Iron Maiden

Wikipedia

Toiminnassa	1975—
Kotipaikka	Iso-Britannia
Laulukieli	Englanti
Tyylilaji	Metallimusiikki Heavy metal (NWOBHM) Progressiivinen metalli
Levy-yhtiö	Columbia Records EMI
Jäsenet	Bruce Dickinson Steve Harris Dave Murray Adrian Smith Janick Gers Nicko McBrain

Iron Maiden on brittiläinen metallimusiikkia soittava yhtye, jonka basisti Steve Harris perusti vuonna 1975. Yhtye edusti "brittiläisen heavy metalin uutta aaltoa" (New Wave of British Heavy Metal) ja on ollut 1980-luvun alusta lähtien yksi heavy metalin suurimmista nimistä. 2000-luvulla yhtye on kokenut uutta tulemista laulaja Bruce Dickinsonin ja kitaristi Adrian Smithin paluun myötä. Iron Maidenin albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli 70 miljoonaa kappaletta,^[1] joista Suomessa yli puoli miljoonaa.^[2]

Sisällysluettelo 1 Historia 1.1 Varhaiset vaiheet (1975–1977) 1.2 Paul Di'Annon tulo ja levytyssopimus (1977-1979) 1.3 Albumit Iron Maiden ja Killers (1980–1981) 1.4 Yhtyeen kaupallinen menestys (1982–1988) 1.5 Albumit No Prayer for the Dying ja Fear of the Dark (1990–1993) 1.6 1995– 2 Muuta tietoa yhtyeestä 2.1 Live-esiintyminen 2.2 Maskotti 2.3 Yhtyeen nimi 3 Kokoonpano 3.1 Entiset jäsenet 4 Diskografia 4.1 Studioalbumit 4.2 Livealbumit 4.3 EP:t 4.4 Kokoelmat 4.5 Videot ja DVD:t 5 Kultalevyt Suomessa 6 Iron Maidenin esiintymiset Suomessa 7 Iron Maidenin kiertueet 8 Katso myös 9 Viitteet 10 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Varhaiset vaiheet (1975–1977)

Iron Maidenin perusti basisti Steve Harris joulukuussa 1975. Alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluivat: Paul Day (laulu), Terry Rance (kitara), Dave Sullivan (kitara), Ron Matthews (rummut) ja Steve Harris (basso). Day tosin lähti yhtyeestä jo vuoden kuluttua. Sen jälkeen hän perusti yhtyeen nimeltään More. Vuosina 1983–1984 Day oli Wildfiren laulajana. Doug Sampson soitti rumpuja Iron Maidenissa 1977–1979. Hänet kuitenkin erotettiin. Tilalle otettiin Clive Burr, joka soitti Maidenin kolmella ensimmäisellä levyllä. Hänet erotettiin alkoholiongelman takia^lähde?. Nykyään hän sairastaa MS-tautia.

Dennis Wilcock oli Iron Maidenin laulajana vuosina 1976–1977. Dennis Wilcock oli suuri KISS-fani. Hän tuli keikoille punainen tähti silmän ympärille maalattuna ja hänellä oli mukanaan mm. tekoverta joka tunnetaan paremmin KISS-basisti Gene Simmonsin rekvisiittana. Wilcock ei tullut toimeen kitaristi Dave Murrayn kanssa(hän on hajottanut jokaisen bändin jossa on ollut). Syy oli hyvin typerä: hän ei pitänyt Daven tyttöystävästä. Steve Harrisille tuli kova paikka, koska Dave oli paras hänen tuntemansa kitaristi, mutta Harrisin oli silti pakko erottaa hänet, sillä uutta laulajaa olisi vaikea löytää. Tätä hän pitää yhtenä uransa typerimmästä päätöksistä. Wilcockin lähdettyä Murray palasi bändiin ja on soittanut kaikilla Maidenin levyillä.^lähde?

