Plan 9 from Outer Space
Wikipedia
Plan 9 from Outer Space on Ed Woodin vuonna 1958 ohjaama sci-fi/kauhuelokuva.
Plan 9 from Outer Space tehtiin hyvin pienellä budjetilla. Elokuva on täynnä pieniä virheitä ja halpoja tehosteita, joista esimerkkinä Hollywoodin yllä leijailevat paperilautas-ufot ja hautausmaa, jossa pahvisiin hautakiviin paistaa yölläkin aurinko. Elokuvassa on myös kosolti tökerönä pidettyä dialogia, josta on fanien iloksi julkaistu myös äänilevy.
Elokuvan pääosaa esittää tuolloin uransa aallonpohjalla ollut, morfiiniriippuvainen Bela Lugosi, joka valitettavasti ehti kuolla ennen kuin elokuva saatiin valmiiksi. Ohjaaja Ed Woodin käteen jäi vain pari minuuttia filmiä, jossa Lugosi esiintyy. Wood päätti hyödyntää materiaalin elokuvassaan, jonka ansiosta kohtaus, jossa Bela Lugosi esiintyi, toistuu elokuvan aikana useita kertoja.
Plan 9 from Outer Space on voittanut muun muassa Golden Turkey -palkinnon, joka jaetaan huonoimmille elokuville ja ohjaajille.
Elokuvaohjaaja Tim Burton julkaisi vuonna 1994 elokuvan Ed Wood, joka kertoi Ed Woodista ja Woodin elokuvista.