Dassault Mirage III

Wikipedia

Dassault Mirage III
Israelilainen Dassault Mirage III
Kuvaus
Lentokonetyyppi	torjuntahävittäjä
Miehistö	1
Mitat
Pituus	15,00 m
Kärkiväli	8,22 m
Korkeus	4,50 m
Siipipinta-ala	34,85 m²
Massa
Massa tyhjänä	7 050 kg
Suurin lentoonlähtömassa	13 500 kg
Voimanlähde
Moottorit	SNECMA Atar 09B/09C / SEPR
Työntövoima	58,9 kN / 60,8 kN jälkipolttimella
Suorituskyky
Maksiminopeus	2 350 km/h (2,2 Mach)
Lentomatka	2 400 km
Lakikorkeus	17 000 m
Nousunopeus	83,3 m/s
Aseistus
Aseet	2 x 30 mm DEFA 552-tykkiä
Ohjukset	AIM-9 Sidewinder / Matra R530-, Matra Magic -R550, SNEB 68 mm raketit, AM-39 Exocet, AN-52-ydinase, yht. 4000 kg

Dassault Mirage III on ranskalaisen Société des Avions Marcel Dassault-yhtiön suunnittelema pyrstötön, deltasiipinen yliääni-hävittäjälentokone, joka teki ensilentonsa 17. marraskuuta 1956. Kone oli yksi menestyneimmistä kylmän sodan aikaisista hävittäjämalleista, niitä valmistettiin yli 1400 ja kone palveli parinkymmenen maan ilmavoimissa.

Mirage III syntyi tavoitteesta suunnitella kevyt jokasäänhävittäjä, joka pystyisi nousemaan 18 km kuudessa minuutissa ja saavuttaisi 1,3 machin nopeuden vaakalennossa.

Dassaultin suunnitelma oli deltasiipinen Mystère-Delta 550, joka oli varustettu kahdella Armstrong Siddeley MD30R Viper -suihkumoottorilla ja lisäksi nestemäistä polttoainetta käyttävällä rakettimoottorilla. Mystère-Delta lensi ilman rakettimoottoria kesäkuussa 1955 ja saavutti 1,3 mach ilman rakettia ja 1,6 mach sen kanssa. Kone sai kehitystyön myötä nimen "Mirage I". Kone oli kuitenkin liian pieni kantamaan muuta kuin yhden ilmasta-ilmaan ohjuksen, ja koelentojen päätyttyä prototyyppi romutettiin. Dassaultin seuraavaa suunnitelmaa, Mirage II:ta, joka olisi varustettu kahdella Turbomeca Gabizo -moottorilla ei ikinä rakennettu.

Mirage III sovelsi yhdysvaltalaisen NACA:n tutkijan Richard T. Whitcombin vuonna 1952 keksimää "area rulea", joka vähensi vastusta transsoonisilla ja yliääninopeuksilla. Kone oli kolmanneksen suurempi kuin Mirage I ja käytti yhtä jälkipolttavaa SNECMA Atar -suihkumoottoria. Atar oli lähtöisin toisen maailmansodan aikaisista saksalaisen BMW:n suunnitelmista. Mirage III oli myös varustettu rakettimoottorilla. Prototyyppi lensi 17. marraskuuta 1956 ja saavutti 1,52 machin nopeuden. Se varustettiin käsin säädettävillä moottorin ilmanotoilla, jolloin se saavutti 1,8 mach syyskuussa 1957.

Prototyypin menestyksen myötä tilattiin 10 Mirage IIIA:ta. Kone oli lähes kaksi metriä pidempi kuin prototyyppi ja siipiala oli 17,3 % suurempi. Ensimmäinen uusi kone lensi toukokuussa 1958 ja saavutti viimein 2,2 mach ja siten ensimmäisenä eurooppalaiskoneena yli 2 mach. Kone varustettiin Atar 09B -moottorilla ja Thompson-CSF Cyrano Ibis -tutkalla ja jarruvarjolla. Yksi koneista varustettiin Rolls-Royce Avon 67 -moottorilla Australian ilmavoimien RAAF:n valintakokeita varten ja se sai mallinimen Mirage IIIO. Tämä moottoriratkaisu ei kuitenkaan päässyt sarjavalmistukseen.