[muokkaa] Paul Di'Annon tulo ja levytyssopimus (1977-1979)

1977 yhtyeeseen tuli Wilcockin tilalle laulaja Paul Di'Anno, jolloin yhtye pystyi työstämään raskaampaa materiaalia. Lokakuussa 1978 yhtye esiintyi ensimmäistä kertaa telttakatoksen alla, joka sai managerin Rod Smallwoodin niin vakuuttuneeksi että hän päätti manageroida yhtyettä. 31. joulukuuta 1978 yhtye esiintyi Soundhouse -klubilla. Esitys nauhoitettiin ja julkaistiin 9. marraskuuta 1979 nimellä The Soundhouse Tapes. Soundhouse Tapesin avulla yhtye sai levytyssopimuksen EMI:lta ja alkoi äänittää debyyttialbumiaan. Soundhousessa esitetyt kappaleet otettiin myös yhtyeen debyyttialbumille, tosin uudelleen studiossa äänitettyinä.

[muokkaa] Albumit Iron Maiden ja Killers (1980–1981)

Yhtyeen vuonna 1980 julkaistu debyyttialbumi Iron Maiden ylsi heti Englannin albumilistan sijalle 4.^lähde? Yhtye tuli nopeasti tunnetuksi raskaista kiertueistaan, joilla yhtyeen kannattajakunta laajeni nopeasti. Yhtye esiintyi lämmittelijänä Kiss-yhtyeelle ja Judas Priestille. Kitaristi Dennis Strattonille annettiin potkut Iron Maidenista ja hänen tilalleen tuli Adrian Smith. 1981 julkaistiin yhtyeen toinen albumi Killers, jolloin yhtye aloitti ensimmäisen maailmankiertueensa. Vuoden 1981 lopulla kiertueen jälkeen syyskuussa huumeongelmista kärsineen Paul Di'Annon^lähde? korvasi laulajana yhtyeen nykyään tunnetuin jäsen Bruce Dickinson. Yhtye alkoi levyttää joulukuussa kolmatta pitkäsoittoaan.

[muokkaa] Yhtyeen kaupallinen menestys (1982–1988)

Dickinsonin astuttua ruotuun yhtyeen musiikki alkoi vakiintua alkuaikojen hieman punk-sävyisestä hevistä progressiivisempaan suuntaan.

Yhtye levytti vuonna 1982 nykyään hevin klassikoksi luettavan albumin The Number of the Beastin, joka sisältää tunnetut kappaleet "Run to the Hills", "The Number of the Beast" ja eeppisen "Hallowed Be Thy Name". Ilmestyessään albumi nousi suoraan Iso-Britannian ykköseksi.^lähde? Albumi oli viimeinen rumpali Clive Burrin kanssa, hänet korvasi vuoden aikana Nicko McBrain. Beast on the Road -kiertueen Yhdysvaltojen osuudella Clive Burrin alkoholinkäyttö paheni. Steve Harris antoi hänelle kolme kuukautta aikaa selvitä siitä, mutta Clive ei pystynyt siihen.^lähde?

Vuonna 1983 yhtye julkaisi albumin Piece of Mind, joka sisältää nykyisin klassikkona pidetyn "The Trooper"-raidan. Albumi oli ensimmäinen rumpali Nicko McBrainin kanssa. Elokuussa 1984 yhtye aloitti suuren World Slavery Tour -kiertueen. Syyskuussa 1984 yhtye julkaisi albumin Powerslave, joka sisälsi paljon muinaisen Egyptin vaikutteita, jonka voi kuulla muun muassa nimikkoraidasta. Albumilta julkaistiin singlet "Aces High" ja "2 Minutes to Midnight", jotka nousivat hiteiksi.^lähde? Syyskuussa 1985 Japaniin päättynyt World Slavery Tour oli yhtyeen pisin siihen asti ja myös eräs rockhistorian suurimpia.^lähde? Samalta kiertueelta nauhoitettiin neljä Kalifornian Long Beachillä esitettyä konserttia yhdeksi livealbumiksi Live After Death.

