Carnivore
Wikipedia
Carnivore | |
---|---|
Toiminnassa | 1982 – 1988, 2006- |
Kotipaikka | Yhdysvallat |
Laulukieli | englanti |
Tyylilaji | Thrash metal, Hardcore punk, Doom metal |
Levy-yhtiö | Roadrunner Records |
Jäsenet | Peter Steele Paul Bento Joey Zampela Steve Tobin |
Carnivore on yhdysvaltalainen thrash metal -yhtye, joka on toiminut vuodesta 1982 asti. Yhtyeen musiikki yhdistelee hardcore punkkia ja thrash metalia. Musiikissa on myös kuultavissa doom metal -vaikutteita. Bändi julkaisi lyhyen uransa aikana vain kaksi albumia ja demon.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ensimmäinen levy
Ensimmäisen albumi, Carnivoren (1985), sanoitukset käsittelivät kolmannen maailmansodan jälkeistä maailmaa. Peter Steele otti noihin aikoihin paljon vaikutteita Mad Max -elokuvista. Sanoitukset käsittelivät ydinsotaa, miesten ylivaltaa ja maailmanloppua. Naispuolisissa faneissa närkästystä herättivät muun muassa sellaiset kappaleet kuin Male Supremacy ja Predator.
[muokkaa] Retaliation
Vuonna 1986 yhtye julkaisi demonauhan Nuclear Warriors, joka sisälsi kolme esituotettua kappaletta tulevalta levyltä. Kappaleiden nimet (Sex & Violence, USA for USA, Suck my dick) herättivät jo silloin huomiota. Tähän mennessä yhtyeen kitaristi Keith Alexander oli vaihtunut Marc Piovanettiin. Vuoden 1987 alussa yhtye julkaisi toisen albuminsa, Retaliationin. Musiikki oli muuttunut enemmän punkahtavaksi säilyttäen silti thrashaavan soundinsa. Sanoitukset kritisoivat katolista kirkkoa, rasismia ja muita yhteiskunnan epäkohtia. Yhtyeen tyypilliseen tapaan sarkastisesti esitetyt kannanotot saivat päinvastaisen vastaanoton niin fanikannassa kuin mediassakin. Erityisesti kappale Race War ("rotujen välinen sota") antoi yhtyeelle natsileiman. "Don't call me your brother/'cause I ain't your fucking brother/We fell from different cunts/And your skin is an ugly color" ("Älä kutsua minua veljeksi/koska en ole mikään vitun veli sinulle/Me tulemme eri kohduista/ja ihosi on ruman värinen") -- tämäntapaiset sanoitukset sulkivat bändiltä monia ovia. Toisaalta, myöhemmin kappaleessa todetaan myös edelliseen liittyen: "Our mislabelled racism/Hostilities getting worse/Accept the fact my distant cousin/We cannot live in peace" ("Väärinsuunnattu rasismimme/Yhteenotot pahenevat/Hyväksy tämä tosiasia kaukainen serkkuni/Emme voi elää rauhassa"). Race war ei siis todellakaan ollut rasistinen kannanotto. Monet Carnivoren sanoituksista ovat lähes yhteneviä Charles Mansonin ydin- ja rotusotateorioiden kanssa.
[muokkaa] Hajoamisen jälkeen
Vuotta myöhemminen yhtye hajosi. Kitaristi Marc liittyi The Crumbsuckersiin, Carnivoren kaltaista "thrashpunkkia" soittavaan jenkkiyhtyeeseen. 1990-luvulla yhtye soitti useita reunion-keikkoja vaihtelevalla kokoonpanolla. 1990-luvun alusta asti Peter Steele on vaikuttanut Type O Negativessa, joka on usein soittanut myös Carnivoren klassikkobiisejä. Vuonna 2006 Steele ilmoitti perustavansa Carnivoren uudestaan ja esiintyvänsä muun muassa Wacken Open Airissa. Mahdollisesta uudesta albumista ei ole vielä tietoa.
[muokkaa] Jäsenet
[muokkaa] Nykyiset
- Peter Steele - vokaalit, basso
- Paul Bento - kitara
- Joey Zampela - kitara
- Steve Tobin - rummut
[muokkaa] Entiset
- Keith Alexander - kitara (1983-1985) (s. 1962, k. 2005, moottoripyöräonnettomuus)
- Larry - kitara (1982)
- Enrico - vokaalit (1982)
- Stan Pillis - kitara (1982-1983)
- Marc Piovanetti - Kitara ((1986-1988)
- Louie Beateaux - Rummut ((1982-1988)