1967
Wikipedia
[muokkaa] Tapahtumia
[muokkaa] tammikuu - maaliskuu
- 4. tammikuuta – Englantilainen Donald Campbell sai surmansa yrittäessään rikkoa moottoriveneiden nopeusennätystä Conistonin järvellä.
- 10. tammikuuta – Hollannin prinsessa Margaret ja porvarillista syntyperää oleva Pieter van Vollenhoven vihittiin avioliitton.
- 13. tammikuuta – Etienne Eyademan johtama sotilasvallankaappaus Togossa.
- 14. tammikuuta – New York Timesin mukaan Yhdysvaltain armeija suoritti salaisia biologisen sodankäynnin kokeita.
- 15. tammikuuta – S.B. Leakey ilmoitti löytäneensä ihmisen esi-isän fossileja Keniasta, hän antoi lajille nimen kenyapitchecus africanus.
- 23. tammikuuta – Münchenissä aloitettiin oikeudenkäynti natsisotarikollista Wilhelm Harsteria vastaan. Hän oli syytettynä 82 856 murhasta, mukaan lukien Anne Frankin.
- 26. tammikuuta – Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentti päätti kansallistaa 90% terästeollisuudesta.
- 27. tammikuuta – Tulipalo surmasi kolme Apollo 1 -astronauttia.
- 27. tammikuuta – Yhdysvallat, Neuvostoliitto ja Yhdistynyt kuningaskunta allekirjoittivat Outer Space Treatyn, kieltäen avaruuden käytön sotilaallisiin tarkoituksiin.
- 5. helmikuuta – Kenraali Anastasio Somoza Debaylesta tuli Nicaraguan presidentti.
- 7. helmikuuta – Kiinan hallitus ilmoitti, ettei se enää voi taata neuvostodiplomaattien turvallisuutta lähetystön ulkopuolella.
- 14. helmikuuta – Kreikan kuningas Konstantin pakeni maasta vallankaappauksensa epäonnistuttua.
- 15. helmikuuta – Neuvostoliitto ilmoitti lähettäneensä joukkoja Kiinan rajan lähelle.
- 18. helmikuuta – Kiina lähetti kolme divisioonaa Tiibetiin.
- 24. helmikuuta – Moskova kielsi satelliittivaltioitaan solmimasta diplomaattisuhteita Saksan liittotasavaltaan.
- 1. maaliskuuta – Brasilian poliisi pidätti Franc Paul Stanglin, Treblinkan ja Sobibórin entisen komentajan.
- 12. maaliskuuta – Indonesian valtiokokous otti kaiken vallan Sukarnolta ja nimesi Suharton presidentiksi.
- 13. maaliskuuta – Moise Tšombe, entinen Kongon tasavallan (entinen Belgian Kongo) pääministeri tuomittiin poissa olevana kuolemaan.
- 18. maaliskuuta – Tankkialus Torrey Canyon haaksirikkoutui Englannin lounaisrannikolla, jolloin mereen pääsi 120.000 tonnia öljyä.
- 19. maaliskuuta – Kansanäänestys Ranskan Somalimaassa kannatti yhteyttä Ranskaan.
- 21. maaliskuuta – Sotilasvallankaappaus Sierra Leonessa.
[muokkaa] huhtikuu - kesäkuu
- 7. huhtikuuta – Kuuden päivän sota: Israelin hävittäjät ampuivat alas seitsemän Syyrian MiG-21:ta.
- 15. huhtikuuta – Suuria mielenosoituksia Vietnamin sotaa vastaan New Yorkissa ja San Franciscossa.
- 21. huhtikuuta – George Papadopoulosin sotilasjohto otti vallan Kreikassa.
- 24. huhtikuuta – Kosmonautti Vladimir Komarov lähti Sojuz 1 -lennolle, hän kuoli laskeutumisen aikana.
