Sampo (1892)
Wikipedia
Jäänmurtaja Sampo oli järjestyksessä toinen Suomen valtion jäänmurtaja. Sen rakensi tunnettu ja tunnustettu englantilainen telakka Armstrong, Whitworth & company Newcastlessa vuonna 1897.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Tekniset tiedot
Alus oli 2050 tonnin uppoamainen, 61,6 metriä pitkä, 13,1 metriä leveä ja syväykseltään 5,6 metriä. Koneisto oli hiilipolttoinen höyrykoneisto, teholtaan 3000 hevosvoimaa. Alus oli Euroopan ensimmäinen lajissaan, jossa oli keulapotkuri; se helpotti jäissä kulkua olennaisesti. Miehistöä aluksella oli 43 henkeä.
Tärkeä uudistus oli se, että alukseen oli asennettu kokonaan uudentyyppiset potkurit. Menetelmän käyttöön otto oli tarpeen sanelema: ensimmäinen jäänmurtajamme, 1890 valmistunut Murtaja, särki ensimmäisinä talvinaan monet kerrat potkurinsa jäissä, ja koska se oli tuolloin ainoa lajissaan, potkurinvaihto oli tehtävä vahinkopaikalla merellä, keskellä jääkenttää.
Alkuperäinen menetelmä oli rankka ja vaarallinen, vaikka jo alun alkaenkin potkurin lavat olivat erillisiä, pultein keskiöön kiinnitettyjä, jotka saattoi vaihtaa merellä. Alun perin vaihto tehtiin seuraavasti: aluksen hiilet lastattiin keulakannelle tehtyyn aitaukseen ja peräpuolta kevennettiin niin paljon, että potkuriakseli nousi vedestä. Sitten sen taakse rakennettiin raskas työlava, jolta käsin potkurinlavat vaihdettiin. Uuden asennuksen ollessa tiukasti paikallaan, lava purettiin ja hitaasti siirrettiin aluksen painotus taas oikein.
Työssä käytettiin jo alun alkaenkin sukelluspukua vaihtoa tekevän kirvesmiehen suojana, tosin alkuaikoina ilman kypärää. Jos oli onnea ja havereilta vältyttiin, vaihtotyöstä selvittiin runsaassa parissa vuorokaudessa.
[muokkaa] Sukeltajia miehistöön
Eipä siis mikään ihme, että jo varsin pian alukseen asennettiin tuolloin vielä Hietalahdessa toimineen Polyteknillisen instituutin, myöhemmän Teknillisen Korkeakoulun, kehittämä uudentyyppinen teräspotkuri, jonka lavat saattoi vaihtaa veden alla. Vaihtotyötä varten alus sai miehistöönsä kaksi kypäräsukeltajaa, jotka toimivat sukellustehtävien väliaikoina aluksen kirvesmiehinä. Tästä johtuen jäänmurtajien kirvesmiehet osallistuivat myös vahteihin, kun yleensä he ovat päivämiehiä.
Potkurivaurion sattuessa sukeltaja laskeutui veteen nostopuomin nokassa roikkuvalla työlavalla, irrotti rikkinäisen potkurinlavan kiinnityspultit ja asensi uuden lavan tilalle. Rikki menneet lavat korjattiin talteen, koska ne menivät Polyteknillisen Instituutin tutkittaviksi.
Menetelmä oli radikaalin uusi - mutta se toimi: vaihtotyö vei vain kuutisen tuntia, mikä oli erittäin vähän, kun muistaa, että vanha potkurinvaihto trimmiä muuttamalla saattoi viedä kolmekin vuorokautta. Lisäksi vanha menetelmä oli riskialtis ja kallis, joten uudentyyppinen vaihdettavalapainen teräspotkuri, kalliimmasta hankintahinnastaan huolimatta, säästi itsensä jo muutamalla vaihtokerralla - ja noita lavanvaihtoja sattui talvien mittaan varsin monta, erityisesti ennen kuin Polyteknillinen Instituutti onnistui optimoimaan vaihtolapojen materaalin ja mallin sellaiseksi, että ne kestivät riittävän hyvin jäiden ruhjonnassa. Sampoon suomalaiset vaihtolapapotkurit tulivat jo rakennettaessa.
Tästä eteenpäin jokaisen jäänmurtajan miehistöön kuului kypäräsukeltajia. Heidän tehtäviinsä kuului lisäksi omien tai avustettavien alusten jäiden tai pohjakosketuksien aiheuttamien vaurioiden tutkiminen ja tarvittaessa korjaus. Myös meripelastustehtävissä he avustivat runsaasti.
Sampo osoittautui niin hyväksi alukseksi että sen tyypistä tulikin hallitseva vuosikymmenien ajaksi.
[muokkaa] Isännän vaihto
Kun Suomi julistautui 6.12.1917 itsenäiseksi, vallankumouksellinen venäläinen matruusikomitea takavarikoi Sammon; Suomen viranomaisten onnistui puhua se vuokralle, mutta ensi tilaisuuden tullen alukselle valvojaksi jätetty äkäinen venäläinen komissaari nakattiin jäälle Gävlen edustalla ja Sampo siirtyi leijonalipun alle. Sampo avusti jääkärien pääjoukon Vaasan Vaskiluodon satamaan 25. helmikuuta 1918 ja huhtikuussa 1918 se avusti saksalaisen apujoukon Suomeen saapumista.
[muokkaa] Haaksirikko Kaijakarin luona
Talvisodan syttyessä 30. marraskuuta 1939 Sampo aseistettiin ja liitettiin laivastoon; palvelu jäi lyhyeksi, sillä alus ajoi Porin ulkopuolella [| Kaijakari]n luona karille, johon se osittain uponneena jäi koko talveksi. Pelastustyö onnistui vasta keväällä.
Jatkosotaan alus otti osaa vain ensimmäisenä kesänä; sitten se tarvittiin jo varsinaiseen työhönsä. Vuonna 1942 ei jäänmurtajia aseistettu, paitsi vakituisesti sukellusveneiden emälaivana toiminut Sisu.
[muokkaa] Uutta tekniikkaa
Vuonna 1950 alukseen asennettiin tuhkanpoistolaitteisto; sitä ei katsottu aiheelliseksi muuttaa öljypoltolle, koska hiiltä kului enimmillään alle 1,5 tonnia tunnissa.
Alus jatkoi palveluaan ahkerasti ja luotettavana kuin aina 1950-luvun loppuun asti.
[muokkaa] Kohtalo koittaa
Vuonna 1961 koitti sitten tämän historiallisen aluksen kohtalon hetki; viimeisenä työnään se hinasi merimiesammattikouluksi määrätyn Suomen Joutsenen Upinniemestä Turkuun jäiden läpi.
Tämän jälkeen Sampo menikin purettavaksi; sen keulapotkurin akseli palvelee edelleen Suomen merenkulkua Utön lähelle sijoitetun tärkeän merimerkin vartena. Ruoriratas pelastettiin Merenkulkuhallituksen toimitaloon ja koristaa siellä erään neuvotteluhuoneen seinää.
Suomalainen Pursi-Seura ry [[1]] osti salonkien kalustuksen ja paneloinnit sijoittaen ne kerhoravintolaansa Helsingin Sirpalesaaressa, missä ne ovat edelleen.
[muokkaa] Lähteet
- Visa Auvinen: Leijonalippu merellä
- Seppo Laurell: Höyrymurtajien aika : historiikki höyrykäyttöisten valtionjäänmurtajien aikakaudesta