[muokkaa] Mirage IIIC ja IIIB

Ensimmäinen varsinaiseen sarjatuotantoon päässyt malli, IIIC, lensi ensilentonsa lokakuussa 1960. IIIC oli samankaltainen kuin IIIA, mutta lähes puoli metriä pidempi ja täysin varusteltu. Aseistuksena oli 2×30 mm DEFA 552 -revolveritykit rungon alapuolella, joiden putket olivat ilmaottojen alla. Ensimmäisissä malleissa oli ripustimet siipien ja rungon alla, mutta siipiin lisättiin pian toiset, joka nosti aselastin viiteen ohjukseen. Ohjuksena oli aluksi AIM-9 Sidewinder, joka pian korvattiin Matra Magicilla.

Vaikka rakettimoottorin käyttö oli edelleen mahdollista, sen asentamiseksi täytyi poistaa tykki, ja raketilla oli tapana sytyttää kone tuleen. Kun korkealla lentävien pommittajien aika oli jo ohi, rakettimoottorin käyttömahdollisuus korvattiin lisäpolttoaineella ja sen suutin myöhemmin pysäytyskoukulla. Armée de l'Air hankki 95 konetta, joista viimeiset olivat käytössä vuoteen 1988. Ensimmäinen toimitettiin heinäkuussa 1961.

Kaksipaikkaisia harjoituskoneita eli IIIB-mallia tilattiin kaikkiaan 63 kappaletta, mukaan lukien prototyyppi. Runkoa pidennettiin metri, molemmat tykit poistettiin, eikä koneissa ollut tutkaa. Myöhemmät IIIBE-harjoituskoneet saivat piirteitä IIIE:stä ja yksi IIIB-SV varustettiin 1970-luvun puolivälissä fly-by-wire-järjestelmällä Mirage 2000:ta suunniteltaessa.

[muokkaa] Mirage IIIE

Mirage IIIE oli koneen rynnäkkömalli, jonka prototyyppi lensi ensi kerran 1. huhtikuuta 1961. Torjuntahävittäjästä se erosi etuosasta 300 mm jatketulla rungolla, joka piti sisällään lisäavioniikkalaitteistoa. Pidennys lisäsi myös marginaalisesti polttoaineen määrää ja toimintasädettä. Osa koneista varustettiin Marconin jatkuvapulssisella dopplernavigointitutkalla ja Thompson-CSF Cyrano II -kaksitoimisella ilma/maavalvontatutkalla sekä tutkavaroittimella. Ensimmäinen IIIE toimitettiin tammikuussa 1964 ja Ranskan ilmavoimat sai lopulta kaikkiaan 192 konetta. Kokonaisuudessa koneita rakennettiin 523 kappaletta.

Tiedustelumalli Mirage IIIR käytti IIIE:n runkoa ja IIIC:n avioniikkaa. Tutkan tilalla sen nokassa oli viisi OMERA-kameraa. Ranskan ilmavoimat osti 50 konetta, sekä 20 Mirage IIIRD -mallia, joissa oli IIIE:n avioniikka ja dopplertutka.

[muokkaa] Vienti- ja lisenssituotanto

Australian ilmavoimien RAAF:n Mirage III

Israelin saavutettua tusinoittain pudotuksia Mirage IIICJ -koneillaan Syyrian MiG-17:ista ja MiG-21:ista ja murskavoiton kuuden päivän sodassa kesäkuussa 1967, Mirage III:n maine ja halpa hinta tekivät siitä myyntimenestyksen.

Mirage IIIC-koneita ostivat Israel, Etelä-Afrikka ja Sveitsi.

