Filosofia

Wikipedia

Filosofia
Filosofi · Filosofeja
Koulukuntia ja oppeja
Filosofian teemasivu
Osa-alueita
Estetiikka · Etiikka · Logiikka · Metafysiikka · Ontologia · Tieteenfilosofia · Tietoteoria · Yhteiskuntafilosofia
Erityistieteiden ja tutkimusalojen filosofioita
Biologian · Fysiikan · Historian · Kemian · Kielen · Matematiikan · Mielen · Oikeuden · Politiikan · Taiteen · Tietojenkäsittelytieteen · Uskonnon · Yhteiskuntatieteiden
Historia
Länsimainen filosofia Itämainen filosofia

Filosofia (kreik. φιλοσοφία) on noin 600-400 eaa. välisenä aikana antiikin Kreikassa syntynyt ajatteluperinne ja oppiala, joka pyrkii tutkimaan todellisuuden perimmäistä olemusta, tiedon yleisiä ehtoja, kauneuden ja arvojen olemassaoloa, hyvän yhteiskunnan ehtoja, ihmisenä olemisen luonnetta sekä näihin kytkeytyviä yleisiä teemoja. Sana 'filosofia' on lähtöisin kreikan kielen sanoista filia ja sofia, joista ensimmäinen merkitsee rakastamista tai ystävyyttä ja jälkimmäinen viisautta. Filosofia ei siis tavoittele mitä tahansa tietoa vaan viisautta, yleistä ymmärrystä elämän ja todellisuuden syvimmistä periaatteista.

Filosofian harjoittajaa kutsutaan filosofiksi.

Sisällysluettelo 1 Yleisesti filosofiasta 1.1 Käsitteellinen ajattelu filosofiassa 2 Filosofia ja tieteet 2.1 Filosofia akateemisena oppiaineena ja tieteenä 3 Filosofian jaottelua 3.1 Filosofian osa-alueet 3.2 Teoreettinen ja käytännöllinen filosofia 4 Filosofian historiaa 4.1 Antiikin filosofia 4.2 Keskiajan filosofia 4.3 Uuden ajan filosofia 4.4 Nykyfilosofia 4.5 Itämainen filosofia 5 Katso myös 6 Lainauksia 7 Kirjallisuutta 7.1 Suomeksi 7.2 Englanniksi 7.2.1 Johdatusteoksia 7.2.2 Johdatuksia aiheen mukaan 7.2.3 Lähdeteoksia 7.2.4 Bibliografioita 8 Lähteet 9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Yleisesti filosofiasta

Pääartikkeli: Filosofiakäsitykset

Filosofia-sanan alkuperä on kreikassa ja tarkoittaa viisauden rakastamista tai ystävyyttä.

Filosofia on toimintaa, jonka tavoitteena on saavuttaa totuus eli toisin sanoen saada selville miten asiat ovat. Tästä eroavia näkemyksiä ovat esittäneet muun muassa Karl Marx ja Ludwig Wittgenstein, joiden mukaan filosofia oli ennen muuta tietynlaista toimintaa (Marxille yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttamista, Wittgensteinille käsitteellisten ongelmien purkamista).

Filosofisiin ongelmiin voidaan nähdä ainakin kaksi perussyytä:

1. Elävät olennot saavat tietonsa ulkoisesta todellisuudesta hermosignaalien kautta. Miten todellisuuskäsityksen rakentaminen tapahtuu ja kuinka hyvin tulos vastaa ulkoista todellisuutta? Mitä on tietoisuus?
2. Mikä on ihmisen luoman kielen ja tietoisuuden, tai kielen ja todellisuuden välinen suhde?

[muokkaa] Käsitteellinen ajattelu filosofiassa

Filosofisella käsitteellä tarkoitetaan sanallista avainta ajatuskokonaisuuteen tai todellisuuteen. Tyypillisesti filosofinen käsite on rajoiltaan epämääräinen ja venyttää ajattelua äärirajoille - se on tuskin koskaan yksikäsitteinen nimike jollekin täsmällisesti rajattavalle ilmiölle. Lähtökohtaisesti filosofiassa asiaa ei ole ymmärretty kun se on jollakin yhdellä tapaa ymmärretty. Käsitteellisellä ajattelulla pyritään asian valottamista prosessimaisena tapahtumana, jossa asiaan palataan uudelleen ja uudelleen eri sanoin.

