Toinen Marokon kriisi
Wikipedia
Toinen Marokon kriisi tai Agadirin kriisi oli kansainvälinen kriisi, joka laukesi 1. heinäkuuta vuonna 1911. Se alkoi, kun saksalaisen sotalaivan SMS Pantherin miehistö nousi maihin Agadirin kaupungissa. Saksan ulkoministeriö ilmoitti, että Saksa on lähettännyt sotilaita suojelemaan Marokossa asuvia maamiehiään.
Maailmalla lehdistö suhtautui tapahtumaan eri tavoin. Britanniassa lehdet kirjoittivat, että Saksan syy oli se, että maa halusi perustaa Agadiriin Atlannin laivastotukikohdan.
Saksassa konservatiivinen Kreuzzeitung lehti kirjoittaa "Koko Saksan kansa pidättelee hengitystä". Liberaalien Frankfurter Zeitung ilmaisee asiaa yhdellä asialla "Vihdoinkin". Vasemmistoliberaalien Berliner Tageblatt kirjoittaa "Saksan kansalla on oikeus tietää, mitä on tapahtunnut, on selvää, että saksalaisten yritysten etujen vaarantaminen Marokossa ei ole riittävä peruste tykkiveneen lähettämiseen". Britanniassa The Times lehti kirjoittaa "Saksan ottama askel ei johda välttämättä vakaviin seurauksiin".
Ranskassa oikeustolehti Eclair korostaa, että Ranskan hallitus ei voi antaa saksalaisille periksi; "Saksa haluaa saada jalansijaa Atlannin äärellä, jotta se voisi aiheuttaa ranskalaisille alati vaikeusia, ja rajoittaa Ranskan vaikutusvaltaa Marokossa". Englannin valtiovarainministeri David Lloyd George on varoittannut Saksan hallitusta epäsuorasti rauhan vaarantamisesta.
Ranska ja Saksa sopivat 4. marraskuuta vuonna 1911 Marokon tulevaisuudesta. 30. marraskuuta vuonna 1912 Fezissa allekirjoitetaan sopimus, joka takaa Ranskan ja Espanjan vaikutuksen Marokossa. Marokko jaetaan kahtia, Pohjois-Marokosta tehdään Espanjan Marokko ja muu alue joutuu Ranskalle. Saksa taas saa 275 000 km² maa-alueen Ranskan Päiväntasaajan Afrikasta nykyisen Kongon alueelta. Alue liitetään Saksan Kameruniin. Alue on pääasiassa soista sademetsää, jossa esiintyy unitautia.
Marokkoon palkattiin sveitsiläinen erityistarkastaja. Hänen tehtävänään oli valvoa, että sopimuksen mukaan tehdyt ehdot pidettiin. Hän asettui asumaan Tangeriin. Tangerista tehtiin vuonna 1923 kansainvälinen vyöhyke, jota hallitsivat Ranskan, Espanjan ja Britannian virkamiehet. Italia liittyi sopimukseen vuonna 1928.