V2-ohjus
Wikipedia
Natsi-Saksan kehittämä V2-ohjus eli V-2 (Vergaltungswaffe 2, "Kostoase 2" tai A4) oli ensimmäinen ballistinen ohjus, jota käytettiin lähinnä toisen maailmansodan loppuvaiheessa englantilaisten ja belgialaisten kohteiden tuhoamiseen. Lontoo ja Antwerpen olivat pääkohteet.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] V2n aiheuttamat tuhot
Ensimmäiset onnistuneet operatiiviset laukaisut tapahtuivat 8. syyskuuta 1944. Kaiken kaikkiaan V2-ohjuksia laukaistiin koeammunnat pois lukien 3 172 kertaa. V2:n iskuissa lasketaan Lontoossa kuolleen 7 000 ihmistä. Toisen maailmansodan aikaisella tekniikalla V2 oli mahdoton torjua ja V2-ohjuksilla oli myös suuri psykologinen pelotevaikutus, sillä ääntä nopeampina ne iskivät ennalta varoittamatta toisin kuin pommikoneet tai V1-ohjukset, jolla oli voimakas suriseva ääni.
Myös ohjusten valmistus aiheutti tuhansia uhreja, sillä ne koottiin natsien Mittelbau-Doran pakkotyöleirillä kurjissa oloissa.
[muokkaa] Tekniikka
Ohjuksessa oli gyroskooppeihin perustuva ohjausjärjestelmä ja taistelukärkenä noin tonni amatoli-nimistä räjähdettä. Ohjuksen kantomatka oli noin 300 km ja osumatarkkuus 50 % todennäköisyydellä 17 km säteelle kantomatkansa päässä. Lentonopeus 5 400 km/h ja lentoradan lakikorkeus 96 km.
Aluksi insinööriryhmä toimi Kummersdorffissa ja siirtyi Peenemündeen. Kehittelyä johti armeijan puolelta tykistökenraali Walter Dornberger ja insinööriryhmää Wernher von Braun. V2:ta edelsi monta koeversiota, mm. A3 ja A5. Ohjuksen kehittely oli työlästä ja A4:n kaksi ensimmäistä koelentoa epäonnistuivat. Rakettimoottorin kehitysversiot räjähtivät laboratoriossa yksi toisensa jälkeen mm. sen takia, ettei alussa osattu rakentaa raketin tulisuihkun kuumuutta kestävää suutinta. V2 oli sotilaskäytössäkin melko epäluotettava ase, eräs ohjus lensi kohti Saksaa vaakasuoraan sen ohjausjärjestelmän pettäessä. Epäonnistuneita laukaisuja oli runsaasti ja ohjausjärjestelmä oli liian epätarkka osuakseen strategisesti tärkeisiin kohteisiin. V2 oli huomattavasti kalliimpi kuin V1-ohjus. Se oli tuonaikaisen tekniikan ihme, muttei käytännöllinen sota-ase. Silti sen valmistus oli Hitlerin mielestä ensi sijalla.
[muokkaa] Sodan jälkeen
Sodan jälkeen sekä Ranska, Englanti ja Yhdysvallat että Neuvostoliitto käyttivät takavarikoituja V2-ohjuksia omien ohjus- ja avaruusohjelmiensa perustana. Myös ohjuksen rakentamiseen ja kehittämiseen osallistuneita saksalaisia siirrettiin Yhdysvaltoihin (Wernher von Braunin johtama ryhmä tuotiin Yhdysvaltain maavoimien Operaation Paperiliittimen mukana) ja Neuvostoliittoon (Helmut Gröttrupin johtama ryhmä) heti sodan jälkeen. V2 oli eräs saksalaisten "ihmeaseista".
Seuraava V-tunnuksen kantanut mutta vähemmän tunnettu ihmease, V3 [1], ei ollut enää ohjus vaan nuoliammuksia ampuva supertykki.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Dungan, Tracy (2005): V-2: A Combat History of the First Ballistic Missile. Westholme Publishing. ISBN 1594160120.
|
|
|
|---|---|
| V1-ohjus · V2-ohjus · V3-supertykki | |
