Biodynaaminen viljely
Wikipedia
Biodynaaminen viljely on maanviljelyä, joka soveltaa Rudolf Steinerin antroposofisia näkemyksiä.
Steiner piti Koberwitzissa nykyisen Puolan alueella 1924 esitelmäsarjan, joka tunnetaan nykyisin Maatalouskurssin nimellä. Suomessa ensimmäisiä luontoisvoimaviljelykokeita tehtiin 1926.
Biodynaamisessa viljelyssä ei käytetä kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Lannoituksessa käytetään kompostia ja muita orgaanisia aineita. Viljelyssä hyödynnetään tavanomaisia luonnonmukaisia menetelmiä kuten vuoroviljelyä.[1] Lisäksi kasvien elinvoimaa tuetaan pitoisuuksiltaan erittäin laimeiden biodynaamisten preparaattien avulla. (kts. homeopatia). Niiden on tarkoitus tukea kasvia sen luonnollisen vastustuskyvyn ylläpitämisessä. Viljelyssä noudatetaan planeettojen ja kuun liikkeisiin, vuodenaikojen vaihteluun ja vuorokausirytmiin perustuvaa ajoitusta ja toimenpiteitä kasvustolle tämän aikataulun mukaisesti.
Biodynaamisen viljelyn kannattajien mukaan kyseessä on kokonaisvaltainen ekologinen ajattelutapa, jolla hyödynnetään tietoa, jota tieteellinen maailmankuva ei tunnista ja biodynaamisesti viljellyt kasvit sitovat itseensä ympäröivää elinvoimaa.
Biodynaaminen viljely luetaan samaan valtiontuen piiriin kuin tavallinen luonnonmukainen (luomu) viljelykin. Biodynaamisten tuotteiden kansainvälinen valvontamerkki on Demeter.
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Selin, Risto (2001): Ihmeellinen maailma: Skeptikon tietosanakirja. Ursan julkaisuja 81. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. ISBN 952-5329-19-4.
- Selin, Risto & Ollikainen, Marketta & Salmi, Ilpo V. (toim): Paholaisen asianajajan paluu - Opaskirja skeptikolle -, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Helsinki 1997. ISBN 951-9269-88-6
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Biodynaaminen yhdistys ry.
- Bioviini: biodynaaminen viljely
- Snellmann-korkeakoulu: biodynaaminen viljely
- skepsis.fi: Antroposofia
- skepsis.fi: MAANVILJELYSTÄ TÄHTIEN ALLA
Antroposofia |
---|
Antroposofia - Rudolf Steiner - Steinerkoulu - Eurytmia - Biodynaaminen viljely - Antroposofinen lääketiede |