Atkinsin dieetti

Wikipedia

Atkinsin dieetti on tunnetuin vähähiilihydraattinen ruokavalio ja yksi tunnetuimmista ketogeenisista dieeteistä. Tämä erityisesti laihdutukseen tarkoitettu ruokavalio nousi yleiseen tietoisuuteen kirjasarjalla, jonka ensimmäinen osa ilmestyi 1972. Ruokavalio on saanut nimensä kehittäjänsä, yhdysvaltalaisen lääketieteen tohtori Robert Atkinsin (1930–2003) mukaan.

Vaikka tutkijat ovatkin yksimielisiä siitä, että Atkinsin dieetti on tehokas painonpudotuksessa ja liikalihavuuden hoidossa, sen pitkäaikaisista vaikutuksista terveyteen on kiistaa. Laajan ruotsalaisen seurantatutkimuksen aineistosta tehdyn tuoreen artikkelin mukaan naisten kuolemanriski oli tilastollisessa mallissa suurempi, jos hiilihydraattien osuus oli ollut pienempi ja valkuaisaineiden suurempi päivittäisestä energiansaannista. ^[1] Toisissa tutkimuksissa tällaista yhteyttä ei ole havaittu. ^[2]

Sisällysluettelo 1 Historia 2 Dieetin vaikutusmekanismi 3 Dieetin vaikutukset 3.1 Ruokavalion teho 3.2 Ruokavalion pitkäaikaiset vaikutukset 3.3 Sivuvaikutukset 4 Dieetin vaiheet 4.1 Induktio 4.2 Painonpudotus 4.3 Esiylläpito 4.4 Ylläpito 5 Mitä Atkinsin dieetti ei ole 6 Katso myös 7 Lähteet 8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historia

Robert Atkins ei keksinyt vähähiilihydraattisia ruokavalioita. Keittiömestari ja ravintotutkija Jean-Anthelme de Brillat-Savarin piti lihomisen pääsyynä sokeria ja valkeita jauhoja jo Ranskan vallankumouksen (1789) aikoihin.^[3] Ensimmäinen vähähiilihydraattisen laihdutusruokavalio kehitettiin brittiläisen William Bantingin hoitoon 1860-luvulla. Myös kehonrakentajat ovat vuosikymmeniä noudattaneet ketogeenista ruokavaliota rasvan polttamiseen.^lähde?

Atkins muotoili ensimmäiset dieettinsä silloisen diabeetikkojen suositusruokavalion pohjalta.^lähde? Uudistetussa versiossa (1996) hiilihydraattien määrää oli lisätty ja varsinkin induktio- ja laihdutusvaiheessa Atkinsin ruokavalio muistuttaa hyvin paljon kehonrakentajien ruokavaliota.^lähde? Atkinsin dieetissä pyritään välttämään hiilihydraatteja, varsinkin nopeita, pienimolekyylisiä hiilihydraatteja ja syömään niiden sijaan rasvaa ja proteiineja.

Atkinsin dieetistä on kiistelty koko sen olemassaolon ajan. 1970-luvulla se nostatti lääkärikunnassa vastalauseita, koska silloisten käsitysten mukaan dieetti oli vaarallinen ja epäterveellinen. 1990-luvulla Atkins nousi uudelleen julkisuuteen. Ruokavaliota oli tuolloin muokattu niin, että hiilihydraattien osuutta oli lisätty ja alkuperäisen dieetin hedelmä- ja vihannesrajoituksia karsittu.^lähde?

[muokkaa] Dieetin vaikutusmekanismi

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.

Atkinsin dieetin vaikutusmekanismeista on kiistelty. Robert Atkins, joka tutki diabetesta, esitti, että teho perustuisi ketoosiin: elimistön insuliinin määrää pyritään vähentämään välttämällä hiilihydraatteja, jotka stimuloivat insuliinin eritystä, ja suosimaan proteiineja, jotka lisäävät glukagonin eritystä: näin elimistöstä vapautuisi varastorasvaa glukoneogeneesin raaka-aineeksi. Samanaikaisesti syöty rasva laukaisisi leptiinin tuotannon, ja ylläpitäisi kylläisyystilaa: näin elimistöä ikään kuin huijattaisiin olemaan kokematta nälkää, eikä se sopeuttaisi kulutustaan energian saannin mukaan, kuten usein käy vähärasvaisissa dieeteissä, ja syöty rasva joko menisi kokonaisuudessaan glukoneogeneesin kautta elimistön perusenergiakulutukseen ja ylimäärä poistuisi ulosteiden mukana, kuten käy hoitamattomassa diabeteksessa. Koska insuliinin määrä pysyy pienenä, elimistö ei kykenisi varastoimaan ylimäärärasvaa eikä lipogeneesiä eli veren ylimääräglukoosin muuttumista triglyserideiksi ja varastoistumista rasvakudokseen myöskään tapahtuisi. Kiistattomasti näin tapahtuu ketoasidoosissa, joka esiintyy hoitamattomassa diabeteksessa, mutta tutkimukset eivät ole vahvistaneet, että ketoosi olisi Atkinsin dieetin vaikuttava mekanismi.