- 29. huhtikuuta – Fidel Castro ilmoitti, että kaikki aineeton omaisuus kuuluu valtiolle ja että Kuuba aikoo kääntää ja julkaista teknistä kirjallisuutta ilman korvauksia.
- 6. toukokuuta – Tri. Zakir Hussainista tuli Intian ensimmäinen muslimipresidentti.
- 10. toukokuuta – Kreikan sotilashallitus syytti Andreas Papadreouta maanpetoksesta.
- 17. toukokuuta – Kuuden päivän sota: Syyria julisti liikekannallepanon.
- 17. toukokuuta – Presidentti Gamal Abdal Nasser vaati YK:n rauhanturvaajien vetämistä Siinailta.
- 23. toukokuuta – Egypti sulki Tiraninsalmen ja Israelin Eilatin sataman.
- 27. toukokuuta – Tamperelainen 16-vuotias Kristiina Kankaanpää valittiin Chicagossa maailman teiniprinsessaksi.
- 28. toukokuuta – Englantilainen Francis Chichester saapui Plymouthin satamaan purjehdittuaan maapallon ympäri 119 päivässä.
- 30. toukokuuta – Biafra julistautui itsenäiseksi Nigeriasta.
- 5. kesäkuuta – Kuuden päivän sota: Israel hyökkäsi naapureitaan vastaan ja valloitti Länsirannan, Gazan ja Golanin.
- 8. kesäkuuta – Israel hyökkäsi USS Libertyä vastaan surmaten 34 ja haavoittaen 171 amerikkalaista.
- 10. kesäkuuta – Neuvostoliitto katkaisi suhteet Israeliin.
- 10. kesäkuuta – Tanskan Margareeta II:n ja ranskalaisen kreivi Henri de Laborde de Montpezat'n häät.
- 11. kesäkuuta – Rotumellakka Tampassa Floridassa.
- 12. kesäkuuta – Yhdysvaltain korkein oikeus tuomitsi rotujen väliset avioliitot kieltävät lait perustuslain vastaisiksi.
- 12. kesäkuuta – Neuvostoliiton Venera 4 laukaistiin radalleen, siitä tuli ensimmäinen toisen planeetan kaasukehästä tietoja välittänyt luotain.
- 16.–18. kesäkuuta – The Monterey International Pop Music Festival.
- 17. kesäkuuta – Kiinan kansantasavalta räjäytti ensimmäisen vetypomminsa.
- 26. kesäkuuta – Paavi Paavali VI vaati Jerusalemin muuttamista kansainväliseksi vapaakaupungiksi.
- 28. kesäkuuta – Israel julisti liittävänsä Itä-Jerusalemin itseensä.
[muokkaa] heinäkuu - syyskuu
- 3. heinäkuuta – Belgialaisen palkkasoturin Jean Schrammein johtama kapina alkoi Kongon Katangassa.
- 4. heinäkuuta – Yhdistynyt kuningaskunta laillisti homoseksuaalisuuden.
- 6. heinäkuuta – Nigerian joukot hyökkäsivät Biafraan itsenäisyysjulistuksen jälkeen.
- 15. heinäkuuta – Ahveniston moottorirata valmistui.
- 23. heinäkuuta – Pahimpia rotumellakoita Yhdysvalloissa: Detroitissa surmattiin 43 ihmistä, 342 loukkaantui ja 1 400 rakennusta poltettiin.
- 24. heinäkuuta – Ranskan presidentti Charles de Gaulle piti Montrealissa puheen, jossa hän kehotti kohottamaan kolminkertaisen eläköön-huudon vapaalle Quebecille". Ilmaus herätti voimakasta arvostelua Kanadan englanninkielisissä osissa kuin myös Iso-Britanniassa.
- 1. elokuuta – Rotumellakat levisivät Washingtoniin.
- 7. elokuuta – Vietnamin sota: Kiinan kansantasavalta ilmoitti antavansa Pohjois-Vietnamille määrättömän summan apua.