Länsimainen filosofinen ajattelu suosii käsitteellisyyttä ja kehittelevyyttä, eikä lyhytsanaista aforistiikkaa.

[muokkaa] Filosofia ja tieteet

Filosofinen tutkimus suuntautuu todellisuuden yleiseen perustaan, kysymyksiin kuten "onko todellisuus perimmältään henkeä, ainetta vai kieltä?", "Mitä tarkoitetaan arvoilla?", "Mihin yhteiskunnallinen vallanjako perustuu?", "Miten voi saavuttaa varmaa tietoa?". Tämä erottaa sen erityistieteistä, jotka tutkivat rajattuja tutkimuskohteita, esimerkiksi fysikaalisia ilmiöitä (fysiikka), historiallisia tapahtumia ja niiden vaikutuksia (historia), ihmiskehon toimintaa (lääketiede), ihmisyhteisöjen toimintaa (sosiologia) tai kirjoitetun tekstin kerrontatapoja (kirjallisuustiede).

Filosofian menetelmät voivat olla luonteeltaan hyvin vaihtelevia. Filosofit pyrkivät usein analyysissään luonnontieteitä vastaavaan tarkkaan argumentointiin, mutta toisaalta on olemassa myös "julistavaa filosofiaa", jonka luonne on varsin erilainen. Yleisesti voidaan kuitenkin hahmotella, että filosofian keskeisiin metodeihin kuuluu tavallisesti täsmällinen käsitteiden käyttö, käsitteiden analyysi, kriittisyys aiemmin opittua kohtaan, itsestäänselvyyksien kyseenalaistaminen ja systemaattinen tutkiskelu. 1600-luvulle saakka kaikkea luontoon, ihmiseen tai yhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta kutsuttiin filosofiaksi, ja vasta myöhemmin tietyt tutkimusalueet ovat erkaantuneet omiksi erityistieteikseen, esimerkiksi luonnontieteiksi, psykologiaksi ja sosiologiaksi. Erityistieteille on kehittynyt kullekin oma tutkimuskohteensa, tutkimusmenetelmänsä ja joukko tieteenalan perustana pidettäviä olettamuksia eli paradigma.

Filosofian perusolettamuksien joukko on pienempi kuin erillistieteissä, joten se on alttiimpi muutokselle ja eri aikakausina ja eri filosofioissa esiintyy toisistaan poikkeavia käsityksiä siitä, mitä filosofia on ja mikä on sen suhde yhteiskuntaan, erityistieteisiin, uskontoon tai arvoihin. Filosofian identiteetin määrittelemisen tekee vaikeaksi juuri perusolettamuksien vähyys, sillä filosofit kiistelevät myös näistä perusolettamuksista, kuten siitä, mikä on filosofian tutkimusala ja tutkimusmenetelmät. Filosofiaa on pidetty muiden tieteiden perustana siksi, että se tutkii yleisiä tiedon hankkimisen ja tieteen ehtoja. Tästä syystä filosofisin argumentein voi kritisoida eri tieteenalojen, myös luonnontieteiden, lähtökohtia ja väittämiä. Toisaalta esimerkiksi positivistit näkivät filosofian vain luonnontieteellisen tutkimuksen apulaisena ja halusivat rajata metafysiikkaan tai arvoihin liittyvät kysymykset filosofian ulkopuolelle, teologian ja psykologian tutkimuskohteiksi. Filosofian tehtävänä voidaan myös nähdä synteesin luominen erillistieteiden tutkimustuloksista.