Joidenkin viimeaikaisten tutkimusten mukaan Atkinsin dieetin teho perustuu sen ruokahalua vähentävään vaikutukseen, jolloin dieettiä noudattava henkilö saa vähemmän energiaa kuin normaalia ruokavaliota noudattava henkilö. Koska hiilihydraatteja pyritään välttämään ja koska hiilihydraateilla, toisin kuin rasvalla, ei ole kylläiseksi tekevää vaikutusta (rasva laukaisee kylläisyyshormonin leptiinin tuotannon), tällöin dieetillä oleva tulee kylläiseksi vähemmällä energiamäärällä kuin jos hän söisi hiilihydraattipitoista ravintoa.

[muokkaa] Dieetin vaikutukset

Atkinsin dieettiä pidetään nykytietämyksen valossa tehokkaana tapana vähentää painoa ja hoitaa liikalihavuutta. Dieettiä on kuitenkin arvosteltu voimakkaasti koko sen olemassaolon ajan. Dieetin tehon toteamisen jälkeen kritiikki on kohdistunut erityisesti terveyshaittoihin, joita yleisiin ravintosuosituksiin nähden normaalia suuremman rasvan ja proteiinin syönnin on pelätty aiheuttavan. Lisäksi on epäilty, että ruokavaliota noudattamalla ei saa ravintosuositusten mukaista määrää ravintokuituja. Lyhytaikaisissa tutkimuksissa Atkinsin dieetillä ei ole kuitenkaan todettu olevan haitallisia vaikutuksia terveydelle.

Vegaanit ovat vastustaneet Atkinsin dieettiä ja muita vähähiilihydraattisia ruokavalioita^lähde?, koska monet näitä ruokavalioita noudattavat hankkivat proteiininsä eläinperäisistä lähteistä. Atkinsin dieettiä on kuitenkin mahdollista harjoittaa myös täysin vegaanipohjalta: tällöin ravinnon pääpaino on erityisesti tofulla, soijalla ja muilla palkokasveilla. Rasva pyritään hankkimaan pähkinöistä, soijaöljystä ja ruoanlaittoon käytettävistä oliivi- ja rypsiöljyistä.^lähde?

[muokkaa] Ruokavalion teho

Vertailtaessa Atkinsin dieettiä vähärasvaiseen dieettiin painonpudotusnopeus oli kuuden kuukauden mittaisessa tutkimuksessa yli kaksinkertainen. Toisessa, vuoden mittaisessa tutkimuksessa painonpudotus oli 6 kuukauden jälkeen noin kaksinkertainen tavalliseen ruokavalioon verrattuna, mutta noin vuoden kuluttua ero ei enää ollut merkittävä. Tutkimuksissa noin 40 % koehenkilöistä jätti laihdutuskuurin kesken, eri ruokavalioiden kesken ei ollut merkittäviä eroja.^[4]. New England Journal of Medicinen artikkelissa toukokuulta 2003 vähähiilihydraattista ja ketogeenista dieettiä pidettiin hyvänä ruokavaliona paitsi laihduttamiseen, myös epilepsiaan.