- 7. elokuuta – Yleislakko Israelin itseensä liittämässä Itä-Jerusalemissa.
- 9. elokuuta – Oulun raastuvanoikeus tuomitsi "profeetta" Laila Heinosen sakkoihin kotirauhan häirinnästä.
- 21. elokuuta – Kiina ilmoitti ampuneensa alas ilmatilaansa loukanneet kaksi Yhdysvaltain pommikonetta.
- 3. syyskuuta – Ruotsi vaihtoi oikeanpuoleiseen liikenteeseen.
- 3. syyskuuta – Nguyen Van Thieu valittiin Etelä-Vietnamin presidentiksi.
- 10. syyskuuta – Gibraltarilla vain 44 äänestäjää 12 182:sta kannatti liittoa Espanjan kanssa.
[muokkaa] lokakuu - joulukuu
- 3. lokakuuta – Chuck Yeager lensi X-15-koneella nopeusennätyksen 6,7 machia.
- 8. lokakuuta – Che Guevara ja hänen joukkonsa jäivät kiinni Boliviassa. Guevara teloitettiin seuraavana päivänä.
- 21. lokakuuta – Egyptiin ohjus upotti Israelin hävittäjä Eilatin. 47 merimiestä kuoli. Israel hyökkäsi kostoksi öljynjalostamoihin Suezin kanavan varrella.
- 26. lokakuuta – Šaahi Mohammad Reza Pahlavi kruunattiin Iranissa.
- 27. lokakuuta – Charles de Gaullen veto esti Britannian pääsyn EEC:hen.
- 30. lokakuuta – Brittijoukot ja mielenosoittajat kahinoivat Kiinan ja Hongkongin rajalla.
- 6. marraskuuta – Rhodesian parlamentti sääti ensimmäiset rotuerottelulait.
- 9. marraskuuta – NASAn Saturn V -raketti laukaistiin miehittämättömässä Apollo 4 -kokeessa Cape Kennedysta.
- 19. marraskuuta – Englannin punta devalvoitiin entisestä 2,80 dollarin arvostaan 2,40 dollarin arvoiseksi.
- 30. marraskuuta – Jemenin kansantasavalta itsenäistyi.
- 4. joulukuuta – Antarktiksen Deceptionsaarella purkautui tulivuori kello 18:50.
- 6. joulukuuta – Suomessa vietettiin itsenäisyyden 50-vuotisjuhlia.
- 9. joulukuuta – Nicolae Ceauşescusta tuli Romanian valtioneuvoston puhemies, käytännössä maan diktaattori.
- 11. joulukuuta – Concorde esiteltiinn yleisölle Ranskan Toulousessa.
[muokkaa] Syntyneitä
- 2. tammikuuta – Tia Carrere, yhdysvaltalainen näyttelijätär
- 20. helmikuuta – Kurt Cobain, rock-muusikko ("Nirvana", k. 1994)
- 4. maaliskuuta – Evan Dando, yhdysvaltalainen muusikko
- 13. toukokuuta – Chuck Schuldiner, death metal -muusikko ("Death", k. 2001)
- 19. toukokuuta – Alexia, pop-laulaja
- 29. toukokuuta – Noel Gallagher, rock-muusikko
- 7. kesäkuuta – Dave Navarro, rock-muusikko
- 1. heinäkuuta – Pamela Anderson, näyttelijätär ja malli
- 18. heinäkuuta – Vin Diesel, näyttelijä
- 23. heinäkuuta – Philip Seymour Hoffman, näyttelijä
- 25. heinäkuuta – Matt LeBlanc, näyttelijä ("Frendit")
- 31. heinäkuuta – Minako Honda, japanilainen laulaja (k. 2005)
- 3. elokuuta – Mathieu Kassovitz, ranskalainen näyttelijä
- 22. elokuuta – Layne Staley, Alice In Chains-yhtyeen vokalisti (k. 2002)
- 13. syyskuuta – Michael Johnson, yhdysvaltalainen yleisurheilija