Filosofian tekemisen ja filosofisen kirjoittamisen tapoja on useita. Esimerkiksi Platonin tapana oli kirjoittaa vuoropuheluja (dialogeja), jotka kuvasivat filosofi Sokrateen oppilaidensa kanssa käymiä filosofisia keskusteluja. Usein käytetty tapa on Aristoteleen kehittämä systemaattisen tutkielman tyyli, johon kuuluu ilmiöiden ja niihin liittyvien käsitteiden systemaattinen kuvaaminen ja jaottelu alakäsitteisiin. Jotkut filosofit, esimerkiksi Ludwig Wittgenstein varhaisfilosofiassaan, ovat käyttäneet matematiikasta lainattua menetelmää, jossa systemaattisesti esitetään väitelauseita ja niistä johdettuja lauseita. Fenomenologisessa filosofiassa pyritään kuvaamaan ilmiöitä niin kuin ne meille ilmenevät, jolloin kaunokirjallisempi tai runollisempi ilmaus on tarpeen. Useille kirjoittamisen tavoille on kuitenkin yhteistä, ettei niissä esitetä yhtä lopputulosta luonnontieteellisen tutkimuksen tapaan, vaan tarkoituksena on lisätä ymmärrystä ilmiöistä, käsitteistä ja niiden suhteista.

[muokkaa] Filosofia akateemisena oppiaineena ja tieteenä

Filosofia voidaan myös nähdä itse tieteenalana siinä mielessä, että se on järjestäytynyt yliopistoihin samoin kuin muutkin oppialat, filosofista tutkimusta tehdään samanlaisella rahoituksella kuin muutakin tutkimusta ja sitä opetetaan yliopistoissa pääaineena.

Akateemisista oppiaineista filosofia on ensimmäinen sekä Suomessa että muissa maissa. Turun Akatemiaa perustettaessa vuonna 1640 sen opettajakuntaan nimitettiin oikeustieteen, lääketieteen ja kolmen teologian professorin lisäksi kuusi filosofisen tiedekunnan professoria. Näiden edustamat alat olivat moraali ja historia (käytännöllinen filosofia), logiikka ja runous (teoreettinen filosofia), kreikka ja heprea, kaunopuheisuus, matematiikka ja fysiikka.

2000-luvun filosofialla on Suomessa ja muuallakin kaikki tieteen ulkoiset tunnusmerkit: vakiintunut asema akateemisena oppiaineena, omat julkaisusarjat, tieteelliset seurat, kongressit ja kansainvälisen yhteistyön organisaatiot. Tässä suhteessa filosofit ovat tiedeyhteisö siinä kuin muutkin tutkijat. Filosofian omalaatuisuus paljastuu katsottaessa sen tutkimuskohteita ja -menetelmiä.^[1] Filosofia on myös suomalaisen lukion pakollinen oppiaine.

[muokkaa] Filosofian jaottelua

[muokkaa] Filosofian osa-alueet

Filosofian keskeisiin osa-alueisiin kuuluvat:

• Tietoteoria tutkii mitä tieto on, mitä voimme tietää ja miten saamme uutta tietoa.

• Metafysiikka on se filosofian osa-alue, joka ulottuu fysiikan ja empiiristen havaintojen ulkopuolelle. Suurimman osan ontologisista teorioista voidaan katsoa olevan metafyysisiä. Myös muilla filosofian osa-alueilla on metafysiikkaa.

• Ontologia eli oppi olemassaolosta tutkii todellisuutta (sitä mitä on olemassa) käsitteellisesti. Osittain päällekkäinen metafysiikan kanssa. Epistemologian, metafysiikan ja ontologian kysymykset nivoutuvat useissa tapauksissa toisiinsa, jolloin niitä myös tutkitaan samanaikaisesti.

• Etiikka eli moraalifilosofia tutkii, mitä voidaan sanoa moraalisesta hyväksi tai pahaksi ja miten tulisi elää.

• Tieteenfilosofia on tietoteorian päälle rakentuva filosofian osa-alue, joka pyrkii määrittämään luotettavalle tieteenteolle ja päättelylle pohjan.

• Logiikka on itsenäinen tieteenala ja filosofian osa-alue, joka pyrkii muodostamaan yhtenäisen ja ristiriidattoman aksiomaattisen järjestelmän matematiikan ja muun kuvailun pohjaksi.

• Estetiikka tutkii kauneutta ja sitä, mitä voidaan sanoa kauniiksi ja taiteenfilosofia sitä, mitä taide on.

• Yhteiskuntafilosofia tutkii ihmisten järjestäytymisen myötä syntyneitä rakenteita ja suhteita.

• Poliittinen filosofia tutkii valtion, julkisen moraalin ja pakkovallan käytön oikeutuksia sekä myötäelävien ihmisten oikeuksien ja vapauksien törmäyksiä.