Stanfordin yliopiston tutkijoiden tekemän tutkimuksen^[5] mukaan Atkinsin dieetti oli paras tutkituista neljästä ruokavaliosta (Atkinsin lisäksi tutkimuksessa oli Zone, LEARN ja Ornishin ruokavalio. Vuoden kestäneeseen tutkimukseen osallistuneet naiset saivat sen avulla tehokkaimmin pudotettua painoaan ja lisäksi mitatut terveysindikaattorit kohenivat eniten. HYKSin lihavuustutkimusyksikön professori Aila Rissanen pitää Atkinsin dieettiä melko turvallisena, mutta hänen mukaansa tutkimuksen laihdutustulokset olivat vaatimattomia verrattuna Rissasen ja hänen kollegojensa omiin elämäntapaohjauksella saavutettaviin tuloksiin.^[6]. Stanfordin tutkimusta johtanut apulaisprofessori Christopher Gardner pitää kuitenkin Atkinsin dieetin vahvuutena sen yksinkertaistuksia^[7], sillä ruokavalion puolittainenkin noudattaminen auttaa painonpudotuksessa. Lisäksi hänen mukaansa Atkinsin dieettiohjelma oli paras saamaan painonpudottajat juomaan vettä makeutettujen virvoitusjuomien sijaan. Atkinsin dieetin proteiinipainotteisuus ja siitä seuraava kylläisyydentunne auttaa myös syömään vähemmän.

[muokkaa] Ruokavalion pitkäaikaiset vaikutukset

Marraskuussa 2006 julkaistun Harvardin yliopiston laajan NHS-seurantatutkimuksen aineiston analyysin mukaan ruokavalion vähähiilihydraattisuus ei lisännyt naisilla sydäntautien riskiä.^[2]. Aineistona oli noin 83000 NHS-tutkimukseen osallistunutta naista, joiden elämäntapa- ja ruokailutottumuksia oli haastatteluin seurattu vuodesta 1980 alkaen neljän vuoden välein. Tutkimuksessa ei havaittu yhteyttä ruokavalion vähähiilihydraattisuuden ja sydäntautien riskin välillä, jos hiilihydraattien sijaan ruokavaliossa oli runsaasti eläinrasvoja ja -proteiineja. Jos sen sijaan ruokavaliossa oli kasvisrasvoja ja -proteiineja, riski pieneni. Tutkimuksessa havaittiin ruokavalion nopeiden hiilihydraattien aiheuttaman korkean glykemiakuorman lisäävän selvästi sydäntautien riskiä.

Keväällä 2007 Ateenan yliopiston, Karoliinisen instituutin ja Harvardin yliopiston tutkijat julkaisivat ruotsalaisen Karoliinisen instituutin tekemän tutkimuksen aineiston perusteella artikkelin^[8], jonka mukaan kuoleman riski oli sitä suurempi, mitä isomman osan päivittäisestä energiasta sai valkuaisaineista ja mitä pienemmän hiilihydraateista. Alun perin Ruotsin syöpäsäätiön rahoittamassa tutkimuksessa oli 1991 lähetetty sattumanvaraisesti valituille 90 000 30–49-vuotiaalle ruotsalaiselle naiselle kyselylomake heidän ruokailu-, tupakointi- ja alkoholinkäyttötottumuksistaan. Haastattelulomakkeen palauttaneista yli 40 000 naisesta oli karsittu diabetesta tai sydän- ja verisuonielimistön tauteja sairastaneet pois, ja loppujen kuolinsyitä oli seurattu. Nyt julkaistun artikkelin mukaan aineistossa voitiin havaita kuolleisuuden nousu niillä naisilla, joiden ruokavaliossa energiansaannista suhteellisesti suurempi osa tuli valkuaisaineista ja pienempi hiilihydraateista. Artikkelissa tutkijat arvelevat että havaittu riskin kasvu voisi koskea myös sellaisia vähähiilihydraattisilla ruokavalioilla olevia, joiden ruokavalio sisältää runsaasti proteiinia.

[muokkaa] Sivuvaikutukset

Atkinsin tunnetuimmat sivuvaikutukset ovat ummetus, pahanhajuinen hengitys ("Atkins breath") sekä voimakkaasti ammoniakille haiseva, polttava virtsa. Ruokavalion tarkoituksena on saada elimistö ketoositilaan, jolloin hengitys haisee imelältä. Happamalta haiseva hengitys kertoo, että ravinnossa on liikaa proteiineja. Myös ummetukseen ja voimakkaanhajuiseen virtsaan syynä on ravinnon liian suuri proteiinipitoisuus.^lähde?

[muokkaa] Dieetin vaiheet

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.