Somewhere in Time julkaistiin 1986, jolloin yhtyeen musiikki oli menossa hieman kevyempään tulkintaan, joka sisälsi radiohitit "Wasted Years" ja "Heaven Can Wait". Vuonna 1988 Seventh Son of a Seventh Son pseudokonseptialbumi vei yhtyeen musiikkia enemmän progressiiviseen suuntaan. Albumia pidetään yhtyeen viimeisenä "klassisena" albumina.^lähde? Albumilta julkaistut neljä singleä ("Can I Play with Madness", "The Evil That Men Do", "The Clairvoyant", "Infinite Dreams") ylsivät kaikki Englannin Top 10 -listalle.^lähde? Albumi oli yhtyeen seitsemäs studioalbumi, mutta silti vasta yhtyeen toinen, joka ylsi yhtyeen kotimaan listaykköseksi.

Samana vuonna yhtye esiintyi Doningtonin Monsters of Rock -festivaalin pääesiintyjänä rikkoen festivaalin kävijäennätyksen keräämällä 108 000 katsojaa paikan päälle. Festivaalin jälkitunnelmat olivat kuitenkin traagiset, sillä kaksi ihmistä oli kuollut aiemmin päivällä Guns N' Rosesin esityksessä jäätyään yleisön tallomaksi mutavellissä.

[muokkaa] Albumit No Prayer for the Dying ja Fear of the Dark (1990–1993)

Yhtyeen kaupallinen alamäki alkoi kitaristi Adrian Smithin bändistä lähdön jälkeen vuonna 1990^lähde? hänen ilmaistuaan tyytymättömyytensä No Prayer for the Dying -albumille kaavailtuun materiaaliin, joka oli askel taaksepäin 1980-luvun alun raaempaan ja yksinkertaiseen ilmaisuun. Adrian Smithin tilalle toiseksi kitaristiksi tuli Janick Gers. Vaikka No Prayer For The Dying -albumilta lohkaistu single "Bring Your Daughter... To the Slaughter" ylsi listaykköseksi Englannissa loppuvuodesta 1990, ja on yhtyeen kaikkien aikojen suurin yksittäinen listahitti^lähde?, kyseinen albumi ja sitä kaksi vuotta myöhemmin seurannut Fear of the Dark eivät kirvoittaneet faneilta samanlaisia ylisanoja kuin 1980-luvun klassikkotuotokset. Silti esimerkiksi Fear of the Darkin nimiraita on ollut ilmestymisestään lähtien lähes poikkeuksetta Iron Maiden -konserttien vakio-ohjelmanumero. Lopulta vuonna 1993 Bruce Dickinson ilmoitti siirtyvänsä soolouralle.

[muokkaa] 1995–

Uudeksi vokalistiksi palkattiin Wolfsbanessa kannuksensa ansainnut Blaze Bayley, joka oli laulutekniikaltaan ja -ääneltään Dickinsoniin verrattuna varsin erilainen, ja osaksi tämän vuoksi mies ei koskaan saavuttanut varauksetonta suosiota Maiden-fanien joukossa. Kahden varsin vaisusti vastaanotetun albumin (The X Factor (1995) ja Virtual XI (1998) jälkeen Bayley erotettiin ja Bruce Dickinson palasi yhtyeeseen yhdessä Adrian Smithin kanssa alkuvuodesta 1999. Kaikki yhtyeen aikaisemmat albumit julkaistiin vuoden 1998 aikana remasteroituina versioina. Seuraava albumi Brave New World ilmestyi seuraavana vuonna ja vuonna 2002 ilmestyi kokoelma Edward the Great, joka sisälsi yhtyeen tunnetuimpia hittejä.

Toiseksi uusin studioalbumi, Suomessa neljässä päivässä kultalevyyn oikeuttaneet 15 000 kappaletta myynyt Dance of Death ilmestyi vuonna 2003. Se sisälsi hitit "Rainmaker" ja "Wildest Dreams". Vuonna 2005 julkaistiin livealbumi/live-DVD Death on the Road, jolloin kokoelmasta Edward the Great tehtiin hieman päivitetympi versio, joka sisälsi nyt myös albumin Dance of Death-kappaleita.

