Tattooed Millionaire
Wikipedia
Tattooed Millionaire on laulaja Bruce Dickinsonin ensimmäinen sooloalbumi vuodelta 1990. Alun perin Dickinsonin oli tarkoitus säveltää yksi kappale Renny Harlinin ohjaamalle Nightmare On A Elmstreet-elokuvan soundtrackille. Kappale (Bring Me Your Daughter... To The Slaughter), joka myöhemmin päätyi uudelleennauhoitettuna ja sovitettuna Iron Maidenin levylle, sai levy-yhtiön keskuudessa niin innostuneen vastaanoton, että hänelle tarjottiin kokonaista levytyssopimusta. Ehtona oli, että kappaleet ovat valmiina nauhoituksia varten, mutta todellisuudessa näin ei ollut. Dickinson liittäytyi kitaristi Janick Gersin kanssa yhteen, säveltäen kappaleet albumille kahdessa viikossa. Levy menestyi kaupallisesti hyvin, myyden yli puoli miljoonaa kopiota. Myös levyltä julkaistut singlet menestyivät kohtalaisesti Iso-Britannian single-listalla, nimikkokappaleesta tuli Top-20 hitti. Kriitikoiden kohdalla albumi sai laimean vastaanoton. Albumia on pidetty muihin taiteilijan levyihin verrattaessa melko heikkona esityksenä, sisältäen liikaa täyteraitoja.
[muokkaa] Kappaleet
- Son Of A Gun (B.Dickinson-J.Gers)
- Tattooed Millionaire (B.Dickinson-J.Gers)
- Born In 58 (B.Dickinson-J.Gers)
- Hell On Wheels (B.Dickinson-J.Gers)
- Gypsy Road (B.Dickinson-J.Gers)
- Dive! Dive! Dive! (B.Dickinson-J.Gers)
- All The Young Dudes (D.Bowie)
- Licki'n The Gun (B.Dickinson-J.Gers)
- Zulu Lulu (B.Dickinson-J.Gers)
- No Lies (B.Dickinson-J.Gers)
[muokkaa] Yhtyeen kokoonpano
- Bruce Dickinson - laulu
- Janick Gers - kitara
- Andy Carr - basso
- Fabio Del Rio - rummut