Sam Inkinen

Wikipedia

Sam Inkinen (s. 23. joulukuuta 1970, Urjala)^[1] on suomalainen mediatutkija, taiteen tohtori, kirjailija, toimittaja-kolumnisti ja luennoitsija. Hän on tehnyt tutkimus- ja opetustyötä mm. Vaasan, Lapin- ja Oulun yliopistoissa sekä luennoinut aktiivisesti eri eurooppalaisissa korkeakouluissa. Vuosina 2001–03 hän toimi Kymenlaakson ammattikorkeakoulun tutkimusjohtajana^[2] ja sen jälkeen Euroopan kestävän tietoyhteiskunnan instituutin toiminnanjohtajana.^[3]

[muokkaa] Inkinen ja nousukausi

Sam Inkisen nimi yhdistettiin joukkoviestimissä 1980-luvun lopun nousukautena uuden kaupunkikulttuurin – niin sanotun ”city-kulttuurin” – sekä tietokoneiden ja informaatioteknologian teemoihin. Inkinen työskenteli 80-luvulla vuosien ajan City-lehden palveluksessa ja jatkoi myöhemmin lehden avustajana kirjoittaen muun muassa matkareportaaseja eri puolilta maailmaa.^[4] Inkinen on kotisivujensa mukaan tutustunut tutkimusmatkoillaan sataan maahan kuudella eri mantereella.^[5]

Inkisen nimi yhdistettiin mediassa myös 80-luvun juppikulttuuriin ja talouden nousukauden ilmiöihin. Inkinen herätti keskustelua Alfa Romeo -urheiluautollaan, tuhansien markkojen parkkisakoillaan sekä lyhyillä yöunillaan japanilaisella futon-patjalla. Hän esitti poleemisia väitteitä NMT-puhelimien, kovien arvojen ja eurooppalaisuuden merkityksestä tulevaisuuden Suomelle. Inkinen oli yksi Young Professionals -juppiyhteisön keulakuvista.

1990-luvulla Inkinen otti uuden kurssin kohti vakavasti otettavaa filosofia ja tutkijaa, keskittyen vuoden 1994 gradussaan siihen aikaan uusiin teema-alueisiin kuten multimedia, hyperteksti ja virtuaalitodellisuus.^[6] Informaatioyhteiskunnan ja postmodernin kulttuurin problematiikka on keskeisesti läsnä jo tässä opinnäytteessä. Inkinen on jatkanut näiden aiheiden parissa myöhemminkin tieteellisessä ja populaarissa tuotannossaan.

[muokkaa] Väitöskirja

Tohtorin väitöskirjassaan Teknokokemus ja Zeitgeist. Digitaalisen mediakulttuurin yhteisöjä, utopioita ja avantgarde-virtauksia (2000) Inkinen kantaa huolta siitä, että informaatioyhteiskuntaa kuvataan ja tulkitaan ennen kaikkea "teknisesti, teknistaloudellisesti ja insinööritieteellisesti". Näiden lähtökohtien rinnalle tarvittaisiin arvoihin, moraaliin ja kulttuurikysymyksiin keskittyvää, laadullista tutkimusta.^[7]

Inkisen väitöskirjan mukaan digitaalinen teknologia oli muuttanut vuosituhannen vaihteen mediakulttuuria niin määrällisesti kuin laadullisesti, vaikuttaen samalla uusien yhteisöjen, utopioiden ja avantgarde-virtausten syntyyn. Väitöskirjan tavoitteena oli sitoa vuosituhannen vaihteen ilmiökenttä laajempaan aikalaisdiagnoosiin, jossa painottuvat mm. informaatioyhteiskunnan, globalisaation, sukupolvikysymysten, hypertekstuaalisuuden ja elektronisen estetiikan teemat. Aineksia monitieteiseen tarkasteluun ammennetaan väitöskirjan mukaan media- ja viestintätieteiden, filosofian, semiotiikan, taiteiden tutkimuksen ja kulttuurihistorian tutkimusperinteistä.^[8]

Väitöskirjan ohella Inkisen merkittävimpiä tieteellisiä julkaisuja on hänen toimittamansa teos Mediapolis. Aspects of Texts, Hypertexts and Multimedial Communication (Walter de Gruyter 1999).^[9] Yhteensä viidentoista eurooppalaisen ja amerikkalaisen tutkijan kirjoituksista koostuva antologia jakautuu neljään osaan: I Texts, Hypertexts and Narratology, II Semiotic and Philocophical Approaches, III Aspects of Media and Technology Criticism, IV Media Cultural Developments.^[10]