[muokkaa] Induktio

Atkinsin dieetti aloitetaan kahden viikon mittaisella induktiolla, jonka myötä ravinnon sisältämien hiilihydraattien määrä vähennetään 20 grammaan vuorokaudessa tavoitteena nopea siirtyminen ketoosiin. Ideana on vähentää veren insuliinimäärä mahdollisimman paljon ja lisätä glukagonin määrää, jolloin toisaalta elimistön glykogeenivarastot kulutetaan loppuun ja glukoneogeneesi alkaa ottaa elimistön varastorasvaa käyttöön. Pitämällä insuliinin määrä vähäisenä elimistöä ikään kuin "huijataan" uskomaan, ettei ravintoa ole riittävästi, ja koska veressä ei ole insuliinia, elimistö ei kykene käynnistämään lipogeneesia ja varastoimaan ravinnon sisältämää energiaa, vaan kaikki energia menee kulutukseen. Ensimmäisille päiville tyypillinen nopea painonlasku ei kuitenkaan ole todellista laihtumista, vaan se johtuu glykogeenivarastojen tyhjenemisestä sekä hiilihydraatin varastomuotoon glykogeeniin sitoutuneen nesteen poistumisesta. Vähähiilihydraattiseen ravintoon tottumattomilla on usein päänsärkyä ja heikotusta ensimmäisten päivien aikana. Noin viikon kuluttua olo alkaa helpottaa, ja monet laihduttajat tuntevat olonsa pirteäksi. Tämä johtuu ketoosissa tapahtuvasta ketoaineiden muodostumisesta ja siitä, että aivot käyttävät mieluimmin ketoaineita polttoaineekseen.

Elimistö käyttää mieluimmin glukoosia polttoaineekseen. Koska glukoosin määrä veressä on nyt pieni, glukagonin ansiosta käynnistyy glukoneogeneesi eli glukoosin muodostuminen rasvoista ja aminohapoista. Triglyseridien rasvahappo-osista muodostuu ketoaineita, joita sekä aivot että sydänlihas kykenevät käyttämään energiakseen. Jos kuitenkin proteiineja syödään tässä vaiheessa liikaa, glukoneogeneesi alkaa myös käyttämään aminohappoja, joka stimuloi insuliinineritystä.

Aivot tarvitsevat toimiakseen noin 130 g glukoosia (0,72 mol) päivittäin, josta noin 30–40 prosenttia voidaan korvata ketoaineilla, eli pakolliseksi glukoositarpeeksi jää näin noin 0,5 mol/d . Koska glukoneogeneesissa kahdesta glyserolimolekyylistä muodostuu yksi glukoosimolekyyli, glukoosiksi muutetun rasvan vähimmäistarve päivittäin on noin 1 mol. Jos rasvan keskimääräiseksi moolimassaksi lasketaan noin 600 g/mol, merkitsisi se, että rasvaa tulisi syödä päivittäin satoja grammoja päivittäisen glukoositarpeen korvaamiseksi.

[muokkaa] Painonpudotus

Kahden ensimmäisen viikon jälkeen ravinnon hiilihydraattien päivittäistä määrää nostetaan joka viikko viidellä grammalla niin kauan kuin laihtuminen jatkuu. Atkinsin mukaan sopiva hiilihydraattien määrä riippuu muun muassa liikunnan määrästä. Liikuntaa suositellaan siksi, että se stimuloi ja kiihdyttää aineenvaihduntaa, ja siksi, että yleiskunto pysyy hyvänä. Hiilihydraattilähteinä pyritään suosimaan alhaisen glykeemisen indeksin kasviksia, ja tässä vaiheessa aluksi proteiinipainotteinen ruokavalio muuttuu nyt hiilihydraattipainotteisempaan suuntaan. Kasviksina pyritään suosimaan mahdollisimman kuitu- ja vitamiinipitoisia kasviksia ja ne pyritään nauttimaan joko kypsentämättöminä tai höyrytettyinä.

Painonpudotuksen mekanismina pidetään glukoneogeneesia, jossa induktiovaiheessa laukaistu glukagonituotanto laukaisee elimistöstä varastorasvojen erityksen vereen ja muodostaa niiden glyseroliosasta glukoosia. Triglyseridien rasvahapoista puolestaan muodostuu ketoaineita. Glukoneogeneesi voi käyttää myös raaka-aineenaan lihasten proteiineja; tätä pyritään välttämään syömällä dieetin aikana riittävä määrä proteiinia.^[9] Painonpudotuksen nopeus riippuu ketoosin syvyydestä; terveellinen pudotusnopeus on noin 1 kg per 2–3 viikkoa. Atkinsin yhtenä parhaana puolena pidetään sitä, ettei se aiheuta lihasmassan häviämistä, kuten vähäenergiaiset dieetit.