Iron Maidenin neljännentoista studioalbumin, A Matter of Life and Death, ensimmäinen single "The Reincarnation of Benjamin Breeg" julkaistiin 16. elokuuta 2006 ja albumi hieman myöhemmin syyskuuta 2006. Lokakuussa julkaistiin albumin toinen single "Different World", joka ylsi kuudenneksi Suomen virallisella singlelistalla. A Matter Of Life And Death myi Suomessa platinaa.

Iron Maiden esiintyi A Matter of Life and Death -albumia seuranneella kiertueella 12. marraskuuta 2006 Tampereen jäähallissa ja 14.-15. marraskuuta 2006 Helsingissä.

[muokkaa] Muuta tietoa yhtyeestä

[muokkaa] Live-esiintyminen

Iron Maiden tunnetaan ennen kaikkea live-esiintymisistään, joissa mahtipontiset kappaleet näyttäytyvät edukseen. Iron Maiden soitti uransa suurimman konserttinsa vuonna 2001 Rio de Janeirossa, Brasiliassa, jossa noin 250 000 kuulijaa sai nauttia Iron Maidenin "uudesta tulemisesta". Brasiliassa samanlaiseen yleisöryntäykseen on pystynyt Iron Maidenin lisäksi vain KISS 1980-luvun alussa. Konsertista julkaistiin myös livealbumi sekä live-DVD Rock in Rio, joka on kuvattu kahdeksallatoista kameralla ja on Steve Harrisin itsensä editoima.

[muokkaa] Maskotti

Yhtyeen tunnetuin hahmo lienee maskotti Eddie tai Eddie The Head, joka esiintyy kaikkien albumien kansikuvissa ja useimmiten muodossa tai toisessa yhtyeen konserteissa. Figuuri aiheutti pienoisen skandaalin vuonna 1980 Englannissa, kun Sanctuary-singlen kannessa Eddie oli kuvattuna Margaret Thatcherin murhaajana.

"Iron Maiden" -kappaleen aikana lavalle ilmestyvä Eddie on konserttien jonkinlainen kohokohta. Yhtyeen alkuaikoina Eddienä esiintyi usein joku Iron Maidenin taustahenkilöistä. Myöhemmin Eddien konsserttiesiintymiset ovat vaihdelleet useimmiten studioalbumien ja niitä seuranneiden kiertueiden teemojen mukaan. Esimerkiksi Piece of Mind -ajan Eddie oli pakkopaitaan puettu, Eddie-naamiota päässään pitänyt mies, kun taas Somewhere In Time -aikakauden Eddie oli monta metriä pitkä kyborgi.

Eddie-aiheinen tietokonepeli Ed Hunter ilmestyi vuonna 1999.

[muokkaa] Yhtyeen nimi

Yhtyeen nimi Iron Maiden (suom. rautaneito) tarkoittaa keskiajalla Saksassa kidutukseen käytettyä laitetta. Laite on hauta-arkun muotoinen ja sisältä täynnä piikkejä.

[muokkaa] Kokoonpano

• Bruce Dickinson – laulu (1981–1993, 1999–)
• Janick Gers – kitara (1990–)
• Steve Harris – basso, taustalaulu (1975–)
• Nicko McBrain – rummut (1983–)
• Dave Murray – kitara (1976, 1977–)
• Adrian Smith – kitara, taustalaulu (1980–1990, 1999–)

[muokkaa] Entiset jäsenet

Vokalistit

• Blaze Bayley (1993–1999)
• Paul Di'Anno (1977–1981)
• Dennis Wilcock (1976–1977)
• Paul Day (1975–1976)

Kitaristit

• Dennis Stratton (1980)
• Dave Mac (1979)
• Tony Parsons (1979)
• Paul Cairns (1979)
• Paul Todd (1979)
• Terry Wapram (1977)
• Bob Sawyer (1976)
• Terry Rance (1975–1976)
• Dave Sullivan (1975)