- 14. lokakuuta – Kirsi Piha, suomalainen poliitikko
- 28. lokakuuta – Julia Roberts, näyttelijä
- 16. marraskuuta – Lisa Bonet, näyttelijä ("The Cosby Show")
- 22. marraskuuta – Boris Becker, saksalainen tennistähti
- 22. marraskuuta – Mark Ruffalo, näyttelijä
- 28. marraskuuta – Anna Nicole Smith, malli (k. 2007)
- 5. joulukuuta – Frank Luck, ampumahiihtäjä
- 13. joulukuuta – Jamie Foxx, yhdysvaltalainen näyttelijä
- 19. joulukuuta – Criss Angel, yhdysvaltalainen muusikko, taikuri ja illusionisti
- 21. joulukuuta – Mihail Saakašvili, Georgian presidentti
[muokkaa] Kuolleita
- 3. tammikuuta – Jack Ruby, Lee Harvey Oswaldin surmaaja
- 6. maaliskuuta – Zoltán Kodály, unkarilainen säveltäjä
- 19. huhtikuuta – Konrad Adenauer, saksalainen valtiomies
- 24. huhtikuuta – Vladimir Komarov, kosmonautti (kuoli Sojuz 1 -lennolla)
- 10. toukokuuta – Lorenzo Bandini, italialainen kilpa-ajaja
- 26. tammikuuta – Karl Ristenpart, saksalainen kapellimestari (s. 1900)
- 29. kesäkuuta – Jayne Mansfield, näyttelijä
- 7. heinäkuuta – Vivien Leigh, näyttelijä
- 17. heinäkuuta – John Coltrane, jazz-muusikko
- 30. heinäkuuta – Alfred Krupp, saksalainen teollisuusmies
- 15. elokuuta – René Magritte, taidemaalari
- 27. elokuuta – Brian Epstein, The Beatles -yhtyeen manageri
- 1. syyskuuta – Ilse Koch, Buchenwaldin komentajan Karl Otto Kochin vaimo
- 27. syyskuuta – Ruhtinas Feliks Jusupov, Rasputinin surmaaja (s. 1887)
- 8. lokakuuta – Clement Attlee, entinen Ison-Britannian pääministeri
- 9. lokakuuta – Che Guevara, vallankumouksellinen (teloitettiin, s. 1928)
- 17. lokakuuta – Ai-xin-jue-luo Pu-yi (Henry Pu Ji), viimeinen Kiinan keisari
- 10. joulukuuta – Otis Redding, muusikko
[muokkaa] tuntematon päivämäärä
- Roope Ankka, sarjakuvahahmo (Don Rosan mukaan)
[muokkaa] Nobelin palkinnot
- Nobelin fysiikanpalkinto: Hans Bethe
- Nobelin kemianpalkinto: Manfred Eigen, Ronald Norrish ja George Porter
- Nobelin lääketieteen palkinto: Ragnar Granit, Haldan Hartline ja George Wald
- Nobelin kirjallisuuspalkinto: Miguel Asturias
[muokkaa] Kirjoja
- Kissa, kissa, kissa – Aapeli
- Ukkosen kruunu – Wilbur Smith
- Maanvyöry – Desmond Bagley
- Herra presidentti – Miguel Asturias
- Helenan suku – Aino Räsänen
- Kun väärä oikaistaan: kertomuksia – Samuel Josef Agnon
- Kahdeksastoista Lucia-neito – Maria Lang
[muokkaa] Albumeja
- Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band – The Beatles
- The Piper at the Gates of Dawn – Pink Floyd
- Surrealistic Pillow – Jefferson Airplane
- After Bathing At Baxter's – Jefferson Airplane
- The Doors – The Doors
- Strange Days – The Doors
- Disraeli Gears – Cream
- Are You Experienced – Jimi Hendrix Experience
- Axis: Bold as Love – Jimi Hendrix Experience