[muokkaa] Esiylläpito

Kun dieetissä on päästy noin 5 kg päähän tavoitteesta, hiilihydraattien määrää nostetaan varovasti sille tasolle, jossa painonpudotus hidastuu ja lopulta loppuu. Tässä vaiheessa rasvan ja proteiinien määrää vähennetään ja hiilihydraatteja lisätään varovasti. Nyt päästään lähelle lopputilaa.

[muokkaa] Ylläpito

Kun tavoitepaino on saavutettu, siirrytään lopulliseen ylläpitovaiheeseen. Tässä vaiheessa proteiinien, rasvan ja hiilihydraattien määrä optimoidaan niin, että paino ei putoa eikä lisäänny ja elintavat ovat muuttuneet pysyvästi terveelliseen suuntaan. Usein voi olla suositeltavaa "ylidieetata" 2–3 kg alle tavoitepainon, sillä dieetin jälkeen induktiovaiheessa ja painonpudotusvaiheessa tyhjentyneet glykogeenivarat palautuvat ja sitovat vettä, jolloin paino nousee tuon määrän.

Ylläpitovaiheessa ravinnosta suuri osa muodostuu nyt suurimolekyylisistä, "hitaista" hiilihydraateista, jotka laukaisevat hitaan, kumpumaisen insuliinivasteen. Koska Atkins-dieettaajat pyrkivät välttämään valmistuotteita niiden suuren hiilihydraatti- ja transrasvapitoisuuden vuoksi, ravinnosta suuri osa koostuu tuoretuotteista – tuoreesta lihasta, kalasta, palkokasveista, juustosta, oliivi- ja rypsiöljystä, salaatista, soijasta, tuorevihanneksista, marjoista ja hedelmistä. Se muistuttaa tässä vaiheessa pitkälti suomalaista perusruokaa, josta kuitenkin on jätetty nopeat hiilihydraatit (peruna, pasta, valkea riisi, valkea leipä, sokeri, hunaja jne) pois.

[muokkaa] Mitä Atkinsin dieetti ei ole

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa parantamaan artikkelia lisäämällä asianmukaisia lähteitä.

Atkinsin dieettiin on liittynyt valtava kohu ja paljon väärinkäsityksiä sen luonteesta. Robert Atkins joutui oikomaan paljon dieettiin liittyneitä väärinkäsityksiä ja luuloja, joista tavallisimmat ovat:

• Atkinsin dieetti ei merkitse samaa kuin lupa mässäillä rajattomasti. Liiallisina proteiinien aminohapot menevät glukogeneesiin raaka-aineeksi ja toimivat glukoosin tavoin insuliinitasoa nostavasti. Vaikka juuston ja maitorasvojen syömiselle ei ole periaatteellista ylärajaa, niitä tulee nauttia kohtuudella, ei kohtuuttomasti, ja eläinrasvan sijaan pitää suosia tyydyttymättömiä kasvisrasvoja.

• Ketoosi ja ketoasidoosi eivät ole sama asia. Zone-dieetin kehittäjä Barry Sears tekee omassa kirjassaan virheen sekoittaessaan ketoosin ja ketoasidoosin. Ketoosi on normaali metabolinen, hallittu tila, joka tulee silloin, kun veressä ei ole riittävästi glukoosia ravinnoksi, jolloin glukoneogeneesi alkaa polttaa elimistön varastorasvoja ruoasta saadun rasvan ohella. Ketoasidoosi on puolestaan metabolian kriisitila ja insuliininpuutteesta johtuva kyvyttömyys hyödyntää veressä olevaa glukoosia, jolloin elimistö alkaa polttaa ensin rasvansa ja sitten proteiininsa energiaksi ja veressä oleva glukoosi poistuu virtsan mukana. Tämä tilanne esiintyy hoitamattomassa tai huonosti hoidetussa diabeteksessa sekä alkoholisteilla haimatulehduksen yhteydessä.

