Variaattori
Wikipedia
Variaattori on automaattinen voimansiirtojärjestelmä, jonka välityssuhde muuttuu moottorin kierrosten sekä kuormituksen mukaan. Tämän avulla käytössä on aina parhain välitys ja moottori pyrkii toimimaan taloudellisimmalla n. 2000-3000 rpm alueella. Variaattorin toiminta perustuu kartiomaisiin hihnapyöriin sekä edessä että takana, sekä niitä yhdistävään voimansiirtohihnaan. Hihnan asentoa kartioilla säätelee yksinkertainen keskipakoisvoimaan perustuva puristusmekanismi joka siten pyrkii muuttamaan välitystä moottorille edullisimmaksi.
Variaattoreita käytetään yleisesti moottorikelkoissa, mönkijöissä ja skoottereissa. DAF ja Volvo ovat valmistaneet variaattori-voimansiirrolla (Variomatic) toimivia henkilöautoja, esimerkiksi Volvo 343 sekä DAF 66, myös Nissan on valmistanut Primeraa Transmatic-nimisellä variaattorilla.
Nykyään portaatonvaihteisto on elektronisesti ohjattu (CVT) ja toimii samojen periaatteiden mukaan kun DAF:n alun perin suunnittelema variaattori. Kuminen vetohihna on saanut väistyä teräslameleista valmistetun hihnan tieltä. CVT vaihteistoja tarjotaan mm. Audiin, Hondaan sekä BMW:n MINI ja MINI Cooper malleihin.