Mitä tahansa inhimillisen toiminnan aluetta voidaan tutkia filosofisesti. On olemassa esimerkiksi erityistieteiden filosofioita (fysiikan filosofia, biologian filosofia, matematiikan filosofia), kielifilosofia, mielenfilosofia, uskonnonfilosofia, historianfilosofia, oikeusfilosofia, tietoyhteiskuntafilosofia ja sukupuolen filosofia.

[muokkaa] Teoreettinen ja käytännöllinen filosofia

Pääartikkeli: Teoreettinen ja käytännöllinen filosofia

Aristoteles jakoi filosofian käytännölliseen ja teoreettiseen filosofiaan. Käytännöllinen filosofia käsittelee sitä miten tulisi toimia tiettyjen päämäärien saavuttamiseksi ja teoreettisen filosofian tehtävänä on kuvailla maailmaa. Joissain yliopistoissa (kuten Helsingissä) filosofian opiskelu jaetaan edelleen teoreettiseen ja käytännölliseen filosofiaan. Teoreettisen filosofian alaan luetaan logiikka, metafysiikka, epistemologia, kielen filosofia sekä tieteenfilosofia, käytännölliseen filosofiaan etiikka, yhteiskuntafilosofia ja yhteiskuntatieteiden tieteenfilosofia. Jako on sinänsä mielivaltainen, sillä käytännöllinen filosofia ei ole yhtään sen käytännöllisempää kuin teoreettinenkaan. Metodologia on pitkälti sama, joten ainoaksi rajaavaksi tekijäksi jää aihepiirit. Tämäkään raja ei ole tiukka, ja monia asioita voidaan tutkia yhtä lailla teoreettisen kuin käytännöllisen filosofian piirissä. Useimmissa yliopistoissa tällaista filosofian kahtiajakoa ei tehdä.

[muokkaa] Filosofian historiaa

Pääartikkeli: Länsimaisen filosofian historia

[muokkaa] Antiikin filosofia

Pääartikkeli: Antiikin filosofia

Länsimainen filosofia syntyi antiikin Kreikassa. Tiettävästi ensimmäisenä sanoja "filosofia" ja "filosofi" käytti Pythagoras. Sokrates ja hänen oppilaansa vakiinnuttivat termien käytön niiden nykyisessä merkityksessä. Sokrateen lisäksi tärkeimpinä antiikin filosofeina pidetään hänen oppilastaan Platonia ja Platonin oppilasta Aristotelesta. Kuitenkin jo moni ennen Sokratesta elänyt henkilö vastasi tavalla tai toisella filosofin kuvausta. Näitä henkilöitä kutsutaan esisokraatikoiksi. Filosofian historian sadan ensimmäisen vuoden aikana Ateena muodostui filosofian keskukseksi, ja sen moniin filosofikouluihin tuli oppilaita jopa Roomasta saakka. Koulut lakkautettiin antiikin ajan lopulla uskonnolle vaarallisina.

Filosofian syntyyn vaikutti kreikkalaisten vaurastuminen kaupankäynnin ja valloitusten myötä, jolloin jäi aikaa miettiä asioita, joista ei välttämättä ollut välitöntä käytännön hyötyä. Tietoa hankittiin sen itseisarvon vuoksi. Etua oli myös demokraattisesta valtiomuodosta ja uskonnollisesta vapaamielisyydestä. Tällöin oli mahdollista miettiä vapaasti elämän peruskysymyksiä, ja tahtonsa läpi saamiseen tarvittiin perusteluja — enää ei riittänyt syntyperään, yhteiskunnalliseen asemaan tai fyysiseen voimaan vetoaminen.

Antiikin kreikan kultakauden ja helleenisen ajan filosofisia suuntauksia olivat muun muassa Platonin akatemialaisuus, peripateettisuus, kyynisyys, stoalaisuus, epikurolaisuus ja skeptisyys. Siirryttäessä roomalaiselle kaudelle tärkeimmiksi muodostuivat stoalaiset, epikurolaiset ja uusplatonistiset koulukunnat. Esimerkiksi keisari Marcus Aurelius oli myös stoalainen filosofi.

