Stephan Freigang
Wikipedia
Kesäolympialaiset | ||
Pronssia | 1992 | maraton |
Stephan Freigang (s. 27. syyskuuta 1967, Löbau, Saksin osavaltio) on saksalainen kestävyysjuoksija.
Freigang aloitti juoksu-uransa jo nuorena poikana. 16-vuotiaana hän osallistui 15 kilometrin maantiejuoksukilpailuun. Vuonna 1986 hän sijoittui neljänneksi yleisurheilun nuorten MM-kisojen 10 000 metrin juoksussa ja 20 kilometrin maantiejuoksussa. Hän juoksi ensimmäisen maratoninsa vuonna 1987 aikaan 2.14.34. Vuonna 1989 hän joutui vakavaan moottoripyöräonnettomuuteen, joka vaaransi koko hänen urheilu-uransa. Jo seuraavana vuonna hän kuitenkin juoksi 10 000 metrillä ajan 28.05.
Freigang suunnitteli osallistuvansa Barcelonan olympialaisissa 1992 10 000 metrin juoksuun. Häntä ei kuitenkaan valittu Saksan olympiajoukkueeseen kyseiselle matkalle. Hänen edellisvuonna juoksemansa maratonaika 2.12.00 oikeutti paikkaan olympiajoukkueessa, joten hän päätti osallistua sittenkin maratonille. Olympiamaratonin loppu oli dramaattinen. Freigang tuli stadionalueelle kolmantena, mutta Japanin Takeyuki Nakayama ohitti hänet. Freigang sai kuitenkin kirittyä Nakayaman ohi viime hetkillä. Olympiamitali jäi hänen urheilu-uransa viimeiseksi merkittäväksi saavutukseksi.