Zorro
Wikipedia
Zorro (espanjan kielellä kettu) on fiktiivisen Don Diego de la Vegan salanimi. Zorro taisteli tavallisten kansalaisten asialla valtiovaltaa vastaan. Zorro-tarinat sijoittuvat 1800-luvun alkupuolen Kaliforniaan. Kalifornia oli Zorro-tarinoiden tapahtuma-aikaan Espanjan tai siitä itsenäistyneen Meksikon hallussa.
Zorron loi vuonna 1919 amerikkalainen pulp-kirjoittaja Johnston McCulley. Hahmo esiintyi ensimmäisen kerran pulp-lehdessä nimeltä All-Story Weekly.
Zorro oli taitava miekkailija ja piiskan käyttäjä. Vanhemmissa tarinoissa hän kantoi myös pistoolia.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Hahmon historiaa
Zorroa on yritetty liittää useampaankin oikeasti eläneeseen rikolliseen. Todellisuudessa Zorro on kuitenkin mielikuvituksen tuote, joskin hahmossa on piirteitä useasta todellisesta ihmisestä.
[muokkaa] Vaikutukset muuhun populaarikulttuuriin
Zorron hahmossa on paljon samaa kuin 1930-luvulla ensimmäisen kerran esiintyneessä Batmanissa. Molemmat ovat siviilissä varakkaita herrasmiehiä, joilla on toinen, salattu henkilöllisyys. Yhtäläisyydet eivät ole sattumia. Alkuperäisen Batmanin tarinan mukaan nuoren Bruce Waynen vanhemmat murhattiin, kun perhe oli palaamassa kotiin elokuvateatterista katsottuaan elokuvan The Mark of Zorro (1920).
[muokkaa] Zorro elokuvissa ja televisiossa
Zorron hahmo on nähty useissa elokuvissa ja televisosarjoissa.
[muokkaa] Elokuvat
- The Mark of Zorro, (1920)
- Don Q, Son of Zorro, (1925)
- The Bold Caballero, (1936)
- Zorro Rides Again, (1937)
- Zorro's Fighting Legion,(1939)
- The Mark of Zorro, (1940),
- Zorro's Black Whip, (1944)
- Son of Zorro, (1947)
- Ghost of Zorro, (1949)
- Zorro, the Avenger, (1958)
- The Sign of Zorro, (1958)
- The Erotic Adventures of Zorro, (1972)
- La Gran Aventura DEL ZORRO, (1974)
- The Mark of Zorro, (1974)
- Zorro, (1975),
- Zorro: The Gay Blade (1981),
- The Mask of Zorro (1998),
- The Legend of Zorro (2005),
[muokkaa] Televisiosarjat
- Zorro, Disney-tuotantona 1957–1959
- The New Adventures of Zorro, 1981 animaatio
- Zorro and Son, 1983
- Zorro (Tai "Uusi Zorro"), 1989–1993
- Zorro, tuottaja Family Channel, 1990–1993
- The Legend of Zorro, 1992 animated series from Mondo TV.
- The New Adventures of Zorro, 1997 animated series from Warner Brothers.
- Zorro: Generation Z (2008 vuonna tuleva animaatiosarja).