Rumpalit

• Clive Burr (1980–1983)
• Doug Sampson (1977–1980)
• Barry "Thunder Stick" Graham (1977)
• Ron Matthews (1975–1977)

Kosketinsoittajat

• Tony Moore (1977)

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Studioalbumit

• Iron Maiden  (1980) - listasijoitus 4. (UK)
• Killers  (1981) - UK 12. / US 59.
• The Number of the Beast  (1982) UK 1./ US 33.
• Piece of Mind  (1983) - UK 3. / US 14.
• Powerslave  (1984) - UK 2./ US 21.
• Somewhere in Time  (1986) - UK 3./ US 11.
• Seventh Son of a Seventh Son  (1988) - UK 1./ US 12.
• No Prayer for the Dying  (1990) - UK 2./ US 17.
• Fear of the Dark  (1992) - UK 1./ US 12.
• The X Factor  (1995) - UK 8. / Suomi 2.
• Virtual XI  (1998) - UK 16. / Suomi 6.
• Brave New World  (2000) - UK 7./ US 39. / Suomi 2.
• Dance of Death  (2003) - UK 2./ US 18. / Suomi 1.
• A Matter of Life and Death  (2006) - UK 4./ US 9. / Suomi 1.

[muokkaa] Livealbumit

• Maiden Japan  (1981) (Live EP) - UK 43.
• Live After Death  (1985) - UK 2./ US 19.
• Maiden England  (1989) (VHS+CD)
• A Real Live One  (1993) - UK 3./ US 106.
• A Real Dead One  (1993) - UK 12./ US 140.
• Live at Donington  (1993) - UK 23.
• A Real Live Dead One  (1998)
• Rock in Rio  (2002) - UK 15.
• Death on the Road  (2005) - UK 22.

[muokkaa] EP:t

• The Soundhouse Tapes (1979)
• Maiden Japan (live, 1981)

[muokkaa] Kokoelmat

• The First Ten Years  (1990) 10 kappaletta tuplasinglejä
• Best of the Beast  (1996)
• Ed Hunter  (1999)
• Eddie's Archive  (2002) koostuu kolmesta kokoelmalevystä:
  • Best of the B-Sides  (2002)
  • BBC Archives  (2002)
  • Beast Over Hammersmith  (2002)
• Edward the Great  (2002, uusintapainos 2005)
• The Essential Iron Maiden  (2005) julkaistu ainoastaan USA:ssa

[muokkaa] Videot ja DVD:t

• Live at the Rainbow (1981)
• Video Pieces (1983)
• Behind the Iron Curtain (1985)
• World Slavery Tour '85 (1985)
• Live After Death (1985)
• 12 Wasted Years (1987)
• Maiden England (1989)
• The First Ten Years - The Videos (1990)
• Donington Live 1992 (1993)
• Raising Hell (1993)
• Classic Albums: The Number of the Beast (2001)
• Rock in Rio (2002)
• Visions of the Beast - The Complete Video History (2004)
• The Early Days (2004)
• Death On The Road (2005)

[muokkaa] Kultalevyt Suomessa

Kultalevyyn oikeuttava myynti Suomessa on 15 000 albumia

• Piece of Mind , myyty 25 000
• Dance of Death, myyty 24 500
• Best of the Beast, myyty 22 000
• Brave New World, myyty 16 000
• Edward the Great, myyty 15 000

Lisäksi:

• A Matter Of Life And Death, myyty yli 30 000 (Platinaa)