[muokkaa] Keskiajan filosofia

Pääartikkeli: Keskiajan filosofia

Keskiajan filosofia oli pääasiassa uskonnollispainotteista. Keskiaikaisissa yliopistoissa harjoitettiin ennen kaikkea teologiaa, ja filosofia oli alistettu teologian aputieteeksi. Yksi vallitsevista keskiaikaisista filosofisista suuntauksista oli skolastiikka, jossa Raamatun opetuksia ja antiikista perittyä filosofiaa pyrittiin sovittamaan yhteen.

Keskiajan tärkeimpiä filosofeja olivat muun muassa Augustinus, Anselm Canterburylainen, Tuomas Akvinolainen, Duns Scotus ja Wilhelm Ockhamilainen. Aluksi keskiaikaiset filosofit yrittivät tukea Raamattua platonismilla (kuten Augustinus), mutta epäonnistumisten jälkeen monet (kuten Tuomas Akvinolainen) päätyivät aristotelismiin.

Vastaavasti islamilaisessa maailmassa oppineet pyrkivät yhdistämään Koraanin opetuksia aristotelismiin. Tällaista islamilaista skolastiikkaa edustivat muun muassa Averroës ja Avicenna. Juutalaista skolastiikka edusti muun muassa Maimonides. Näillä töillä oli merkittävä vaikutus myös länsieurooppalaiseen ajatteluun.

[muokkaa] Uuden ajan filosofia

Pääartikkeli: Renessanssifilosofia, 1600-, 1700- ja 1800-luvun filosofia

Uuden ajan alkaessa ajattelijat halusivat yleisesti vapautua uskonopin ja muiden auktoriteettien vallanalaisuudesta. Sen sijaan alettiin vaatia kokemusperäistä luonnontutkimusta tiedon perustukseksi. Francis Bacon ja René Descartes aloittivat huomattavimmat oppisuunnat, empirismin ja rationalismin. Empirismiä kehittivät etenkin Englannissa John Locke, George Berkeley ja David Hume. 1700-luvulla se siirtyi myös Ranskaan ja kehittyi siellä sensualismiksi ja materialismiksi. Euroopan mannermaalla rationalistiset ajattelijat rakensivat 1600-luvulla tärkeimmät metafyysilliset maailmankatsomukset. Descartesin mukaan nimetyn kartesiolaisuuden lisäksi tällaista ajattelua edustivat muun muassa Baruch Spinoza ja Gottfried Leibniz. Thomas Hobbes oli merkittävä poliittisen filosofian kehittäjä.

Uuden käänteen filosofiassa sai aikaan Immanuel Kant, jonka mielestä olevainen itsessään (Ding an sich) jää tuntemattomaksi, ja kaikki tietopuolinen tutkimuksemme koskee vain olioita sellaisina, kuin ne meille näyttäytyvät. Kantin jälkeen saksalainen spekulatiivinen filosofia, ns. saksalainen idealismi, ajatteli voivansa palata rohkeisiin filosofisiin mietiskelyihin, joissa filosofi yrittää osoittaa "hengen olemukseen" syventymällä, miten maailma on johtunut alkuhengestä. Tällaista filosofiaa edustivat erityisesti J. G. Fichte, F. W. J. Schelling ja G. W. F. Hegel.

Sittemmin monet filosofit ovat keskittyneet ennen kaikkea tietoteoreettisiin ja tieteenfilosofisiin kysymyksiin. Yleiseksi mielipiteeksi muodostui se, että meidän on luovuttava metafyysisistä yrityksistä tutkia olevaisen "olemusta" ja "alkuperusteita", ja sen sijaan rajoituttava vain määräämään ilmiöiden säännönmukaisuuksia. Tällaista näkemystä edustivat muun muassa Auguste Comten kehittämä positivismi ja uuskantilaisuus.

Karl Marx kehitti omanlaisensa yhteiskuntafilosofian ja sosiaaliteorian. Søren Kierkegaard loi pohjaa eksistentialismille, Friedrich Nietzsche puolestaan edusti nihilismiä. Englantilaista jyrkkää empirismiä edusti J. S. Mill. Myös naturalistiset suunnat, kuten materialismi (Ludwig Büchner ym.) ja naturalistinen kehitysfilosofia (Herbert Spencer ja Ernst Haeckel), saivat kannatusta, mikä johti myös pessimismiin (Arthur Schopenhauer ja Eduard von Hartmann).

