Tarawan taistelu

Wikipedia

Tarawan taistelu

Päivämäärä:	20.–23. marraskuuta 1943
Paikka:	Tarawa
Lopputulos:	Amerikkalaiset voittivat

Taistelijat

Yhdysvallat

Japani

Komentajat

Chester W. Nimitz

Shibasaki

Vahvuudet

10 000- 12 000 (alussa)

noin 4800 miestä (alussa)

Tappiot

noin 2500

Tarawan taistelu oli USA:n armeijan yksi verisimmistä taisteluista Tyynellämerellä toisessa maailmansodassa.

Sisällysluettelo

1 Taustaa
2 Tarawan linnoituksesta
3 Amerikkalaisten suunnitelmasta ja riskeistä
4 Amerikkalaiset hyökkäävät
5 Jälkiseuraukset
6 Lähteet

[muokkaa] Taustaa

Vuosi Peal Haborin jälkeen Yhdysvaltain armeija ja laivasto valmistautuivat vastahyökkäykseen japanilaisia vastaan. Tukikohtiin Havaijille, Fidžisaarille ja Uusille-Hebriiteille koottiin joukkoja, laivoja ja lentokoneita. Amiraali Chester.W. Nimitz komensi Yhdysvaltain 5.laivastoa ja sen lisäksi valtavia maihinnousujoukkoja, jotka koostuivat yli 100 000 sotilaasta. Hänen päämääränään olivat Gilbertsaaret. Se olisi ensimmäinen askel saarelta toiselle siirtyvässä sodassa, joka veisi amerikkalaisten ilmavoimat lähemmäksi Japania. Kun Gilbertsaaret olisi vallattu, sinne rakennettaisiin lentotukikohta Marshallsaarten hyökkäystä varten jne.

Japanilaiset tajusivat tämän strategian ja olivat siksi raskaasti linnoittaneet Gilbertsaaret. Suurimmat puolustusasemat olivat Makinin ja Tarawan atolleilla.

Amerikkalaisten hyökkäys alkoi ilmahyökkäyksillä japanilaisia vastaan 13.-17.marraskuuta. Sen jälkeen merivoimat jatkoivat sulkutulella, jonka suojassa maihinnousujoukot irtautuivat aluksistaan kohti Makinin rantaa. Amerikkalainen jalkaväki nujersi 20.päivään mennessä saaren 250 japanilaisen vastarinnan. Makin oli vallattu ja huomio kääntyi Tarawaan. He odottivat yhtä helppoa operaatiota, mutta kokivat järkytyksen.

[muokkaa] Tarawan linnoituksesta

Tarawa oli sekä ihmisen ja luonnon rakentama linnoitus. Koralliriutta, joka ympäröi saaria, oli pelottava este laivolle. Lisäksi japanilaiset olivat miinoittaneet siinä olevat aukot. Rannoille oli vedetty piikkilankaesteitä ja korealaiset orjatyöläiset olivat rakentaneet yli 400 tykkiasemaa ja bunkkeria. Näiden varustuksien tarkoitus oli ohjata hyökkääjän joukot raskaan tykistön tuleen. Tarawalla oli mm. Singaporesta siirrettyjä 20-mmL:n (8 tuuman) rannikkotykkejä. Saareen oli niiden lisäksi kätketty maahan tavallisia kenttätykkejä ja panssarivaunuja. Kontra-amiraali Shibasaki komensi Tarawan noin 4800 miehen varuskuntaa, joista puolet kuului merivoimien erikoisjoukkoihin.

[muokkaa] Amerikkalaisten suunnitelmasta ja riskeistä

Yllätys tuntui olevan parhain keino murtaa japanilaisten puolustus Tarawalla, joten hyökkäystä edeltävästä laivaston tulivalmistelusta luovuttiin, samoin tykistön sijoittamisesta lähimmälle miehittämättömälle saarelle. Tämä merkitsi sitä, että sotilaat joutuisivat nousemaan maihin ilman, että vastustajan puolustusta olisi mitenkään heikennetty.

