Tom & Jerry
Wikipedia
Tom ja Jerry ovat kaksi animaatiohahmoa, joista Tom-kissa jahtaa Jerry-nimistä hiirtä saamatta tätä koskaan kiinni.
Sarjan loivat William Hanna ja Joseph Barbera. Alun perin sarjaa tuotettiin vuosina 1940–1957 Metro-Goldwyn-Mayerin animaatiostudioilla Hollywoodissa. Vuonna 1960 MGM ulkoisti sarjan tuotannon Gene Deitchin johtamalle Rembrandt Films -yhtiölle Itä-Euroopaan, ja vuonna 1963 tuotanto palasi takaisin Hollywoodiin Chuck Jonesin Sib Tower 12 Productions -yhtiölle, joka jatkoi sarjan tekemistä vuoteen 1967. Sittemmin Hanna-Barbera on tehnyt uusia televisiojaksoja vuosina 1975–1977 ja 1990–1993, ja Filmation Studios vuoaina 1980–1982. Alkuperäiset MGM-lyhytelokuvat voittivat ennätykselliset seitsemän Oscar-palkintoa.
Hahmot eivät usein puhu lainkaan, vaan ilmehtivät kehollaan ja kasvoillaan. Myös Scott Bradleyn musiikkisäestyksellä on merkittävä osa tarinankerronnassa. Tomin jahdatessa Jerryä väkivalta yltyy yleensä varsin voimakkaaksi. Tom käyttää usein erilaisia tuli- ja teräaseita, räjähteitä ja myrkkyjä yrittäessään napata hiirtä, samoin Jerry itsepuolustukseksi ja kiusantekotarkoituksessa.