[muokkaa] Nykyfilosofia

Pääartikkeli: 1900-luvun ja nykyfilosofia

Metafilosofiset näkemykset ovat kautta aikain jakaantuneet positivistisiin ja tulkitseviin koulukuntiin. Jako toteutuu jossain määrin nykyfilosofiassakin, jossa ensin mainittua on edustanut loogisuutta korostava analyyttinen filosofia ja jälkimmäistä elämänfilosofisempi mannermainen filosofia, joka perustuu nykyään lähinnä hermeneutiikkaan ja fenomenologiaan. Aiemmasta tiukemmasta jakolinjasta analyyttisen ja mannermaisen filosofian välillä, joka vaikuttaa ennen kaikkea akateemisessa filosofiassa, on kuitenkin nykyisin pyritty usein eroon. Muun muassa mielenfilosofia tutkii tietoisuutta ja sen sisältöjä piittaamatta juurikaan koulukuntarajoista.

1900-luvun ja myöhemmän filosofian koulukunnat voidaan jaotella seuraavasti:

• Analyyttinen filosofia - Looginen empirismi - Positivismi - Pragmatismi
• Mannermainen filosofia - Hermeneutiikka - Fenomenologia - Eksistentialismi - Jälkistrukturalismi - Postmodernismi
• Marxilainen filosofia - Frankfurtin koulukunta - Radikaalifeminismi
• Tomismi - Uustomismi

1900-luvun merkittävimpiä filosofeja ovat olleet analyyttisen perinteen Ludwig Wittgenstein ja mannermaisen perinteen Martin Heidegger. Suomalaisista filosofeista merkittävimpiin kuuluvat mm. Eino Kaila, Georg Henrik von Wright ja Jaakko Hintikka. Suurelle yleisölle tunnetumpia ovat ehkä kirjailija, eksistentialistifilosofi Jean-Paul Sartre, ja suomalaisista Esa Saarinen ja Pekka Himanen.

[muokkaa] Itämainen filosofia

Pääartikkeli: Itämainen filosofia

Länsimaista filosofiaa muistuttavaa filosofista ajattelua on esiintynyt Intiassa ja Kiinassa jo vuosituhansia sitten lähes ilman mitään yhteyksiä eurooppalaisen filosofian historian kanssa. Varsinaisesti itämaiseksi filosofiaksi on tapana kutsua itsenäistä järjenkäyttöä korostavia ja mystisen ilmoituksen hylkääviä ajattelusuuntauksia. Länsimaiset itämaisen ajattelun kommentoijat eivät kuitenkaan ole aina tehneet selvää eroa itämaisten uskontojen ja varsinaisen itämaisen filosofian välille. Osasyynä tähän on se, että länsimaiden tapaan myös Aasiassa useat tärkeimmistä filosofisista ajattelijoista ovat yhdistäneet opetuksiinsa uskonnollista ainetta eivätkä ole nähneet filosofian ja uskonnon erottelemista olennaisena. Länsimaissa itämainen filosofia on vaikuttanut lähinnä elämänfilosofiaan.

Vaikka intialaisten katsanto- ja ajatustapa eroaa eurooppalaisten ajatustottumuksista, niin heidän filosofiassaan on muodostunut pääasiassa samat suuret maailmanselityksen perushypoteesit kuin länsimaissakin. Intialaista filosofiaa voidaan myös parhaiten verrata länsimaiseen filosofiaan. Esimerkiksi muinainen hindulainen Nyaya-koulukunta tutki logiikkaa nykyaikaista analyyttista filosofiaa muistuttavalla tavalla. Vastaavasti Carvakan koulukunta oli avoimesti ateistinen ja empiristinen. Intialainen filosofia painotti kuitenkin kokonaisten koulukuntien ja muinaisten kirjoitusten opetuksia yksittäisten filosofien sijaan.

Tärkeimpiin itämaisiin filosofeihin kuuluvat Kapila, Yajnavalkya, Siddhartha Gautama, Akshapada Gotama, Nagarjuna, Kungfutse, Laotse (Lao Zi), Chuang Tzu (Zhuang Zi), Mengzi, Xun Zi, Zhu Xi, Wang Yangming, Dharmakirti, Sankara, Ramanuja, Narayana Guru, Vivekananda, Aurobindo ja Sarvepalli Radhakrishnan.