Yksikkö, joka määrättiin hyökkäämään Betio Islandille Tarawa-atollin lounaiskulmaan, oli 2.merijalkaväkidivisioona (divisioona kunnostautui myöhemmin Inchonin maihinnousussa.). Divisioonaa komensi kenraalimajuri Julian Smith. Maihinnousua varten koulutetut Yhdysvaltojen merijalkaväen joukkojen ensimmäiset hyökkäysaallot päätettiin kuljettaa maihinnousuvaunuilla (amtraceilla). Mutta vain 125 tällaista alusta oli saatavilla. Tämä tarkoitti sitä, että loput joukot piti lähettää veneillä ja jos ne juuttuisivat koralliriuttohin, pitäisi miesten kahlata laguunin poikki vihollisen tulen alla. Enteet eivät siis olleet hyviä. Kenraali Holland Smith sanoikin myöhemmin niistä Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaista, jotka nousivat maihin: "Heidän ainoa panssarinsa oli khakkipaita".

[muokkaa] Amerikkalaiset hyökkäävät

Hyökkäys alkoi marraskuun 20.päivän aamuna 1943 rynnäköllä Betio Islandin pohjoiselle rannikolle. Sotilaat laskeutuivat maihinnousuvaunuihin, joidet moottorit hyrähtivät käyntiin ja lähtivät viemään koralliriutan poikki. Laivasto avasi viime hetkillä sulkutulen, joka ei kylläkään heikentänyt japanilaisten puolustusta. Kohta kranaatteja alkoi sadella maihinnousijoiden niskaan pakottaen laivat vetäytymään ja jättämään merijalkaväen yksin. Kun maihinnousijat saaapuivat rantaan, he huomasivat laivaston sulkutulen vain vähän vaurioittaneen japanilaisten puolustusta. Kranaatit ja konekiväärituli niittivät amerikkalaisia rantaan.

Yhdysvaltain merijalkaväen 1.pataljoona menetti 10% miehistään ennen kuin se pääsi edes rantaan. Sitä seuranneet pataljoonat menettivät noin 20% miehistään vedessä. Kun eloonjääneet pääsivät rantaan, aloittivat japanilaiset tulen bunkkereistaan. Merijalkaväki joutui tuhoamaan bunkkerit kranaatein ja räjähtein yksi kerrallaan. Kun maihinnousuvaunut oli lähetetty seuraaavat hyökkäysaallot tulivat veneillä, jotka juuttuivat koralliriuttoihin. Miesten oli kahlattava siis rantaan. Keskipäivään mennessä merijalkaväki oli vielä jumissa rantakaistaleella, joka oli vain 6 metriä leveä (!). Jotkut maihinnousuvaunujen kuljettajat ohjasivat vaununsa takaisin pelastaakseen koralliriutalla kahlaavia sotilaita. Hitaasti lisäjoukkoja saapui rantaan ja iltaan mennessä 5000 amerikkalaista oli rantautunut Tarawalle. Amerikkalaiset ylittivät rantavallin yöllä ja tuhosivat japanilaisten tykkiasemia ja bunkkereita.Maihinnousu oli vaatinut jo 1500 uhria- se onkin suhteellisesti yksi verisimpiä yhteenottoja, joita amerikkalaiset ovat käyneet. Yön suojassa he toivat omaa tykistöään rantaan.

Seuraavana päivänä myös toinen amerikkalainen maihinnousu sai vastaakseen murhaavaa tulta, mutta yhä enemmän sotilaita pääsi rantaan ja amerikkalisen tykistön murjoessa japanilaisten bunkkereita alkoi olla selvää, että taistelu voitettaisiin. Kahta päivää myöhemmin Betiosaari oli vallattu , vähän myöhemmin koko Tarawa.

[muokkaa] Jälkiseuraukset

Yli 2500 amerikkalaista kuoli kaiken kaikkiaan. Tieto järkytti kotirintamaa. Taistelu osoitti, ettei japanilaisia voitettaisi helpolla. Tällaisia rintamahyökkäyksiä tuli aina edeltää laivaston ja ilmavoimien tulivalmistelu. Myös maihinnousuveneitä tuli olla enemmän. Tämä operaatio auttoi merijalkaväkeä valtaamaan lisää uusia saaria.