Mirage IIIB:n vientimallien nimet olivat: Argentiinan nimeltään IIIA; Brasilian IIIDBR ja IIIDBR-2; Israelin IIIBJ; Libanonin IIIDL; Pakistanin IIIDP; Etelä-Afrikan IIIBZ, IIIDZ ja IIID2Z; Espanjan IIIDE; Sveitsin IIIBS ja IIIDS ja Venezuelan IIIDV.

Mirage IIIE -mallin rynnäkkökoneita myytiin Argentiinaan, Brasiliaan, Libanoniin, Pakistaniin, Etelä-Afrikkaan, Espanjaan ja Venezuelaan. Koneet varusteltiin ostajan mieltymysten mukaan, esimerkiksi Pakistanin Mirage 5PA3 Thompson-CSF Agave -tutkalla Exocet-ohjusten ampumista varten. Australia ja Sveitsi rakensivat koneita lisenssillä.

Australia rakensi 48 Mirage IIIO(F) -torjuntahävittäjää kahden Dassaultin kokoaman lisäksi ja 50 IIIO(A)-rynnäkkökonetta, jotka olivat käytössä vuoteen 1988. Kaikki torjuntahävittäjät muunnettiin rynnäkkökoneiksi vuosien 1967 ja 1979 välillä. Loput 50 konetta myytiin Pakistaniin 1990.

Sveitsi taas osti yhden Mirage IIIC -koneen ja rakensi 36 IIIS-mallia torjuntahävittäjäksi Hughes TARAN-18 -tutkalla Hughesin AIM-4 Falconin käyttöä varten, sekä yhden Mirage IIIRS -tiedustelukoneen ja rakensi 17 lisää.

Osa asiakkaista hankki kaksipaikkaisia Mirage IIIBE-koneita Mirage IIID:n nimellä. Näihin ostajiin kuuluivat Abu Dhabi, Argentiina, Australia, Belgia, Brasilia, Chile, Kolumbia, Egypti, Gabon, Libya, Pakistan, Peru, Espanja, Sveitsi, Venezuela ja Zaire, joista Australia ja Belgia kokosivat itse koneensa.

Eräs mielenkiintoisimmista muunnoksista oli pystysuoraan nouseva Mirage IIIV, jota valmistettiin 1960-luvulla NATO:n tarpeisiin pohjautuen. Toisen prototyypin tuho onnettomuudessa kuitenkin katkaisi ohjelman. Siinä kehitettyä tekniikkaa käytettiin kuitenkin myöhemmin Mirage F1 -koneessa.

[muokkaa] Mirage 5

Mirage 5 syntyi Israelin aloitteesta. Kone oli Mirage IIIE, josta poistettiin Lähi-idän säässä tarpeeton avioniikkalaitteisto ja korvattiin se lisäpolttoaineella hyökkäystehtäviä varten. Syyskuussa 1966 Israel tilasi 50 konetta. Ensimmäinen kone lensi 19. toukokuuta 1967. Kone piteni puolella metrillä ja pitot-putki siirtyi nokasta sen alle. Ripustimien lukumäärä lisättiin seitsemään.

Lähi-idän tilanteen vuoksi Israel päätyi kuitenkin kauppasaartoon ja koneet siirrettiin Ranskan ilmavoimille. Israelilaiset saivat kuitenkin täydelliset piirustukset haltuunsa ja valmistivat koneesta kopioita nimellä "Nesher."

Mirage 5:ttä vietiin Abu Dhabiin, Belgiaan, Kolumbiaan, Egyptiin, Libyaan, Pakistaniin, Peruun, Venezuelaan ja Zaireen. Koneita valmistettiin yhteensä 531 kappaletta. Israelin valmistamia luvattomia kopioita vietiin 39 kappaletta Argentiinaan, jossa ne tunnettiin nimellä Dagger. Argentiina menetti 11 konetta Falklandin sodassa 1982.