[muokkaa] Katso myös

• Elämän tarkoitus
• Luettelo filosofeista
• Luettelo filosofisista koulukunnista ja opeista
• Luettelo suomenkielisistä filosofian oppikirjoista
• Luettelo suomenkielisistä filosofian klassikkoteoksista
• Suomalainen filosofia

[muokkaa] Lainauksia

"Älköön kukaan nuorena aikailko filosofian aloittamista, älköönkä kukaan vanhana väsykö sen harjoittamiseen. Koskaan ei ole liian varhainen eikä liian myöhäinen hetki etsiä terveyttä sielulleen."^[2]

- Epikuros: Kirje Menoikeukselle

”Filosofia on ajatustyö, johon ryhdytään tarkoituksessa yhdistää jokapäiväisen elämän kokemukset ja tieteellisen tutkimuksen tulokset yhtenäiseksi ja ristiriidattomaksi maailmankatsomukseksi, joka on omansa tyydyttämään ymmärryksen tarpeet ja järjen vaatimukset.”^[3]

- Wilhelm Jerusalem: Filosofian alkeet

[muokkaa] Kirjallisuutta

[muokkaa] Suomeksi

Pääartikkeli: Luettelo suomenkielisistä filosofian oppikirjoista ja yleisteoksista

Suomeksi on saatavilla useita filosofian yleisesityksiä, jotka eivät vaadi edeltäviä tietoja. Aloittelijalle sopii esimerkiksi Odysseia-sarja (Edita), joka on tarkoitettu lukion filosofian opiskeluun.

Yleistajuisia esityksiä filosofian historiasta ovat muun muassa artikkelikokoelma Filosofian historian kehityslinjoja (1998), Svante Nordinin Filosofian historia: Länsimaisen järjen seikkailut Thaleesta postmodernismiin (1999) sekä Esa Saarisen Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin (1998). Artikkelikokoelma Nykyajan filosofia (2002) tarjoaa yleiskatsauksen 1900-luvun filosofisiin suuntauksin.

Tiiviitä, yleistajuisia perusesityksiä filosofian osa-alueista ovat Pentti Määttäsen Filosofia: johdatus peruskysymyksiin (1995) ja Seppo Sajaman Arkipäivän filosofiaa (1995). Artikkelikokoelma Filosofia: Käsitteellisen ajattelun perusteita on edellisiä tiiviimpi johdatus varsinaisen akateemisen filosofian käsittelemiin kysymyksiin.

Muita yleisiä johdatusteoksia ovat esimerkiksi Leila Haaparannan ja Ilkka Niiniluodon yleisteos Johdatus tieteelliseen ajatteluun (1986) ja Ilkka Niiniluodon Johdatus tieteenfilosofiaan (1980).

Etiikan johdantoteoksia ovat muiden muassa Matti Häyryn Hyvä elämä ja oikea käytös: Historiallinen johdatus moraalifilosofiaan (2002), Ihannevaltio: Historiallinen johdatus yhteiskuntafilosofiaan (2000) ja Timo Airaksisen Moraalifilosofia (1992).

[muokkaa] Englanniksi

[muokkaa] Johdatusteoksia

• Blumenau, Ralph. Philosophy and Living. ISBN 0-907845-33-9
• Craig, Edward. Philosophy: A Very Short Introduction. ISBN 0-19-285421-6
• Harrison-Barbet, Anthony. Mastering Philosophy. ISBN 0-333-69343-4
• Higgins, Kathleen M. and Solomon, Robert C. A Short History of Philosophy. ISBN 0-19-510196-0
• Russell, Bertrand. The Problems of Philosophy. ISBN 0-19-511552-X (myös suomennettu)
• Sober, E. (2001). Core Questions in Philosophy: A Text with Readings. Upper Saddle River, Prentice Hall. ISBN 0-13-189869-8
• Solomon, Robert C. Big Questions: A Short Introduction to Philosophy. ISBN 0-534-16708-X
• Warburton, Nigel. Philosophy: The Basics. ISBN 0-415-14694-1
• What Philosophy Is.
• Philosophy Now.
• The Philosophy Manuscripts.
• Syllabus for General Philosophy I, an introductory philosophy course currently offered by the Academe of Philosophical Studies at the University of No Where. Check back often for lectures, essays, articles, and other updates.

