Sotalapset
Wikipedia
Sotalapset ovat lapsia, jotka lähetettiin Suomesta toista maailmansotaa pakoon Pohjoismaihin, lähinnä Ruotsiin. Talvi- ja jatkosodan aikana 1939-1945 Suomesta siirrettiin Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan yhteensä lähes 80 000 lasta. Ruotsiin vietiin tai lähti noin 72 000 lasta, Tanskaan 4 200 ja Norjaan noin sata lasta ja äitiä. Noin 15 500 heistä jäi palaamatta Suomeen.
Talvisodan aikana Ruotsissa oli tunnuslause Finlands sak är vår! Maa tarjosi heti turvapaikkaa Suomen lapsille. Suomi olisi halunnut auttamisen tapahtuvan ensisijaisesti Suomessa, ja kieltäytyi aluksi. Ruotsalaiset hyväntekeväisyyttä harjoittavat rouvat sopivat asiasta Carl Gustaf Emil Mannerheimin kanssa. Ruotsi oli jo aikaisemmin ottanut vastaan sotalapsia, mutta ei koskaan sen suuruista joukkoa, minkä suomalaiset sotalapset muodostivat.
Ensimmäiset sotalapset matkustivat Turusta Tukholmaan 15. joulukuuta 1939 Arcturus-laivalla. Valtaosa lapsista kuljetettiin myöhemmin rautateitse pimennetyin ikkunoin varustetuilla junilla Tornion-Haaparannan raja-aseman kautta. Ensisijaisesti mukaan otettiin kaupunkilaislapsia - kaupungit olivat yleensä myös suurimman pommiuhan kohteita. Talvisodan päätyttyä lapsia palautettiin Suomeen, mutta jatkosodan aikana lapsia vietiin uudelleen Ruotsiin. Palautukset Ruotsista jatkuivat läpi koko 1940-luvun.
Neuvostoliiton sortumisen jälkeen 1990-luvulla käynnistyi toden teolla keskustelu sotalapsista, kuten monista muistakin sodan kysymyksistä. Sotalapset järjestäytyivät ja perustivat ensimmäisen yhdistyksensä Suomessa vuonna 1991 ja Ruotsissa vuotta myöhemmin.
26. huhtikuuta 2005 paljastettiin Haaparannalla kuningas Kaarle XVI Kustaan ja presidentti Tarja Halosen läsnä ollessa sotalasten muistolle omistettu, helsinkiläisen arkkitehti Anna Jäämeri-Ruusuvuoren tekemä sotalapsipatsas.
[muokkaa] Elokuvia
Sotalapset on Erja Dammertin ohjaama suomalainen dokumentti- ja opetuselokuva vuodelta 2003. Pääosissa: Sirkka Artman, Riitta Grundel-Koskinen, Jorma Hauru, Irmeli Heimo, Marja Kinos, Pentti Käppi, Jouko Lehtonen
Äideistä parhain on Klaus Härön ohjaama elokuva vuodelta 2005 ja se pohjautuu Heikki Hietamiehen 1992 julkaistuun samannimiseen kirjaan. Elokuva on ehdolla vuoden parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi.
[muokkaa] Muuta
Toisinaan sanaa sotalapset käytetään myös kuvaamaan lapsia, jotka ovat syntyneet vierasmaalaisen sotilaan ja paikallisen naisen suhteesta. Etenkin Norjassa saksalaissotilaiden ja norjalaisnaisten lapset ovat joutuneet kokemaan kovia.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Krigsbarn.se - suomenkieliset sivut
- Helsingin kaupunginkirjaston informatiivinen kirja- ja filmiluettelo sotalapsiaiheesta
- Silvo Hietanen: Kahden kodin lapsuus - suomalainen sotalapsi. Kansakunta sodassa osa 3. Kuilun yli, sivut 140-157. Helsinki 1992.