• Atkinsin dieetti ei ole sama kuin sen induktiovaihe. Rajoitus 20 g hiilihydraatteja päivässä pätee vain induktiovaiheen aikana, jonka jälkeen hiilihydraattien määrää nostetaan viikko kerrallaan 5 g askelin, kunnes saavutetaan noin 50 g/päivätaso. Kun ihannepaino on saavutettu, hiilihydraattien määrä nostetaan sille tasolle, jossa enää ei tapahdu painonpudotusta. Tämä määrä riippuu yksilöllisestä insuliinivasteesta ja voi olla mitä tahansa välillä 50–200 g hiilihydraatteja päivässä. Tässä vaiheessa ruokavalio saattaa muistuttaa jo perinteistä vähärasvaista ruokavaliota, sillä rasvan osuus ruoasta pienenee vähitellen. Induktiovaiheessa syödään melko vähän kuitua, ja tätä usein pidetään koko dieetin ongelmana. Atkins itse kehotti syömään induktiovaiheen jälkeen kuitupitoisia hiilihydraatteja mikäli mahdollista ummetuksen ehkäisemiseksi. Koska jo kahden kuukauden dieetin jälkeen ruoka saa sisältää 50 g hiilihydraatteja päivässä ja koska dieetin noudattajat usein suosivat itse valmistettua ravintoa valmisruuan sijaan, monet dieetin noudattajat ovat kertoneet syöneensä tuoreita kasviksia paljon enemmän kuin koskaan ennen.

• Atkinsin dieetti ei ole rasvadieetti (rasvapaasto) eikä lihadieetti. Atkinsia on täysin mahdollista noudattaa ilman rajoituksia lakto-ovo-vegetaariselta pohjalta, ja Atkinsista on olemassa myös täysin vegaaniversio. Siinä pääpaino on tofulla.

[muokkaa] Katso myös

• Vähähiilihydraattinen ruokavalio
• Ketoosi
• Glukoneogeneesi
• Lipogeneesi
• Insuliini

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ YLE Uutiset, Tutkimus: Atkinsin dieetti vaarallinen Julkaistu 28.03.2007, klo 08.01. YLE Uutiset. Luettu 28.3.2007., Low carbohydrate\u2013high protein diet and mortality in a cohort of Swedish women Volume 261 Issue 4 Page 366 - April 2007. Journal of Internal Medicine. Luettu 29.3. 2007.  (englanniksi) "A diet characterized by low carbohydrate and high protein intake was associated with increased total and particularly cardiovascular mortality amongst women. Vigilance with respect to long-term adherence to such weight control regimes is advisable."
2. ↑ ^{2,0 2,1} Thomas L. Halton, Sc.D., Walter C. Willett, M.D., Dr.P.H., Simin Liu, M.D., Sc.D., JoAnn E. Manson, M.D., Dr.P.H., Christine M. Albert, M.D., M.P.H., Kathryn Rexrode, M.D., and Frank B. Hu, M.D., Ph.D, Low-Carbohydrate-Diet Score and the Risk of Coronary Heart Disease in Women Julkaistu 09.11.2006. The New England Journal of Medicine. Luettu 28.3.2007.  (englanniksi)
3. ↑ Brillat-Savarin,Jean-Anthelme de (): The physiology of taste. eBooks@Adelaide,The University of Adelaide Library. ""
4. ↑ [1]
5. ↑ C.D. Gardner ym., Comparison of the Atkins, Zone, Ornish, and LEARN Diets for Change in Weight and Related Risk Factors Among Overweight Premenopausal Women: The A TO Z Weight Loss Study: A Randomized Trial 7.3.2007 (JAMA Vol. 297, no 9, ss. 969-977). Journal of the American Medical Association.
6. ↑ Kaleva, Tutkimus: Atkinsin dieetti paras painoaan pudottaville naisille Julkaistu 07.03.2007, klo 18.10. Kaleva. Luettu 29.3.2007.
7. ↑ http://www.eurekalert.org/pub_releases/2007-03/sumc-sds030107.php
8. ↑ Lagiou P, Sandin S, Weiderpass E, Lagiou A, Mucci L, Trichopoulos D, Adami H-O, Low carbohydrate–high protein diet and mortality in a cohort of Swedish women Volume 261 Issue 4 Page 366 - April 2007. Journal of Internal Medicine. "A diet characterized by low carbohydrate and high protein intake was associated with increased total and particularly cardiovascular mortality amongst women. Vigilance with respect to long-term adherence to such weight control regimes is advisable."
9. ↑ [2]

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Atkins Advantage - Atkins Nurtitional -yhtiön sivusto
• Atkins Exposed – Atkins-kriittinen sivusto (lääkäreiden kustantama)