Terho Itkonen

Wikipedia

Terho Itkonen (s. 1933, Helsinki – k. 1998 Nurmijärvi) oli Helsingin yliopiston suomen kielen professori ja eräs huomattavimmista suomen kielen tutkijoista.

Itkonen kuuluu merkittävään suomalaiseen Itkosten tiedesukuun, josta on tullut joukko suomen ja sen sukukielten tutkijoita. Hänen isänsä T. I. Itkonen oli tärkeä saamen kielten ja saamelaiskulttuurin tutkija, setänsä Erkki Itkonen akateemikko, suomalais-ugrilaisten kielten tutkija ja serkkunsa Esa Itkonen Turun yliopiston yleisen kielitieteen professori.

Terho Itkonen on kenties kaikkien aikojen lahjakkain ja monipuolisin fennisti eli suomen kielen tutkija,^lähde? jonka tuotannon laajuutta ja merkitystä voi verrata vain E. N. Setälään. Itkonen työskenteli Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen assistenttina ja professorina (v:sta 1965), mistä virasta hän jäi eläkkeelle 1989. Vuosina 1971–1974 Itkonen toimi Suomen Akatemian tutkijaprofessorina. Hän oli myös Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen, suomen kielen lautakunnan puheenjohtaja ja Greifswaldin yliopiston kunniatohtori.

Erittäin laajassa tuotannossaan Itkonen on käsitellyt lukuisia suomen kielen historian ja kieliopillisen kuvauksen kysymyksiä. Hänen tutkijanotteelleen on ominaista teoreettinen kunnianhimo, joka suomen kielen näkökulmista pyrki esittämään yleiskielitieteellisesti merkityksellisiä ja kansainvälisesti kiinnostavia kielen ilmiöitä. Toisin kuin suurin osa sukupolvensa tutkijoista, Itkonen suhtautui jo varhain kriittisesti generatiivisen kielitieteen esittämiin strukturalistisiin kielen rakenteen kuvauksiin. Hänen kielinäkemyksensä korosti kielijärjestelmän avoimuutta ja analogian merkitystä kielellistä rakennetta muovaavana voimana. Hän harjoitti paljon kielitieteellisiä kenttätöitä ja perusteli aina esittämiään teoreettisia käsityksiä laajalla empiirisellä aineistolla.

Kielihistoriallisessa tuotannossaan Itkonen selvitteli erityisesti suomen suhdetta toisiin itämerensuomalaisiin kieliin ja saameen. Hänen artikkelissaan Välikatsaus suomen kielen juuriin (1983) esitettiin käsitys kolmeen murteeseen jakaantuneesta kantasuomesta, jota puhuttiin Suomenlahden ympäristössä. Tämä artikkeli kuului pitkään siteeratuimpiin suomenkielisiin humanistisiin tiedejulkaisuihin.

Itkonen organisoi professorina huomattavan laajan suomen murteiden ja paikannimistön kenttäkeruun (Nimestäjän opas, 1961) ja koulutti kokonaisen sukupolven suomen kielen tutkijoita. Hän oli myös oikeakielisyyden innokas harrastaja, joka suurelle yleisölle on tunnettu teoksestaan Kielenopas sekä kielenhuoltoa käsittelevistä kirjoituksista, joita on koottu teoksiin Näillä näkymin ja Retkiä nykysuomeen.