäinen poika Antti (Janne Auvinen), lieneekö perheen lapsenlapsi? "Tule syömään heti!" on edelleen kotoa kaikuva äidin ääni kotikujilla. Kilu lukee koulussa saksaa, joka lienee oli pääasiallinen vieras kieli tuolloin. Konnan avustajina toimivat Arpinaama ja Manki. Pojat pelastavat vahingossa Mister Blinkin poliisin nuotasta satamassa. Tarinassa Manki lupaa järjestää piilopaikan ja valitsee Ämmän punaisen laitakulman mökin. Tämä kytkee Pertsan ihastuksen Pirkon, joka on Ämmän orpo kasvattityttö, tarinaan. Ämmäkin on irrottautunut sodanaikaisesta pimeän, salakuljetetun tai varastetun, tavaran myynnistä, mutta painostus ja raha kääntävät hänen kelkkansa. Kaiken irtonaisen varastava Manki saa kioskinsa kassaa puolustavan Pirkon (Outi Pasanen) vuoksi kaanit ajamaan takaa koko liigaa, joka on vetäytynyt saareen odottamaan paon seuraavaa vaihetta ja timanttien myyntiä. Tyttöjä ei tarinoihin tule ennen kuin murrosikäinen Pertsa ja Pirkko kohtaavat viimeisessä seikkailussa. Pirkkokin on toimelias eikä pelkää ainakaan Mankia. Tarinan lopussa Pirkko suutelee Pertsaa poskelle kiitoksena avusta.
[muokkaa] Tuotanto
- Sovittaja ja ohjaaja: Vili Auvinen
- Kuvaaja: Timo Kapanen, Pekka Mäkinen
- Lavastaja: Liisa Luotola, Raimo Salo, Lauri Elo, Ensio Suominen
- Säveltäjä: Leonid Bashmakov
- Tuottaja: Pertti Nättilä
[muokkaa] Uusi sarja vuonna 2000
Vuonna 2000 Yle TV2 teetti uuden 12-osaisen Pertsa ja Kilu-sarjan, jonka tarinat aivan uusia eivätkä perustu Riikkilän teksteihin. Se esitettiin uusintana vuonna 2007.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- FilmGoer (arvostelu Viimeiset kaanit (1975) elokuvasta)
- http://www.yle.fi/pertsajakilu/ Yle TV2:n uusi Pertsa ja Kilu-sarja
- http://www.imdb.com/title/tt0271925/ Vuoden 2000 Pertsa ja Kilu TV-sarjan esittelu IMDbTV-sivustolla
- http://www.filmiteollisuus.fi/ohjelma.jsp?id=69&f=0&flang=0 Vuoden 2000 Pertsa ja Kilu TV-sarjan esittelu IMDbTV-sivustolla
- http://www.parkkinen.org/pertsa_ja_kilu.html Pertsa ja Kilu - kirja-arviointi