[muokkaa] Iron Maidenin esiintymiset Suomessa

• Kuusrock, Oulu (19. heinäkuuta 1980)
• Jäähalli, Helsinki (1. kesäkuuta 1983)
• Jäähalli, Helsinki (5. marraskuuta 1984)
• Jäähalli, Helsinki (12. marraskuuta 1986)
• Jäähalli, Helsinki (3. lokakuuta 1988)
• Jäähalli, Helsinki (12. marraskuuta 1990)
• Jäähalli, Helsinki (27. elokuuta 1992)
• Kulttuuritalo, Helsinki (27. lokakuuta 1995)
• Nummirock, Kauhajoki (22. kesäkuuta 1996)
• Jäähalli, Helsinki (23. syyskuuta 1998)
• Jäähalli, Helsinki (15. syyskuuta 1999)
• Ruisrock, Turku (30. kesäkuuta 2000)
• Hartwall Areena, Helsinki (30. kesäkuuta 2003)
• Hartwall Areena, Helsinki (21. joulukuuta 2003)
• Hartwall Areena, Helsinki (6. heinäkuuta 2005)
• Hartwall Areena, Helsinki (7. heinäkuuta 2005)
• Jäähalli, Tampere (12. marraskuuta 2006)
• Hartwall Areena, Helsinki (14. marraskuuta 2006)
• Hartwall Areena, Helsinki (15. marraskuuta 2006)

Bruce Dickinson ilmoitti 14. ja 15. marraskuuta 2006 Helsingissä Hartwall Areenan konserttien aikana, että yhtye on tulossa Suomeen seuraavan kerran kesällä 2008, ja mainitsi kyseessä olevan ulkoilmassa järjestettävä, suurin koskaan Suomessa järjestetty Iron Maidenin konsertti. Konsertin on fanien keskuudessa huhuttu olevan vuoden 2005 Early Days -historiakiertueen jatko-osa. Konsertissa ei kuultaisi uudempia kappaleita, vaan se painottuisi 1980-luvun loppupuoliskon tuotantoon (Powerslave-, Somewhere in Time- sekä Seventh Son of a Seventh Son -albumit).

[muokkaa] Iron Maidenin kiertueet

• Metal For Muthas Tour 1980
• Iron Maiden Tour 1980
• Killer World Tour 1981
• The Beast On The Road 1982
• World Piece Tour 1983
• World Slavery Tour 1984 ja 1985
• Somewhere On Tour 1986 ja 1987
• Seventh Tour Of A Seventh Tour & Charlotte And The Harlots World Tour 1988
• Intercity Express Tour 1990
• No Prayer on the Road 1990 ja 1991
• Fear Of The Dark Tour 1992
• A Real LIVE Tour 1993
• The X-Factour 1995 ja 1996
• Virtual XI World Tour 1998
• The Ed Hunter Tour 1999
• Metal 2000 Tour 2000
• Brave New World Tour 2000 ja 2001
• Clive Burr's MS Trust Fund Tour 2002
• Give Me Ed 'Til I'm Dead Tour 2003
• Dance of Death World Tour 2003 ja 2004
• Eddie Rips Up The World Tour 2005
• Matter Of Life And Death World Tour 2006

[muokkaa] Katso myös

• Eddie the Head
• Luettelo Iron Maidenin kappaleista
• Luettelo Iron Maidenin bootlegeistä

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ Artists: Iron Maiden BBC. Luettu 2. maaliskuuta 2007.  (englanniksi)
2. ↑ EMI artistit: Iron Maiden EMI Finland. Luettu 2. maaliskuuta 2007.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• ironmaiden.com, viralliset sivut
• Rautaneito, suomalainen fanisivusto
• Maiden World, fanisivusto
• The Iron Maiden Commentary, paljon asiaa Maidenin musiikista
• Phantom Of The Opera - Everything about Iron Maiden
• Maiden Bootlegs: Iron Maiden's unofficial discography
• Ruotsisuomi sivu

Iron Maiden
Bruce Dickinson | Steve Harris | Dave Murray | Adrian Smith | Janick Gers | Nicko McBrain entiset jäsenet: Paul Di'Anno | Dennis Stratton | Clive Burr | Blaze Bayley
Studioalbumit
Iron Maiden | Killers | The Number of the Beast | Piece of Mind | Powerslave | Somewhere in Time | Seventh Son of a Seventh Son | No Prayer for the Dying | Fear of the Dark | The X Factor | Virtual XI | Brave New World | Dance of Death | A Matter of Life and Death katso myös: Eddie the Head | Luettelo Iron Maidenin kappaleista | Luokka Iron Maidenin singleistä