[muokkaa] Johdatuksia aiheen mukaan

• Nagel, Thomas. What Does It All Mean? A Very Short Introduction to Philosophy. ISBN 0-19-505292-7
• Scruton, Roger. A Short History of Modern Philosophy. ISBN 0-415-26763-3
• Smart, Ninian. World Philosophies. ISBN 0-415-22852-2
• Tarnas, Richard. The Passion of the Western Mind: Understanding the Ideas That Have Shaped Our World View. ISBN 0-345-36809-6
• The Branches of Philosophy
• A Glossary of Terms

[muokkaa] Lähdeteoksia

• The Oxford Companion to Philosophy edited by Ted Honderich
• The Cambridge Dictionary of Philosophy by Robert Audi
• The Routledge Encyclopedia of Philosophy (10 vols.) edited by Edward Craig, Luciano Floridi (also available online by subscription); or
• The Concise Routledge Encyclopedia of Philosophy edited by Edward Craig (an abridgement)
• Encyclopedia of Philosophy (8 vols.) edited by Paul Edwards; in 1996, a ninth supplemental volume appeared which updated the classic 1967 encyclopedia.
• Routledge History of Philosophy (10 vols.) edited by John Marenbon
• History of Philosophy (9 vols.) by Frederick Copleston
• A History of Western Philosophy (5 vols.) by W. T. Jones
• A Concise Dictionary of Indian Philosophy: Sanskrit Terms Defined in English by John A. Grimes
• Angeles, P. A., Ed. (1992). The Harper Collins Dictionary of Philosophy. New York, Harper Perennial.
• Ayer, A. J. et al. Ed. (1994) A Dictionary of Philosophical Quotations. Blackwell Reference Oxford. Oxford, Basil Blackwell Ltd.
• Blackburn, S., Ed. (1996)The Oxford Dictionary of Philosophy. Oxford, Oxford University Press.
• Bunnin, N. et. al.,Ed.(1996) The Blackwell Companion to Philosophy. Blackwell Companions to Philosophy. Oxford, Blackwell Publishers Ltd.
• Mauter, T., Ed. The Penguin Dictionary of Philosophy. London, Penguin Books.
• Popkin, R. H. (1999). The Columbia History of Western Philosophy. New York, Columbia University Press.
• Runes, D., ED. (1942). The Dictionary of Philosophy. New York, The Philosophical Library, Inc.
• An historical time line.

[muokkaa] Bibliografioita

• American Philosophical Association
• Epistemology Research Guide
• Stanford Encyclopedia of Philosophy - Annotated Bibliography on Analysis
• Contemporary Philosophy of Mind: An Annotated Bibliography
• London Philosophy Study Guide

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Niiniluoto, Ilkka (1984): Tiede, filosofia ja maailmankatsomus: filosofisia esseitä tiedosta ja sen arvosta''. Otava, Helsinki. ISBN 9511080164.
2. ↑ Diogenes Laertios (2003): Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 403 (X.122). Suomennos ja selitykset Marke Ahonen. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa. ISBN 952-5418-07-3.
3. ↑ Jerusalem, Wilhelm (1926): Filosofian alkeet, s. 5. Suomennos J. Hollo. Porvoo: WSOY.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Ensyklopedioita: (englanniksi)

• Meta-Encyclopedia of Philosophy
  • Catholic Encyclopedia
  • Dictionary of Philosophy (Dagobert D. Runes, 1942)
  • Dictionary of Philosophical Terms and Names
  • The Internet Encyclopedia of Philosophy}
  • Stanford Encyclopedia of Philosophy

Linkkikokoelmia:

• Filosofiaa internetissä — Petri Ylikosken filosofialinkit
• Filosofialinkkejä — Filosofinen aikakauslehti niin&näin

Muuta:

• Suomalaisen filosofian kronikka — Filosofinen aikakauslehti niin&näin
• DOAJ: Philosophy — Filosofian Open Access -aikakausjulkaisut (englanniksi)
• Feto ry. — Filosofian ja elämänkatsomustiedon opettajat Feto ry
• YLE Elävä arkisto: Filosofian klassikoita